Kiva kaiku
minua pelottaa
kolkosti kaikuva katukuilu
ja kirskuva porttien kolina
minun on nähtävä kauas
kuultava rastaan huilu
ja virtaavan puron solina
polkujen pilkkoman mäen
pehmeä sammalsyli
lämmittää hetken
pääsen kivien yli
nyt jo kyllin etäälle näen
on tyyni ja kaikki nukkuu
täällä uskallan
vielä tämän kerran
huutaa lapsuuden ´kiva kaiku´
se vastaa ´kivakaikukivakaikukaikukai´
ja ainakin kolme kertaa sen teen
ja taas uudelleen
kuuntele, käkikin kukkuu
Kirjoitettu Runotorstaille inspissanana avara.
7 kommenttia:
Elintila, hengittämisen tila, ajattelemisen tila... löytyy luonnossa. Kaiku avartaa omaa viestiä, käenkukunta kuuluu kaukaa, avarasti. Kiitos tästä!
Ei pidä koskaan lakata kuu(nte)lemasta lapsuuden kaikua.
Hyvä! Erityisesti pidin 1.ja 3.säkeistöistä.
Viisas ja kaunis runo.
Paluu lapsuuden maisemiin - ihana!
Pidin, erityisesti sopusuhtaisesta, taitavasta ja nätistä rakenteesta.
Kiitos kommenteistanne! Kaiku on kiva. Viimeksi testasin sitä eräällä tyhjällä rautatieasemalla. :)
Lähetä kommentti