Kamarissa on levitettävä tummanharmaa hetekamallinen sohva ruokahuoneen seinää vasten. Päätyseinää vasten on levitettävä laveri. Pystyuunin ja keskusmuurin vieressä on jo jonkin verran huojuva kieropinnainen lastensänky.
Penskoja riittää pinnasänkyä lukuun ottamatta jokaiseen petiin useampi. Tuvan nurkassa on vielä sivustavedettävä olkipahnoineen. Jokaisella on nukkumapaikka. Muusta tilasta ei ennen puhuttu. Tai sanottiinhan sitä, että niillä on hyvät tilat. Huoneista puhuivat. Jotkut taas puhuvat tilavaatteista. Tarkoittavat niillä lakanoita ja tyynyliinoja.
Nyt tulee telkkarista T.I.L.A.-ohjelmaa, lauletaan Mahdunko maailmaas ja kaikkea muuta ajallemme tyypillistä. Ennen oma paikka monessakin perheessä piti ansaita. Vanhimmat lapset saivat sen syntymälahjana. Kuopuksellakin oli yleensä hyvästi tilaa olla ja elää. Keskimmäiset saivat raivata tilansa kuka mitenkin. Kyynärpäätaktiikka ei ennen oikein purrut. Monelta se oma tila eli paikka perheessä jäi raivaamatta. Sitä vain loksahti omaan näkymättömään muottiinsa.
Vanhemmiten sitä kasvaa isommaksi, tarvitsee enemmän tilaa, ainakin fyysisesti. Tilanpuute alkaa ahdistaa. Monessakin tilanteessa. Ei auta toisten vakuuttelu: Sitä saa mitä tilaa. Kun ei ole koskaan ollut tarpeeksi sitä tilaa. Onneksi on kuitenkin tilannetajua. Tilan puutteessa lopetan tämän tilanneanalyysin tähän.
-----
2 kommenttia:
Tila on tärkeää...
Hallatar,
Aivan. Ilman sitä tukehtuu...
Lähetä kommentti