Koulussa oli helppoa ja mukavaa. Mitä nyt kerran jalkapallopelissä sain pallon suoraan päähäni. Kyläkoulussa joukkueeseen tarvittiin kaikki oppilaat. Ja laulukokeet pelottivat siinä määrin, että menin kipsiin kuten jotkut idoliksi pyrkivät. Mutta kun osasin sujuvasti lukea, kirjoittaa ja laskea enkä käsistänikään ollut vallan tökerö, mielelläni sinne menin. Ja saattaa se olla niinkin, että koulussa oli helpompaa olla kuin kotona.
Jotakin hankalaa koulussa ehkä oli tapahtunut, koska muistan kevätlämpimällä säällä kerran kääntyneeni Kompurolta takaisin kotiin. Kotona kerroin, että puro muka tulvi, vaikka tulva-aika oli jo ajat sitten mennyt ohi. Ykskaks vain käännyin takaisin. Oli lämmin päivä. Tämä liittyy ehkä talvella sattuneeseen kaatumiseen mäenlaskussa. Jalkani venähti polvesta niin pahasti, että siihen tuli vettä. Sitä hoidettiin lyijyvesikääreillä ja jouduin olemaan pois koulusta 47 tuntia. Se on aika paljon ekaluokkalaiselle. Meillä oli keskiviikot vielä vapaat. Kun vihdoin menin takaisin kouluun ontuen, joku poika tuuppasi minut hankeen ensi töikseen. Tahallista vai tahatonta, mutta mieleen jäi.
Syksyllä oli otettava koulusta loma paitsi perunannostopäiviksi myös rukiinleikkuuseen. Joka syksy. Aamukasteiselle ruispellolle menin sitten ihan ensimmäisenä sirpin kanssa. Siitä aamusta minulla on ikuinen muisto vasemman käden peukalon kärjessä. Leikkasin nimittäin heti alkajaisiksi peukaloni halki sillä sirpillä. Ei ollut senkokoisella talliaisella rukiinleikkuu vielä hanskassa. Ei siinä mitään, mutta kun äiti siitä vielä suuttui. Peukalo sidottiin sideharsotuppoon, mutta sitä pakotti kovasti. Mutta olin pellolla ja tein mitä pystyin. Taisin nostella lyhteitä kuhilaille.
Puintipäiviksi oli myös pyydettävä koulusta vapaata. Minut laitettiin aina puimakoneen taakse heittelemään hangolla pahnoja kauemmaksi. Se oli ihan hirveän pölyistä, hikistä ja raskasta hommaa. Miten sitä ollenkaan lapsi jaksoi? Silmät vetistivät punaisina pölystä eikä hengityssuojista oltu tuolloin vielä kuultukaan. Nytkin alkaa silmiä kirvellä, kun muistelee noita askareita. Lapset tarvittiin työhön maaseudulla tuolloin.
Kun syystyöt saatiin valmiiksi ja puolukatkin kerättyä koulukeittiötä varten, minäkin joudin eväsleipineni ja maitopulloineni opintielle. Päästään sitä kivisen tien takaakin yliopistoon, kehaisi äitini, joka ei itse ollut koskaan päässyt edes kansanopistoon, vaikka olisi kovasti halunnut.
-----
Muisteltu Pakinaperjantaille aiheeseen Koulumuisto. Eilen juuri kirjoitin postauksen ekaluokan lukutunneista. Ajattelin ensin linkittää vain sinne, mutta tällaista oli tämän ekaluokkalaisen elämä 50-luvulla.
11 kommenttia:
Selvisit kuitenkin.
Ilman koulukyytiä, ilman OPOa, ilman terveydenhoitajaa, ilman paniikkia, ilman rauhoittavia. Ilman tietokonetta, ilman Särkänniemeä, ilman leirikoulua.
Onnittelen.
Tässä pakinassa huokuu historia elävästi. Tuo että äitisi suuttui, vaikka olit satuttanut itsesi pahasti, kirpaisi. Kovaa oli, kovin kovaa, mutta ilmeisesti suhtautuminen kertoo enemmän sen ajan elämästä kuin ihmisestä. Sittenkin?
