Aukkohakkuu oli kasvattanut koreat pihlajat ja villivadelmat. Piikkiset vadelman varret taipuivat kantojen päälle marjakuormassaan. Anna Emilia Puolakka ja miehensä Hermanni, kuulut marja- ja sienihamsterit, olivat tulleet kaukaa Anna Emilian syntysijoille marjaan. Vatut eivät poimimalla yhtään vähenneet. Aina löytyi parempi ja parempi varsisto. Lopulta illan viiletessä oli luovutettava, koska kotiin oli parin sadan kilometrin matka. Vadelmat eivät tunnetusti odota säilöjää. Oli toimittava nopeasti, ettei kolmenkymmenen litran saalis menisi hukkaan.
Tuli kai pidetyksi ratissa hiukan liikakiirettä elokuun illassa. Silloin se tapahtui. Auton valokeilassa vilahti siksakkia loikkiva jänis ja samalla kuului tömähdys. Anna Emilia vilkaisi heti taakse, jäikö tielle mitään. Piti tietenkin pysähtyä tarkistamaan tilanne. Eihän sinne tielle mitään ollut jäänyt, kun se iso jänis roikkui kiinni auton oikeassa etupuskurissa. Hengettömänä tietenkin. Hetki mietittiin mitä tehdään sen kanssa. Sinne sen jättivät pientareelle luonnon alati jatkuvaan kiertokulkuun.
Kojelaudan kaikki punaiset varoitusvalot paloivat kuin ilkkuen. Jatkettiin matkaa hitaammin ja yhä hitaammin, sillä autosta oli hajonnut syyläri. Lopulta auto pysähtyi kokonaan, mutta Anna Emilia työnsi autoa loivaa myötälettä lähimmän kirkonkylän huoltoaseman pihaan. Kello kävi yhdettätoista. Ei korpimailla ole 7/24 huoltoasemia. Jotenkin sieltä piti päästä kotiin. Soitettiin pojalle, tulisiko hän hinaamaan. Hiukan isä Hermannia nolotti kertoa, että törmättiin tässä yhteen jänikseen ja kummallekin kävi huonosti.
Ahneella on ansaitsemansa loppu. Olisi kannattanut lopettaa se marjojen hamstraus aikaisemmin, ettei olisi jäänyt paluu niin myöhään. Sangolliset joutuivat odottamaan pakastamista liian monta tuntia. Tuli paljon vadelmasosetta. Asiasta riitti päivittelemistä pitkäksi aikaa. Jäniskolari! Hirvet ja peurat Puolakat ovat onnistuneesti väistelleet, mutta viimekeväisellä reissulla, muuten melkein samassa paikassa, pariskunta oli törmätä nousukiidossa olevaan joutseneen. Kaikenlaiset yhteentörmäykset ovat siis mahdollisia.
----
6 kommenttia:
Olisikohan sen jäniksen voinut suolistaa ja laittaa marinoitumaan marjojen sekaan? Ainakin turkista olisi tullu komean punainen :)
Luonto on arvaamaton!
Hyväähän se vadelmamehukin on.
Isopeikko,
Kai sen olisi voinut. Ihme etteivät nuukiksi tunnetut himomarjastajat sitä hoksanneet. :)
Mk,
Niin on, varsinkin punaherukan kaverina.
Voi pupua!
Mutta niillä on tapana juosta auton valokiilassa... =(
Haluaisin nähdä sen jäneksen vielä uudelleen ennen kuin teen korvauspäätöksen.
Hallatar,
Eilenkin yön pimeydessä loikki pupu. Näimme myös hirven. En pidä muuten yhtään pimeäajosta. Joskus on vain pakko.
Hukka,
Mitenkähän siinä kävi? Yleensä kaikista törmäyksistä tulee tuhottoman isot laskut, jos vakuutusyhtiöt pääsevät asialle.
Lähetä kommentti