sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Salaisuus

Oli pimeä tuulinen, mutta vielä leudohko syysilta. Keltaiset lehdet kahisivat hiukan toisella kymmenellä olevan Helvin jaloissa. Hän asteli yksikseen koululta kotiin. Muutama katulamppu valaisi tietä. Hän oli ollut opettelemassa nahkatöitä. Virsikirjan kannet olivat työn alla. Velipoika harrasti urheilua ja tulisi myöhemmin koripalloharjoituksistaan. Olihan Ahti viisi vuotta häntä vanhempi. Hän sai viipyä pitempään ulkona illalla. Itse asiassa isälle oli ihan samantekevää, missä he olivat.

Isällä oli ongelma, jota lapset eivät ongelmaksi tainneet vielä ymmärtää. Se viina, se kirottu viina. Juomisen syytä ei voinut kuin arvailla. Ei ollut oikein kiva mennä asunnollekaan, kun ei tiennyt, mikä siellä odottaisi. Hetekalla makaisi kuorsaava tolkuton isä tai sitten siellä kekkaloisi leikkisästi kiusoitteleva, mutta niin pahalle haiseva isä. Siinä olivat ne tavanomaiset vaihtoehdot. Koti ja äiti ja muu perhe olivat kymmenien kilometrien päässä. Olisi mukavampi olla siellä muulloinkin kuin sunnuntaisin tai lomilla.

Helvi meni pariovesta varovasti eteiseen, näki valot olohuoneessa ja kaikissa muissakin huoneissa, mutta huusholli oli tyhjä. Radio oli auki. Isää ei näkynyt missään. Helville alkoi tulla huoli.

Voi, kun tulisi se Ahti nyt pian. Mitä on tapahtunut? Ovi on jätetty auki ja valot päälle…

Ahdin tultua alkoi salapoliisin työ. Yhdessä tutkittiin naulakot, olivatko isän päällysvaatteet poissa. Entä reppu? Molemmat löytyivät. Jos ne olisivat olleet poissa, he olisivat tienneet isän lähteneen käymään kotona. Asia kävi vielä oudommaksi lasten mielestä. Äidillekään ei uskaltanut soittaa. Huolestuisi hänkin. Ehkä tähän löytyy vielä jokin luonnollinen selitys.

Helvi ja Ahti eivät tienneet keneltä kysyä, koska he molemmat häpesivät isän juomista. He kävivät nukkumaan, vaikka unta piti odotella pitkä tovi. Aamulla eteisen ovet kolisivat ja isä tuli asunnolle reilusti ennen työajan alkamista. Ilman päällystakkia. Lapset huokasivat helpotuksesta – hetkeksi.

Anteeksi. Isä on nyt ollut huonoilla jäljillä. Olin putkassa yön.

– Jassoo. Miksi?

No, kun minä otin moottoripyörän ja lähdin humalapäissäni ajelemaan pitkin kirkonkylää ja poliisi sattui näkemään. Olisiko joku vaikka ilmoittanut. Kortin ottivat. Tästä ei sitten puhuta äidille, ettei tule hänelle lisää huolia. Pidetään tämä meidän salaisuutena.

Helvi lähti kävelemään kouluun. Ahti tulisi myöhemmin. Koululle vievä ylämäki tuntui jotenkin jyrkentyneen eilisestä.

-----

Pakinaperjantai/Salaisuus

6 kommenttia:

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Voi miten raskaita salaisuuksia lapsille sälytetään.

Isopeikko kirjoitti...

Ei nuo salaisuuksina pysy, äkkiä ne on putkareissut kaikkien tiedossa.

Hansu kirjoitti...

Eiköhän tuo paljastu kun pitäisi jossakin lähteä käymään moottoripyörällä. Taitaa emäntä ihmetellä jos isäntä ei vähään aikaan aja moottoripyörällään.

Liisa kirjoitti...

Pantteri,
Niinpä. Vanhempien pitäisi keskenään puhua tällaiset (ja muutkin vaikeat) asiat.

Isopeikko,
Kyläyhteisössä yleensä naapurit tiesivät ennen omaa väkeä. :)

Hansu,
Oikeastaan aika typerä pyyntö isältä. Ei kai hänkään kuvitellut asian pysyvän salassa. Mutta lapsille jää näistä ikävä painolasti mieleen.

allyalias kirjoitti...

Nuo ovat tosi ikäviä salaisuuksia, joita kenenkään ei tarvitsisi joutua kantamaan toisen puolesta. Tuon olen kokenut.

Liisa kirjoitti...

Allyalias,
Oikeassa olet.