Sata sanaa allasjumpasta

Ryttään vaatteet lukon taakse ja köpöttelen suihkuun. Pikapeseydyn uimapuku päällä kuunnellen kanssajumppaajien uutiset. Iäkkäimmän rouvan pyyhe jäi kotiin. Kertakäyttölaudeliinatkin hän kuljettaa edestakaisin.

Altaassa vedän uloshengityksellä napanapin kiinni pysyäkseni pohjassa. Olkapää ei anna painaa lötköpötköä reisiin suorin käsin. Pinnaan reilusti ja teen omiani. Olen kuuntelevinani. Ohjaaja kaiuttaa mielimusiikkiaan, vaikka ryhmä haluaisi jutella mukavia. Säkkijärven polkka vaihtuu Leila-valssin kautta Adagioon ja vain altaan laattarivistöt keinuvat notkeina musiikin tahtiin.

Altaan pohja viettää vaarallisesti. Vesikin on viileää. Joka kerta puhumme samat asiat. Lyijynraskain raajoin hivuttaudun suihkuun. Paleltaa. Saunaan ja pukemaan. Makkaran paistaminen kiukaalla KIELLETTY! Laittakaa maksulippu tähän piikkiin!

Nähdään taas! Kotona nukahdan nojatuoliin.

______

Sadannen Pakinaperjantain erikoinen.

Pakko

”Herranjestas, ei voi olla totta!” huudahtaa Sanelma, kun saa kuulla sisarensa Milman synnyttäneen lapsen edellisyönä. Hän on ollut piikana Virtalassa jo jonkin aikaa. Jostakin se leipä on otettava. Yhdessä Milman kanssa ovat kulkeneet iltamia ja talkootansseja. ”Miten hän ei ole minulle, ainoalle sisarelleenkaan, mitään puhunut? Missähän? Milloin? Kenen kanssa?” Päässä takoo:”Tästä se äiti kyllä meitä varottivarottivarotti…Nyt vasta ymmärrän. Pelottaa mennä äidin eteen.” Sanelma oli juuri ollut lypsyllä tiedon tultua. Maitoämpäri sai jäädä niille sijoilleen. Matkaa on vajaat kymmenen kilometriä. Äkkiäkös sitä nuorilla jaloilla. On mentävä, Milman takia.

Sanelma astuu tupaan. Totta se on. Ei tästä mihinkään pääse. Kapaloissa tuhisee piskuinen vajaan vuorokauden ikäinen äidin maailmaan auttama ihmisen alku. Koko talonväki on täpinöissään. Äidin on tietenkin hommailtava arkiaskareita. Perheen nuoremmat lapset ovat ihmeissään, kun yön aikana kotiin on ilmaantunut vauva kuin tyhjästä. Haikarat tuovat niitä.

Äiti hätistää hengästyneen Sanelman heti navettahommiin suu tiukkana viivana, mutta ei malta olla sanomatta: ”Mitäs minä teille sanoin niistä teidän yötä myöten kulkemisista. Tässä sitä nyt ollaan. Mitään vaatettakaan ole.”

”Älähän nyt, tuumaa isäntä ja kiikuttaa keinutuoliaan sykkeensä tahdissa, mutta ei sano poikkipuolista sanaa. Elämä jatkuu. Konkreettisesti. Yllättävästi. Pakottamatta. Luonto tekee tehtävänsä.

Seuraavana aamuna isäntä lähtee kirkolle asioilleen. Kärrytietä kävellessään hän tottuu jo ajatukseen. Herra antoi. Joutuu kävelemään reilun kilometrin maantien vartta ennen kuin pääsee ison tien varteen odottamaan linja-autoa. Kylällä naapureiden liikkeet tiedetään yleensä tarkemmin kuin kotona.

