ei enää
juokse sanojeni vuolas virta
säpäleiksi raukes puinen pirta
takkuuntuivat loimilangat luodut
kaikkosivat kudesanat mulle suodut
säkeiksi sitoa
soneteiksi sovittaa
Runotorstai/Ei
ei enää
juokse sanojeni vuolas virta
säpäleiksi raukes puinen pirta
takkuuntuivat loimilangat luodut
kaikkosivat kudesanat mulle suodut
säkeiksi sitoa
soneteiksi sovittaa
7 kommenttia:
Joskus voi käydä näin. Olet kauniisti ilmaissut sen, kun sanat pakahtuvat sisään ja ilo kaikkoaa. Yritetään jaksaa. Ja ainahan voi kirjoittaa..
Pantteri,
Kiitos. Joskus sormet ja ajatukset lentävät näppäimiä nopeammin, kun sanat suorastaan tulvivat. Joskus taas ei...
Niinpä... tätä se on. Hyvä runo!
Ja kuitenkin!
Allyalias,
Kiitos!
Helanes,
Väkertämällä.
Puhutteli. Pidin.
Kiitos kommentista, Antti.
Lähetä kommentti