Aitan pikkiriikkisestä ikkunasta paistaa päivä. Helvi hieraisee silmänsä auki. Tuvan ulko-ovi kolahtaa tutusti. Pappa se siellä kopistelee ja hetken päästä tyttö kuulee hänen kolauttavan aitan hakaa. Lempeästi. Aina ei neljäntoista ikäinen Helvi ole valmiiksi hereillä. Nuorena nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, Pappa aina sanookin. On Helvin aamulypsyvuoro.
Nurmikko tuntuu kostealta paljaisiin varpaisiin. Viivyttelemättä Helvi kietaisee ruutuhuivin päähänsä ja ottaa navettatakin eteisen naulakosta ja sujauttaa kumisaappaat pohkeista sierettyneisiin jalkoihinsa. Huomenia enempää ei sanoja vaihdeta. Karjokeittiön oven avatessaan Helvi kuulee lehmien lempeän yninän. Häntä odotetaan. Pappa on jo käynyt laittamassa valkean padan alle, joten Helvi pääsee heti pesemään Mansikin utareet. Lehmän kylki on lämmin ja pehmeä. Sitä vasten on hyvä painaa otsa ja herutella ensimmäiset maitotipat emaliämpäriin. Mansikki on Helvin nimikkolehmä ja helppolypsyinen. Kohta lämmin tuoksuva maito laulaa ja soi osuessaan tyhjän ämpärin pohjaan. Navettakissa istuu ojennuksessa kuppinsa vierellä. Se lipaisee kieltään.
Lypsettyään vielä Murun ja Pimpulan Helvi päästää lehmät laitumelle. Hän palaa pesemään astiat ja siistii navetan ja itsensä. Maitotonkka numero 2037 odottaa viejää parin kilometrin päässä olevalle maitolaiturille. Helviä odottaa ansaittu aamukahvi hellan reunalla. Päivä voi alkaa.
-----
Tarinamaanantaille 22. aiheesta muisto.
9 kommenttia:
Ihana tarina. Kaiken pystyi haistamaan, maistamaan ja tuntemaan. Taitavasti kirjoitettu.
Kiitos, Allyalias. Miten kaikki saattoikin olla niin selkeää, yksinkertaista ja tuttua, turvallista.
Maalaismaisemaa ja aikaa jolloin piti lypsää käsin. Lehmiä oli muutama, kymmenen lehmä tila oli jo iso. Ei tietokaaan tulevaisuuden lypsyroboteista.
Hansu,
Nyt maitotilat ovat valtavia tuotantolaitoksia. Tuntisivatkohan karjanomistajat eläimensä, jos korvamerkit otettaisiin pois?
Maalaisromantiikan aikaa :) Luulen, että työ oli oikeasti raskasta, joskus ehkä antoisaakin.
Talvella oli eri lailla, pimeääkin, kylmää, eikä elikoita voitu laskea laitumelle ruokkimaan itseään.
Ihan kun kaupunkilaistyttö olisi sukuloimassa maalla joskus 60-70-luvulla. Varmaan erehdyn.
Eläväsi kirjoitettu muisto. Ihan voi haistaa maidon.
Isopeikko,
Sekä että.
Eläimet olivat talven ruokolla naapurissa. Kun koulut loppuivat, lapset ja eläimet palasivat kesäksi kotiin ja arki alkoi. Muutama vuosi meni näin. Penskat talonpitäjinä ja isoisä päällekatsojana. Vanhemmat olivat muualla työssä.
60-luvun alkua kyllä. Kaupunkiin lähdin vasta opiskelemaan 65 ja suoraan pääkaupunkiin. :) Aika kultaa muistot!
Pantteri,
Kiitos. Näin sen muistan. Työn raskautta ei teini-iässä ymmärtänyt. Siskoni oli minua nuorempi. Vuoroviikot meillä oli.
Muistan miten tarkasti pidimme kirjaa kunkin lehmän tuotosta siniseen vihkoon, joka riippui narusta maitohuoneen seinässä. Tunsimme itsemme tärkeiksi, koska meille oli annettu suunnattomasti vastuuta ja elimme maitotilillä.
Separaattori oli jo viety maitohuoneesta pois. Senkin pyörittämisen muistan ja pesemiset.
Kauniisti ja elävästi kirjoitettu tarina. Ja minua miellytti erityisesti tuo maidon "soiminen" astiaan. Kaupunkilaispoikana kun meninmme mummulaan niin tuo ääni jäi elävästi mieleen.
Alastalo,
Äänet ja tuoksut kai jäävätkin parhaiten syvämuistiin. Liikkeetkin. Siksi omaa käyttäytymistään ei anna ymmärrä. Keho muistaa, pää ei... :)
Lähetä kommentti