Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
On pikkujouluaika. Kettusen nelilapsinen perhe nukkuu rauhallisesti.
Vain rouva Kettunen kierii sängyssään ja nukkuu kevyemmin.
Verhojen lomasta näkyvät katuvalot. Harvakseltaan kulkevien autojen
valotkin tuntuvat nyt häiritseviltä. Huomenna on lauantai ja
opettajien koulutuspäivä. Ei siis mitään vapaapäivää tiedossa.
On herättävä ajoissa. "Jostakin on jäänyt päähän
soimaan tuo laulu. Ihana laulu. Loiri laulaa sen kauniisti.
Minä vaan olen nyt kuin se tonttu enkä saa unta!",
ajattelee rouva ja kääntää tyynynsä.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Rouva on kuitenkin lopulta nukahtanut. Puoli neljän maissa hän
kuitenkin herää siihen, että joku kolistelee sisälle.
"Olikohan ulko-ovi jäänyt yöksi auki?" Valot
räpsähtävät päälle ja öiset vieraat keskustelevat kuuluvalla
äänellä, joskin epäselvästi, samalla kun riisuvat kenkiään ja
päällysvaatteitaan.
Rouva herättää herra Kettusen tarkistamaan tilanteen. "Ei
kai nyt mitään tonttuja ole liikkeellä ja tule sisään noin vain
keskellä yötä? Eivät ne kyllä varkaitakaan voi olla, kun noin
reippaasti räväyttävät valot päälle ja pitävät noin kovaa
meteliä." Itse hän ei uskalla mennä katsomaan, ketä
siellä on. Puolisokin kuulostelee unisena aikansa ja ehdottaa
siskoaan. "Ääni on siskon. Joo, se on Seija ja Reksa."
Rouva ei ole samaa mieltä. Löydettyään aamutakkinsa herra
Kettunen menee olohuoneeseen, johon toinen öisistä yllätysvieraista
on jo noussut. Rouva kuuntelee olohuoneen tapahtumia jännittyneenä.
Herra Kettunen astuu pimeästä makuuhuoneesta olohuoneen valojen
kirkkauteen ja heti tunnistaa vieraat naapuritalon asukkaiksi. Tutut
Virtauomat ovat pikkujoulutunnelmissa erehtyneet taloyhtiöstä ja
osuneet Kettusten ovelle. Kun se kerran oli sattunut jäämään
auki, he tulivat sisään kuin omaan kotiinsa. Mitäs arkkitehdit
suunnittelevat talot toistensa kopioiksi. Jokainen valokatkaisijakin
on standardipaikalla. Ja jos sitten sattuu pikkujoulussa
ottamaan ilolientä hiukan liikaa, oma osoite unohtuu ja järjenvalo
himmenee.
Muutama tovi siinä menee selvitellessä ja vakuutellessa, että
Virtauomat ovat kyllä nyt väärässä huushollissa ja pitäisi
laittaa ulkotamineet takaisin päälle ja jatkaa matkaa vielä vajaa
parisataa metriä. "Hyssss! Hiljempaa! Etteivät lapsetkin
herää." Herra Virtauoma hoksaa erehdyksen ensin ja alkaa
houkutella hilpeää vaimoaan mukaansa. Kun rouvalle valkenee
totuus, hän ei enää jää talvisaapikkaita jalkaansa laittamaan,
vaan kipaisee äkkiä ulos sukkasillaan. Herra Virtauoma kääntyy
takaisin hakemaan unohtuneet saapikkaat. "Kaikkea sitä voi
sattuakin! Hohhoijaa!"
Tapaus oli melkoisen tehokas herätys ylimääräiseen työpäivään.
Ei tullut uni enää herra Kettusellekaan. Keitettiin aamukahvit
tavallista aikaisemmin ja nauraa kiherrettiin toisten tahattomalle
erehdykselle. Kuviteltiin, miten tilanne olisi kehittynyt, jos olisi
vielä hetken katsellut ja kuunnellut. Yhdessä päätettiin, ettei
yöllisestä vierailusta kerrottaisi lapsille mitään, koska he
eivät olleet ääniin heränneet. Virtauomien lapsia oli näet
samoilla luokilla kuin Kettusten. Näin he säästyisivät
mahdolliselta kiusaamiselta. Suut siis sinetöitiin yhteisestä
sopimuksesta.
Se ei estänyt rouva Kettusta pitämästä opettajainhuoneessa
aamu-unisille kollegoille tavanomaisesta poikkeavaa päivänavausta.
Ja päivän luentojen aikanakin kehräävä nauru pyrki esiin. Oli
pokassa pitelemistä. Niin myös silloin, kun kyseisen illan jälkeen
Virtauomat tulivat ensimmäisen kerran päivänvalossa kadulla
vastaan. Ilmeisesti he olivat autuaan tietämättömiä koko
episodista tai heillä oli vielä parempi pokka. Lapsilleen
Kettuset kertoivat asiasta vasta reilu vuosikymmen myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti