Kun ei oikein enää muista mitä nuo nautinnot oikein ovatkaan, tulee väistämättä taas se lapsuuden ihana aika muistoon. Minä en ymmärrä miksi nykyajan nuoria kutsutaan pullamössösukupolveksi. Ei siinä sanassa mitään, mutta se sävy miten sitä käytetään. Kielteisesti ellei peräti negatiivisesti.
Asiahan on niin, että joskus pula-aikaan ainakin meidän kylällä ei juuri pullalla mässäilty. Ei leivottu mitään voisilmäpullia, korvapuusteja, viinereistä ei oltu kuultukaan. Munkkeja tehtiin vasta ehkä 60-luvulla ja ne syötiin aina kerralla koko satsi. Mutta edellisellä vuosikymmenellä äiti leipoi kerran viikossa nisua, muutaman pullaletin tuvan isossa uunissa. Samalla lämmöllä hän saattoi tehdä vesirieskaa, jos jauhot olivat lopussa. Reikäleipiä oli aina orressa. Eri asia oli, kenen hampaat niihin loppukuusta pystyivät. Eivät ainakaan papan. Liotettiin maidossa.
Mutta takaisin pullaan. Sen suurempaa nautintoa en lapsuudesta muista kuin pullamössön. Se ei ollut tuoretta vastapaistettua nisua, vaan hiukan kuivahtanutta. Ja se pullamössö valmistettiin seuraavalla tavalla: Kahvikuppiin kaadettiin tilkka kahvia ja maitoa. Siihen ihanaan lämpimään seokseen lisättiin yksi pullaviipale pieninä palasina. Hienoa sokeria sai lisätä tilkan, jos oli tarvis. Sitä herkkua parempaa en muista. Siskokin kerran sieppasi toisen pullapalan ihan luvatta. Niitä viipaleita sai siis vain yhden jokainen. Sisko otti omin luvin ja kastoi sen heti siihen kahvimaitoon. "Kastui jo". Siitä sitten pienellä lusikalla mätettiin se mössö pieniin suihin. Karkkejahan ei siihen aikaan ollut. Mitä nyt kerran kesässä sai sen jäätelötötterön kirkolla juhannuskirkkoreissulla.
Minkähän takia nykyajan lapsille ei tarjota tätä makuelämystä? Tai saatanhan minä mummuna sen vielä lapsenlapsilleni neuvoa, kunhan vanhemmat ovat jossakin omissa menoissaan.
Eläköön pullamössösukupolvi. Minä ainakin kuulun siihen.
------
kirjoitettu Pakinaperjantaille aiheesta nautinto.
9 kommenttia:
Ihana tarina! =)
Mikä onkaan ihanampaa kun lukea tarinaa, jossa veri herahtaa kielelle ja nyt kävi näin, koska muistan kaakaon ja kuivan pullanpalan, joka kastuessaan hurmasi ja kieli muistutti: elämä on nautinto (myös).
Nythän noille penikoille joutuis maksamaan, että ne sais tuommosia eineitä syömään.
Hukka kyllä muistaa nuo herkut ja Bostonkaakut joissa olis töhnää siellä sisällä.
Eipä ole tullut pullamössöä syötyä, mutta sen verran mukavasti minulle maistuu pelkkä irtopullakin että en taida opettaa itselleni lisää pahoja tapoja :) Ja taitavat olla nuo nykyajan lapsetkin vähän äkkimakeamman herkun perään. Nuo karkilla kasvaneet.
Enpä ole minäkään pullamössöä maistanut. En ainakaan tietääkseni.
Meillä oli köyhiä ritareita usein. Ranskanpullaa ja hilloa. Nami.
Hassu juttu. Luulin, että kaikki tykkää pullamössöstä.
Makeutta runsaasta sokerista, tassille tursuva kahvi ja lempeästi lehmenevä ja lämpiävä pulla. Lisämaustetta muiden kahvitelijoiden paheksuvista (ja kateellisista) katseista...
Kielsivätkin joskus, onneksi en totellut.
Kiitos kommenteista. Taidanpa tästä mennä tekemään annoksen tätä lapsuuden nautinnollisinta herkkua. Voipi olla ettei se enää maistu samalle, kun kahvi ei ole kotona jauhettua esmes eikä maito homogenoimatonta jne. Mutta kokeilen. :)
Siis vesirieskaa, jos jauhot on lopussa. Heh heh. Sama juttu vesivellin kanssa, vai?
Äitini huumoria. Tarttunut kai minuunkin jotakin. :)
Tällä päin sanovat vastaavaa leipää Kainuun rieskaksi.
Lähetä kommentti