Hienoja muisteluita. Erilaista on ollut meininki silloin kuin sitten meidän aikanamme, 80-luvulla. Hauskaa kuinka tuo muisti toimii ja mitä noilta ajoilta jää mieleen.
Erilaista kuin omana kouluaikanani: 90-luvulla! Mutta olen minäkin ollut kotitöittä, potunnostossa, kivenkeruussa ja penskana olkipaalien teossa, että tiedän mitä on tehdä töitä. Järkyttävää ajatella miten nykyajan jotkut lapset pääsevät niiin helpolla, ei tarvitse tehdä kotona yhtään mitään, eikä sitä aikuisenakaan osata edes pottuja keittää.
Oh-show-tah hoi-ne-ne,
Kiitos!
Selvisin miten selvisin. Terveyssisar kävi kyllä rokottamassa ja jonossa odotimme piikkejä. :)
Paju,
No äitiä harmitti, kun oli kiire saada ne viljat korjuusen ja jokainen käsipari oli tarpeen. Pienetkin kätöset. Minulla on hyvä raskaan elämän kokenut äiti. Puun ja kuoren välissä taiteillut.
Minä alan olla jo reliikki. :)
Ally,
Tämä oli alku. Oppikoulusta ja myöhemmistä vaiheista on omat muistonsa. Esim. luokkaretki Saimaan ympäri.
Hansu,
En muista, kysyivätkö toisten vanhemmat ekaluokkalaisiaan työlomille. Nyt se tuntuu erikoiselta. Opettajana ollessani minun oli aluksi vaikea kirjoittaa lupalappuja sorsanmetsästykseen. :) Mutta se oli kuulemma niin tärkeää, että piti vain kirjoittaa. Ajat muuttuvat. Enkä halua tällä korostaa työtaakkaani, joka oli tuolloin tavanomaista.
Sen oma lapsuus jätti, että "liikaa" säästin omia lapsiani. Olin curling-äiti.
Loppujen lopuksi, todella lyhyessä ajassa, kouluelämä on muuttunut. Joskus tulee mieleen, että liian nopea muutos(vaikkakin joskus parempaankin suuntaan) sujuu vielä rakenteiden osalta, mutta että ihminen ei niin vaan yhtä nopeasti sopeudu. Ehkä siitä johtuu joidenkin nykynuorten pahoinvointi koulussa?
Lapsityövoiman käyttöä Suomessa... ulkomaita moititaan lapsityövoiman käytöstä, mutta on sitä ollut meilläkin. Eikä siitä hullummaksi olla tultu. Onpahan opittu selviämään.
Lapsityövoima on kuin jokin kirosana, mutta onko nykyinen systeemi parempi: nuoria ei 13-14-vuotiaina huolita vielä minkään maailman duuniin, joten ehtivät joutilaisuuttaan ;) päästä kadulla lorvailun makuun. Sen jälkeen ei työ enää kiinnostakaan. Olin niin onnekas, että pääsin kouluiässä aina kesäisin maalle, tekemään juuri niitä Liisan kuvaamia rankkoja maataloustöitä.. Kitkemisen olisin kyllä vaihtanut uimiseen, mutta muuten en -- en päivääkään olisi vaihtanut pois :)
Susu,
Maalla löytyi luontevia töitä ihan pienestä alkaen. Onko nykyään niin, että koulua pidetään lapsen työnä eikä teetetä kotiaskareita entiseen malliin?
THP ja Kutuharju,
Enpä minäkään vaihtaisi noita oppimiani asioita pois. Opin taksvärkkipäivinä varmaankin enemmän kuin koulussa olisin oppinut.
Sen koen ikäväksi, että tultuani työkyvyttömäksi pää vain vaatii ja vaatii tekemistä, vaikka kroppa ei salli.
Minä muuten en pannut pahakseni kitkemistäkään. Porkkanantaimet olivat hankalia erottaa rikkaruohoista. Muuten siellä kasvimaalla sai olla omissa ajatuksissaan ja jälkeä syntyi. Äiti tsemppasi sillä , että naapurissa oli isommat alat juurikas- ja lanttupeltoa kitkettävänä.
Mukavasti muistelet omaa kouluaikaasi, minäkin sain tästä pari vinkkiä joita ajattelin muistella omassa plokissani.
Kiitos Salka!
Lähetä kommentti