tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lievä laskutehtävä

Koska en vuosikausiin ole kulkenut vaatekaupoissa, tunnen olevani niissä kuin väärällä planeetalla. Hinnat alkavat näyttää samoilta kuin markka-aikaan. Päässälaskua tarvitaan.

Olen kokeillut onneani joskus ns. outleteissa, joita löytyy pääteiden varsilta. Niissä tulee jaloiteltua pitkillä automatkoilla. Joissakin tuotteissa saattaa olla neljäkin eri hintaa, siis punaisia tarroja päällekkäin. On kyse dynaamisesta hinnoittelusta. Hinnat saattavat muuttua useamman kerran päivässä samalla tavalla kuin muinoin bensiinin hinta.

Jopa ruuan perässä juoksutetaan vähävaraisia asiakkaita samalla dynamiikalla: Maanantaina saa edullisesti maitoa, tiistaina leipää, keskiviikkona kahvia, torstaina jotakin muutta. Kunhan asiakasvirta on jatkuvaa.

Dynamiikka osoitti voimansa myös kevään lätkän MM-kisojen lippujen hinnoittelussa, joista useat ihmiset suivaantuivat, mutta yhtä useat eivät olleet millänsäkään. Ahneus on aikamme tai kenties ihmisen ikiaikainen vitsaus. Kaikilla ei ole kuitenkaan varaa ahneuteen.

Ikävintä on se, että tiettyä tuotetta myydään halvemmalla hinnalla vain esim. 200:lle ensimmäiselle asiakkaalle. Suomi on kuulu maailmalla siitä, että olisimme tasa-arvoisia. Mitä tasa-arvoa tällainen on? Kun nuorena tyttönä olin töissä osuuskaupassa, tavaroilla oli tietty hinta ja kaikki saivat ne sillä samalla hinnalla. Nyt pitää muistaa tinkiä kaupassa kuin kaupassa. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Vähintäänkin kysytään kaikenlaisia asiakaskortteja.

Puhelin- ja sähkölaskujen tarkistaminen vaatii jo korkeampaa matematiikkaa. Se ei olekaan enää mikään lievä laskutehtävä.

.