Ruohonjuuritason YYA:ta

Helvin jo tiedätte olevan kotoisin korvesta. Sisaruksia hänellä oli peräti kahdeksan vuoden parin välein. Pientilalla viljeltyä oli viitisen hehtaaria ja loput maasta oli suurimmaksi osaksi suota. Perheen äiti, joka oli järki-ihminen, taitoi talonpidon ja osasi laskea, ymmärsi laittaa lapsiaan kouluihin. "Poishan täältä tulee lähtö joka tapauksessa, kun isommaksi kasvavat." Kai tekemistä olisi riittäinyt, sillä työhän ei maailmasta lopu, vaan palkanmaksajat. Nämä vaivaiset hehtaarit ja muutama lehmänkanttura eivät kasvavaa pesuetta olisi pitkälle elättäneet. "Sanovat, että lapsi tuo leivän tullessaan. Sanokoot, mutta tulkoot itse myös kokeilemaan asian käytännössä."

Kissoja oli kotona aina, vähintään kaksi. Ei niitä lemmikkeinä pidetty. Niillä oli omat tärkeät tehtävänsä: pitää hiiret ja rotat loitolla. Tosin Helvi oli kerran nähnyt kissan sieppaavan pikkulinnunkin. Sitä se ei olisi saanut tehdä, koska maassa ja aitoissa vipeltäviä hiirulaisia oli riittävästi. "Mutta mitäs tuli härnäämään," muistaa Helvi äidin tuumanneen. Äiti tuntui hyväksyvän asian.

Helvi oli vuorollaan pantu oppikouluun naapuripitäjään. Oli anottu vapaaoppilaspaikka. Kalliiksi se koulu kävi siitä huolimatta. Helvistä tuli kuitenkin ylioppilas ja hän alkoi opiskella kieliä. Venäjääkin. Nyt hän oli Leningradissa kielikurssilla. Tehokkainta vieraan kielen puhumisen harjoittelua oli päästä puhumaan paikallisten kanssa. Se ei tuolloin ollut kovinkaan helppoa. Kaihtoivat ulkomaalaisia. Helvi tapasi kuitenkin Sadovajaa kulkiessaan ikäisensä Viktorin, joka ei jostain syystä vierastanut Helviä, lettipäistä suomalaistyttöä. Itse asiassa hän se taisi aloittaa koko tuttavuuden. Vahingossa. Helvi oli kovin otettu, kun Viktor luuli häntä eestiläiseksi. Oli siis ainakin jokin aksentti jo tarttunut puheeseen.

He tapasivat muutaman kerran eri paikoissa, kävelivät ja juttelivat.Tällä kertaa he osuivat lemmikkieläinten hautausmaalle. Se oli Helville uusi ennen näkemätön paikka. "Että oli ihan hautamuistomerkit nimineen kaikkineen," Helvi ihmetteli. Ei ollut maalaistyttö tottunut sellaiseen. Jos oli kotona ollut kissan tai koiran aika lähteä, isä oli ottanut kirveen ja lapion ja, tosin vastentahtoisesti, tehnyt mitä tuli tehdä. Eikä viimeisiä sijoja merkitty. Eikä niistä edes puhuttu. Yhden kuolleen kanan hautapaikan Helvi tiesi, koska oli itse ollut sitä siunaamassa sisarusten kanssa.

"Tuossa on siis Totti-nimisen kissan hauta. Näköispatsas saattaa olla. Ihan kissan näköinen on. Ollut varmaan musta kissa. " Tuossa kissapatsaassa konkretisoitui Helvin mielessä ero maalaisten ja kaupunkilaisten välillä. Eläinten oikeudet eivät vielä silloin tulleet mieleen. Nyt vuosikymmenten jälkeen hänestä uutisia seuratessa välistä tuntuu, että eläinten oikeuksista pidetään parempaa huolta kuin ihmisten. Tiedä häntä.
----
Tarinamaanantaille Kaisan kuva-aiheeseen ja Pakinaperjantaille sanahaasteeseen Oikeus.