Valoriippuvainen

Lokamarraskuiseen aamurutiiniini kuuluu kirkasvalolampun päälle napsauttaminen heti, kun pääsen keittiöön asti. Ilman sitä en näkisi lukea, vaikka minulla on moniteholinssit ja erilliset lukulasitkin. On kuin jokin hämäräkytkin olisi laitettu päälle silmänpohjiin iän myötä.

Ennen sitä näki kulkea koulumatkansa valoitta läpi pimeän korpitaipaleen. Lyhtyjä tai taskulamppuja en muista kantaneeni mukani. Otsalamppuja ei ollut ja mihin muuallekaan valon olisi hiihtäessä laittanut. Latu ohjasi.  Toki silloin talvet olivat oikeita, siis lumisia ja lumihan valaisee. Eilen kuunsirppi näyttäytyi pilvien lomasta ehkä minuutin verran ja muistutti olemassaolostaan. Se kai se sitten ja taivaan tähdet valaisivat ekaluokkalaisen tietä sulan maan aikaan. Ehkä isällä oli taskulamppu, kun oppikoulun aloitettuani kahdestaan kuljimme lähimmän naapurin suurten kuusten luo, joiden alla moottoripyörä odotti.

Ennen moottoripyöräaikaa matka linja-autolle oli kaksin verroin pitempi. Pappa vei meidät hevospelillä lähimpään tienhaaraan, mistä linja-auto sitten meidät poimi. Muistan miten pimeässä aamussa tiesimme linja-auton olevan tulossa, kun mäkisessä maastossa linja-auton valot näkyivät jo kaukaa. Aikataulussa se yleensä kulki. Nyttemmin pimeitä reittejä kävellessä olen pannut merkille, että jos etäällä näyttää ykskaks valoisammalta, niin siinä kohdassa on aina metsässä aukko, useimmiten sähkölinja. Ellei sitten lehtikuusen havumatto. Taajamissa valolta ei itse asiassa voi välttyä. Moottoriteiden, urheilukeskusten ja kenttien valot kajastuvat kauaksi ja sulan veden aikaan luovat siltojaan veteen.

Sisätiloissa yöllä hipsiessä silmiini osuvat ainakin uniapnealaitteen hengityksen tahdissa vilkkuvat vihreä ja oranssi valo, seinätelineessä olevan televison punainen silmä, jääkaapin ja pakastimen merkkivalot, digisovittimen valo, modeemin vilkkuva punainen valo, turhanaikaiset digitaaliset kellonäytöt mm. kahvinkeittimessä ja mikrossa. Pimennysverhoista huolimatta katuvalo hiipii öisin sisään ja koska ulko-ovessa on lasiosa, liiketunnistimella varustettu pihavalo lävähtää päälle tuontuostakin.Tunnistin asennettiin muutama vuosi sitten lehdenjakajaa varten. Heti kohta Savon Sanomat lakkasi kantamasta lehdet ovelle. Pari kertaa olen kävellyt tarkistamaan, mikä valo jäi yläkerrassa sammuttamatta. Ennen kuin olen ehtinyt  puoliväliin, ulkovalo sammuu. Akvaariovalo jää myös joskus vahingossa  yöksi päälle.

Jouluvalot ovat sitten asia erikseen, sesongin vaatimia tuikkuköynnöksiä, kynttelikköjä, Daavidin tähtiä. Kun aamulla laittaa monilasisen ikkunan eteen sijoitetun kynttelikön valaisemaan, sen heijastuu monikertaiseksi ikkunasta toiseen. Kauneimman jouluvaloni, mosaiikkimaisen kirkon, jätän joskus valaisemaan läpi yön ihan tarkoituksella. Tämä kaikki on vain liian riippuvaista sähköstä. Sähkökatkos saa aikaa totaalisen pimeyden ja hetken haetuttaa tulitikkuja ja kynttilöitä. Muistuttaa, miten sitä ennen... No, poltettiin pitkiä päreitä... Sitä aikaa en sentään ole elänyt, mutta sähköttä olen selvinnyt  elämäni ensi vuodet. 

Kuin tilauksesta luonnollista valoa, lunta, alkaa tipahdella taivaalta. Ilmaisia lukseja, ihanaa! Valitettavasti maa ei ole jäässä, joten tuskin tämäkään lumi jää.