sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Junalippu

Elviira matkustaa harvoin junalla. Entuudestaan hän kuitenkin muistaa, miten lipun tiedot eivät tahdo millään jäädä mieleen. Nyt hän päätti pelata varman päälle. Hän on opetellut lipun tiedot ulkoa. Mies printtasi lipun Elviiralle netistä. Vaunun numero on 7 ja siinä paikka 27. On aikaakin opetella tärkeät numerot. Ja oppihan Elviira. Hänellä on erilaisia tekniikoita l. muistisääntöjä numerosarjojen mieleen painamiseen. Itse kehiteltyjä. Pitää vain aina valita se paras.

” Vuonna 727.”

” Heinäkuun 27. päivä.”

” Heinähelmiheinä.”

” Seitsemän kaksikymmentäseitsemän.”

” Seitsemänsataakaksikymmentäseitsemän.”

”Kahdeskymmenesseitsemäs heinäkuuta.”

” Heinäkuun kahdeskymmenesseitsemäs.”.

”Huone 27 7. kerroksessa.”

”Miksei Paikka 27 vaunussa 7?” mies jo tohtii ääneen ihmetellä.

”Ole hiljaa nyt. Kerros 7, huone 27.”

”Kaksi seiskaa ja välissä kakkonen.”

”Kaksi seiskaa. Tämä on paras muistisääntö. Vain kaksi sanaa tai siis numeroa tarvitsee muistaa. Minullahan on näkömuisti. Muistan kyllä, että se kakkonen on niitten seiskojen välissä. Ihan taatusti.”

Elviira laittaa lipun vaaleansinisen popliinitakkinsa vetoketjulliseen povitaskuun. Aika on tiukalla, joten hän säntää matkatavaroineen asemahallin poikki kohti ykköslaituria. Hän on painanut numerot tiukasti mieleensä, ettei tarvitse sitten se lippu kourassa matkatavaroiden kanssa enää asemalaiturilla temppuilla. Putoaa vielä raiteille koko lippu. Jos vaikka tuuli sieppaa. Kerran teki sen. Pääsee suoraan oikeaan vaunuun. On se niin työlästä ja hankalaa junan liikkuessa etsiä paikkaansa…

Samaa junaa osuu odottelemaan entinen jumppakaveri Aini. Joka kerta juna-asemalla tapaa jonkun tutun. Vaihdetaan kuulumiset siinä puupenkillä, valitetaan pikkuvaivat. Elviira varmistaa seitsemännen kerran, että lippu on yleensä mukana. Junan saapuessa Elviira kysäisee Ainilta:

"Mikä vaunu sinulla muuten on?"

"Kakkonen."

"Niin on muuten minullakin."


******

Tarina Pakinaperjantain 66. aiheesta Lippu

perjantai 8. helmikuuta 2008

Heikoin lenkki?



Himmennyt laikukas peili
katsoo minua pitkään
eikä hellitä, ennen kuin tunnistan isotätini korvan,
isoäitini epätarkan hiusrajan,
isäni vihreät eriparisilmät,
ikiomat naururypyt silmänurkissani
ja oman sairaushistoriani
jättämät jo vaalenneet mutta ikuiset arvet.

Katson takaisin ja tunnustan
kuuluvani katkeamattomaan
hiuksenhienosta kultalangasta solmeiltuun äitien ketjuun
ties monennessako polvessa.

Hymyilemme toisillemme.
Minä ja menneisyys.


------

Runotorstain aiheesta historia.