Tähtihetkiä

En ole koskaan pitänyt isoista ilotulituksista. Pienet tähtisadetikut riittivät vuodenvaihteen ilotulitteiksi, kun omat lapset olivat pieniä. Ripustin niistä rivin astiankuivauskaapin ritilään, tiskipöydän päälle. Sytytin ne kaikki yhdellä kertaa. Lapsista oli kiehtovaa seurata niiden säkenöintiä. Kerran olin antanut heille tähtisadetikut käteen, tosin ulkona. Ainakin kahteen lapaseen paloi reikä siinä touhussa. Siksi tulinkin niin varovaiseksi. Tuli on huono isäntä, mutta hyvä renki. 

Muistan erään kouluaikaisen uudenvuodenaaton. Oli lunta kinoksittain ja pakkaskeli. Olimme veljeni kanssa kahden kotona eikä meillä ollut edes tähtisadetikkuja. Jostakin syystä ajattelimme, että raketin voi tehdä itse. Tuvan naulakossa riippui käyttökelvoton haulikko, joten työkalukaapista löytyi ruutia, nalleja ja sytytyslankaa. Aikoinaan oli ammuttu kiviäkin ja kalliota hajalle uuden navetan alta. Siis tykötarpeita riitti, mutta resepti puuttui. Täytimme tyhjän kardemummaputkilon mielestämme vahvoilla räjähteillä ja kiinnitimme tekeleeseen pitkän sytytyslangan.

Kireässä tähtikirkkaassa pakkassäässä kiikutimme sen sitten lumihankeen kauas pellolle, sytytimme tulilangan ja pingoimme pakoon. Olihan odotettavissa valtava räjähdys. Pikkuisen olimme pettyneitä, kun jonkin ajan kuluttua takaamme kuului ainoastaan pienenpieni posahdus.  Odottamaamme valosinfoniaa ei näkynyt.  Mutta elämän tähtihetkiä se oli, koska on jäänyt niin vahvana muistona mieleen.

Melkein täydellinen

Kettusen pian eläköityvä pariskunta on jo pitkään etsinyt itselleen uutta asuntoa, koska nykyinen koti on kolmikerroksinen ahtaine portaikkoineen. Siivous on hankalaa ja vääjäämättömästi, vaikkakin liian varhain, rapistuva terveys vaatii ajoissa siirtymään helpompiin oloihin. Varsinkin alakertaan meneminen on hankalaa. He ovat jo muutamia vuosia tutkineet ahkerasti paikallisia asuntomarkkinoita ja gryndereiden viimeisen päälle sliipattuja asuntoesitteitä. Osakkeiden pohjapiirustukset ja videoklipit ovat tulleet tutuiksi. Videon oikein valituilla kuvakulmilla saa pienenkin asunnon näyttämään tilavalta. Kahvikupposen ääressä he vaihtavat ajatuksia tarjolla olevista kohteista.

  - Tässä on liian paljon turhaa käytävätilaa. Olisi kyllä hyvällä paikalla.

 - Tästä taas puuttuu sauna. Ei muuten ole parvekettakaan.

 - Hei, tätä voisi käydä katsomassa. Katsopa hintaa!

 -  Tuossa nuo ovet kolajavat toisiinsa.

 -  Nuo ikkunat antavat väärään suuntaan, helteellä varmaakin tukahduttavan kuuma asunto.

 - Tästä talosta taas puuttuu hissi ja on hankalia porrasnousuja.

 -  Katsopa tätä, nyt on myynnissä niitä saneerattuja asuntoja, joista oli viime kuussa puhetta. Tässä on myös parveke. Sehän vanhoista taloista yleensä puuttuu.

Siinäkö se vihdoin on? He löytävät vanhan kivitalon ylimpään kerrokseen remontoidun tilavan huoneiston saunoineen, vaate- ja kodinhoitohuoneineen ja muine tarvittavine tiloineen. Kaikki näyttää paperilla hyvältä. Ilmastointikin on varmasti kohdallaan, koska asunto on uusi, vaikka rakennus on vuosisadan alusta. Rouva K. kuvittelee jo mielessään kukkansa ja koriste-esineensä leveille ikkunapenkeille ja verhot ja kalusteet korkeaan saliin. Vihdoinkin olisi tilaa niin pitkälle pöydälle, ettei tarvitsisi pelata jatkopalojen kanssa. Riittäisi tilaa myös komeron kätkössä kauan olleelle perintöryijylle. 

Kettuset lähtevät tohkeissaan asuntoesittelyyn. Kaupunginosa ja talo eivät ole entuudestaan kovin tuttuja. Ympäristö on kuitenkin rauhallinen, puistokin lähellä. Eihän järvenrantapihaa keskustasta saa. He nousevat ylimpään kerrokseen uusitulla hissillä. Kerroksissa vilahtelevat kauniisti entisöidyt seinämaalaukset ja asuntojen sisäänkäynnit. Hyvältä näyttää. Välittäjä on ovella odottamassa ja huikean avara uusittu tila aukeaa kutsuvana isosta eteisaulasta. Keittiö ja pesutilat on saneerattu hyvällä maulla. Ensivaikutelma kohteesta on kodikas. On tilaa, avaruutta ja miellyttäviä yksityiskohtia. Keittiölaatikostot liukuvat äänettömästi. Puuttuu vain pullantuoksu.

 - Missä se kulmaparveke on? kysyy rouva K

 - Tuollahan se. Mennään katsomaan.

 -  Voi ei, minua huimaa. Miksi en tajunnut, että vanhoissa taloissa nämä parvekkeet ovat näitä ulosvedettyjä. Olisit sanonut, turhaan tultiin taas. Ei minusta ole sinne menijäksi, huokaa rouva K. ja kääntyy pettyneenä pois.

 - Ei siis tämäkään...

Herra K. ymmärtää vaimonsa reaktion, koska hän ei itsekään pidä korkeista paikoista. Kettuset luopuvat pari tuntia kestäneestä unelmastaan, vilkaisevat vielä kerran kattamatonta parveketta, kääntävät auton nokan kohti lähiötään ja ajatuksissaankin palaavat lähtöruutuun. Vaitonaisina he astelevat tutun laatoituksen kautta kotiovelle. Tuntuu tavanomaista paremmalta seistä jalat tukevasti maassa ja katsoa pihakoivua alhaalta ylöspäin.