Kotikylän työväentalolla oli satunnainen elokuvailta. Me siskokset laitoimme itsemme koreaksi. Minun piti putsata hampaat ruokasuolalla, koska käytettävissä oleva huulipuna korosti liikaa mustikoiden värjäämää hammasriviäni. Kulmat vedin komeiksi mustiksi kaariksi, koska silloin minulla ei vielä ollut värianalyysin täsmätietoa. Meikatessahan pitää ottaa huomioon hiusten, silmien ja ihon väri. Kaikki ei matsaa kaikkeen. Vieläkin muistan, mikä hirvitys katseli minua kammarin peilistä ennen kylänraitille lähtöä. Mutta se oli kuulemma hienoa se! Luultavasti lähtömme ihmisten ilmoille ilman naamanpesua olisi evätty, jos vanhempamme olisivat olleet näkemässä. Vaatteista en muista mitään enkä elokuvasta, mutta sen muistan, ettei kukaan tullut edes juttusille kanssamme pihalla. Pitkät katseet kyllä muistan. Pimeässä salissa outo naamio ei aiheuttanut hämmennystä.
Äiti ei koskaan käyttänyt edes huulipunaa muista maskeista puhumattakaan. En minä muista, että se maalaaminen, kuten sitä silloin sanottiin, vasiten kiellettyäkään olisi ollut. Koulussa ei saanut kyllä pitää pitkiksiä eikä esiintyä meikattuna. Mallin perin äidiltä. Joskus nelikymppisenä aloin kaiken varalta sivellä Oil of Ulay:ta naamaani iltaisin, kun siitä tuli niin tyttömäinen olo. Suunnilleen samoihin aikoihin (olin kai itse vihjannut) sain äitienpäivälahjaksi sen värianalyysin. Se oli melko kallis, mutta sain sen sillä perusteella, etten tuhlaisi turhaan rahoja vääränvärisiin vaatteisiin. Sillähän sitä palvelua mainostettiin. Koko garderoobi olisi sitten yhteensopiva. Ja totta se olikin.Väripaletin saatuani en löytänyt entisen vertaa oikean värisiä vaatteita. Rahaa säästyi. Silkkihuivimetkuilun lisäksi ko. analyysi-istuntoon kuului maski l. meikkaus juuri minulle, joka olen siis True Summer, sopivilla sävyillä. Valokuvakin otettiin ennen ja jälkeen.
En oikein tohtinut vilkuilla edes näyteikkunoita, kun lähdin analyytikon tai konsultin luota kotia kohti. Ikkunoiden pinnasta minua katseli vieras ihminen. Se en ollut minä. Rukoilin, ettei ketään tuttua tulisi vastaan. Hävetti kävellä autolta pihan läpi kotiovelle. Kaiken kukkuraksi eräs tuttavapariskunta oli juuri tulossa pistäytymään. Aioin kiireesti mennä pesemään koko komeuden pois, mutta en ehtinyt. Kauneus on tosiaan katsojan silmässä, koska mieheni ei pistänyt lainkaan pahakseen uutta lookiani ja vieraatkin vallan ihastelivat, miten luonnollisen kaunis meikki oli. Tämän voi tietenkin tulkita vain yhdellä tavalla.
-----
Pakinaperjantain aiheesta Naamio/Maski
5 kommenttia:
Meikki ei taida olla enää varsinainen maski. Tosin näyttelijöille tehdään aika vahva maski meikkaamalla. Ja tunnustan kyllä, joskus on vaikea tuntea ihmistä joka on meikannut oikein tosissaan :)
Meikkejä on monenlaisia. Toisille sopii tummempi ja toisille ei. Kyllä ne jotkut vielä kuulemma käyttävät kakkumaskaroita, onhan niitä myynnissäkin! Muoti muuttuu, meikkikin.
Isopeikko,
Uutisankkurit ja kaikki Tv-esiintyjät kulkevat "maskin" kautta. Tuolla sanalla on kovin paljon merkityksiä.
Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka ei voi lakata kynsiäänkään, koska tuntuu, etteivät kynnet lakan alla "hengitä". :) Onkohan muita samanlaisia?
Hansu,
Kunnon meikki tekee ihmeitä. Onhan noita muuttumisleikkejä näytetty paljon telkkarissakin.
On, täällä on yksi käsi pystyssä. Meikkaus ei onnistu syystä tai toisesta. Ehkä juuri tunne ('hävettää' tai 'en saa henkeä') on eräs syy. Toisaalta tulee tunne, jos meikattavaksi menisin: minuun tuputetaan itselleni vierasta, kutistun, vaikka tulisin kuinka 'näyttävän näköiseksi'.
Tarinoitasi on nautittava lukea, aiheesta kuin aiheesta.
Paju,
En siis olekaan ihan poikkeava tässä asiassa. Harvemmin mainostan sitä. :)
Ollaan vaan itsemme näköisiä. Kampaajakaan, tuttu 30 vuoden ajalta, ei juuri muuttele hiustyyliäni, koska sitten en olisi enää Liisan näköinen. Tietenkin pyörteilläkin on oma sanansa sanottavana. :)
Kiitos, Paju, omista upeista teksteistäsi. Nehän on luettava ainakin kahdesti!
Lähetä kommentti