perjantai 8. helmikuuta 2008

Heikoin lenkki?



Himmennyt laikukas peili
katsoo minua pitkään
eikä hellitä, ennen kuin tunnistan isotätini korvan,
isoäitini epätarkan hiusrajan,
isäni vihreät eriparisilmät,
ikiomat naururypyt silmänurkissani
ja oman sairaushistoriani
jättämät jo vaalenneet mutta ikuiset arvet.

Katson takaisin ja tunnustan
kuuluvani katkeamattomaan
hiuksenhienosta kultalangasta solmeiltuun äitien ketjuun
ties monennessako polvessa.

Hymyilemme toisillemme.
Minä ja menneisyys.


------

Runotorstain aiheesta historia.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hiuksenhionosta kultalangasta solmeiltu äitien ketju on lämmin ja hohtava ilmaus, kaunis. Samoin "himmennyt laikukas peili/ katsoo minua pitkään" vie hyvin geeniperimään, sukupolvien ketjuun. Pidin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis omakohtainen historiankokemus. Miten sitä jossain vaiheessa alkaakin nähdä vuosien ja ikäpolvien läpi. Herkkä.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tila, kun minä ja menneisyys voi hymyillä toisilleen,hieno tunne olla sinut itsensä ja sukupolviensa ja aikansa kanssa. Seesteinen runo, yhden ihmisen kautta peilaa ihmisen yleistä historiaa. Hyvän mielen tuottavaa runoutta

isopeikko kirjoitti...

Ajattelepas, me olemme tietoisia tuosta ketjusta... se on kestänyt katkeamattomana aina aikojen alusta meihin asti.

Hyvin peilattu :)

Anonyymi kirjoitti...

Samaan suuntaan kuljemme, peikko ja meikäläinen. Ketju sekin.

Liisa kirjoitti...

Tuima,
Kiitos kauniista sanoistasi.

Utuinen,
Itse asiassa en osaa sanoa milloin se tapahtuu. Ainakin täytyy olla ns. tyhjää aikaa.

Mehtäsielu,
Mukavaa jos toi hyvän mielen. :)

Isopeikko,
Elämäntarkoituksen etsinnän tulos - jos ei muuta niin edes se tärkeä lenkki, silmukka siinä ketjussa.

Helanes,
Kaikki olisi voinut mennä toisinkin. Siinäkin syy iloon!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Taitava elämän kuvaus nuistoineen.

Liisa kirjoitti...

Harmaasusi,
Kiitos kommentistasi!