Isäntä tuumaa kyselijöille ykskantaan, että meillepä poikkesi toissayönä mies. Siitä sen enempää. Käy kirkolla ja palatessaan poikkeaa postille naapuriin ja arvaa, mistä on puhetta piisannut. Talon vanha emäntä käy siinä siunailemaan, että ei kyllä olisi millään uskonut Milmasta. Sisarestaan kyllä. Isäntä ei antaudu moiseen keskusteluun, vaan vetää rauhallisesti ruskean paperipussin sarkapuseronsa taskusta. Siinä on kirkkokaramelleja. Talon iso lapsikatras on heti hänen ympärillään. Jokainen saa suunsa makeaksi ja asia on sillä erää loppuun käsitelty.

______

Pakinaperjantaille 98. haastesanaan Kumiharjalepakko

Ruudun takaa

Malviinalla on ikävä ulkoilmaa. Kevät on hiirenkorvalla ja nuoret norjavartiset rouvat rapsuttelevat kukkapenkkejään. Etsivät esikoita ja poistavat pensailta ja perennoilta loputkin talvisuojaukset. Sitähän Malviinakin haluaisi tehdä. Vaan kun ei kanna kintut eikä kierry selkä. Pää sentään kääntyy sen verran, että hän voi ikkunastaan ihailla vihreästä silmin nähden vehmastuvaa puistoa.

Yhtäkkiä tuttuihin puihin ja pensaisiin tykästynyt Malviina huomaa liikettä rannassa. Muutama vuosi sitten syntyi valtava kalabaliikki puistopuiden luvattomasta kaatamisesta. Malviinalle tuli hätä. "Ei kai ne taas. Antakaa niiden nyt olla rauhassa ja kasvaa", huokaa Malviina ja tajuaa, ettei ajatuksen voima nyt yksin riitä.

Varovasti hän taiteilee saunalle hätiin. "Sattuipa kaunis sää talkoisiin. Jokos ne loppuivat, kun ehditte jo tänne asti? Miten on? Ovatko nyt luvat kunnossa?" tiedustelee Malviina muina miehinä. Ihan häneltä on luu mennä kurkkuun, kun sanan säilät alkavat viuhua. Eivät osu ihan kohti, kun puhutaan kolmannessa persoonassa. "On se kumma. Eikö mokomalla mustilaisella ole muuta tekemistä kuin kyylätä ikkunasta toisten tekemisiä?", raikaa keväinen duetto. Malviina seisahtuu säikähtäneenä nojaamaan koivunrunkoa vasten ja antaa ryöpytyksen valua ylitseen. Vihdoin tulee hengenvedon mittainen tauko ja hän saa puheenvuoron.

"Kuulkaas, ihan oikeassa te olette! On tullut aika, jolloin minulla on päiviä, että ainoa yhteyteni ulkomaailmaan on nuo ikkunat. Postilaatikollekaan asti en aina pääse. Ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä ymmärrätte mitä se tarkoittaa. On mahdotonta elää vilkaisematta välillä ulos. Etukäteen en voi tietää, sattuuko joku juuri silloin olemaan ikkunani kohdalla", vuodattaa Malviina. "Jos se on kyyläämistä, niin sitten on. Ja kai se on vastavuoroista, jos te sen kerran huomaatte."

Nykyään Malviina ei juuri etupihalle katsele. Takapihalle avautuukin avarampi maisema. Etupihalle hän voi vilkaista säleverhojen suojasta kastellessaan kukkia. " Miten tuonne ikkunoiden väliin on päässyt kärpänen?", ihmettelee Malviina. Jollei ketään näy, Malviina kiskaisee säleverhot ylös ja antaa valolle tilaa. Ei pidä välittää. Kannattaa pitää hyvät välit naapureihin, vaikka se merkitsisi sitten välinpitämättömyyttä kaikesta muusta. Talkookahvit saavat jäädä taas väliin. Joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.

Asunnonvälittäjä tulee tulee muuten tulevalla viikolla arvioimaan Malviinan asunnon hinnan.

_____

Tarinamaanantain 50. aihe on Välinpitämättömyys