Paljon voi olla liikaa

Alle kaksivuotias osaa käyttää sujuvasti mummun kännykkää. Hän ei epäröi yhtään valita näppäimiä liian monesta vaihtoehdosta  Lopputulemana saattaa lähteä puhelu tuntemattomaan numeroon, josta automaatti vastaa : "Valitettavasti soititte väärään numeroon. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero." Oli se numero- tai merkkisarja aivan mikä tahansa. Se on mukavaa, kun joku siellä puhuu. Voi puhua paljon kun on sellainen pakettipuhelin.

Kuvia-pyyntö kaikuu myös usein isoäidin korvaan. Rusinoita etsitään harkitun hitaasti sekä äidin että mummun laukkujen lukemattomista eri lokeroista. Niitä on tarpeeksi paljon, koska on tarkoitus pysyä hereillä lounaaseen asti kotieläinpihan virikepaljouden jälkeen. Miten lehmä sanoo? Entä lammas? Kana? Possu? Kissa? Ankka? Kyllä siellä oli paljon erilaisia kotieläimiä.

Kotieläinpiha on auki joka päivä. Aikuisen ja lapsen lipun hinta eroaa vain euron. Se ei ole paljon se, mutta sitten se muuttuu aika paljoksi, kun tajuaa, ettei täällä jaksa kauan kierrellä, vaikka nähtävää olisi vaikka kuinka paljon. Potentiaalinen asiakas on lapsiperhe tai isovanhemmat lastenlasten kanssa. Varsinkin meitä ikäihmisiä tuntuu tässä maassa olevan paljon, itse asiassa ihan liikaa.

Tällä retekellä ensimmäinen ankkalammikko ainakin viisine kauraa napsivine ankkoineen olisi saattanut riittää, koska sitä ennen olimme jo ehtineet laskea kuuteen, kun näimme ratsukkojen palaavan ensimmäiseltä lenkiltään. Riikinkukko ei suostu näyttämään komeaa pyrstöään, marsut pysyvät piilossa, mutta pupuja löytyy paljon sekä luppakorva- että pystykorvaversioina.

Silkkikanoja on aika paljon. Ylämaan karja märehtii, ropakossa itsensä ryvettänyt emakko makaa kyljellään. Lampaita ja hiehoja silitetään eikä aitauksestaan karannut pikkukilikään pelota. Strutseista pysytään loitolla ja ohitetaaan tutut leghorn-kanatkin, koska ne kirjavammat ja komeammat siellä aiemmin nokkasivat häkkiin tarttunutta pikkukättä. Kanaverkkoihin ei enää kosketa, kiivetään vain lauta-aidoille. Minipossu on kiva ja siisti. Paljonkohan kello on? Jokohan pitäisi lähteä lounaalle?

Strutsitkin saavat olla ihan rauhassa. Paikoillaan seisovat aasit vaikuttavat turvallisilta ja tavallinen kotikissa, varsinkin kun sillä on pennut siellä häkin sisällä olevassa mökissä.  Ei se ole Sune, vaan joku toinen, mutta kiinnostava. Ja mieluisia ovat myös eräässä häkissä olevat pahnojen päällä siellä täällä olevat kananmunat, koska kananmunat ovat herkkua syödä ja se Muna-kirja pitäisi löytää, kun sitä on ennenkin luettu. Niitä pieniä munia oli melko paljon. Eivätkö kanat enää nukukaan orrella ja muni sievästi pesiin? Onko niilläkin kiire ja tavoitteena munia niin paljon munia kuin mahdollista?

On paljon paljon kaikkea, pääskysiä, varottavia nokkosia, raparperiä vanhojen rakennusten kivijalkojen vierellä ja avoimessa tilassa kuumuutta. Ihmisiä, ääniä, busseja, autoja, kieliä. Musiikkia, lauluja. Laulattaa: Kiertelen ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan. Kun sanon: Päivää. Hän sanoo: ...  Ja vain kaksi kertaa silmät ovat painua kiinni, mutta mummolassa on taas paljon kaikkea, mutta onneksi jo tuttua.

Ja näitä pihoja näkyy nykyisin riittävän. Ennen oli vain Korkeasaari ja Ranua ja Ähtäri. Muistaakseni.

Sillä aikaa vaari on käynyt poimimassa paljon mansikoita. Kuinka paljon ne maksoivat? Paljonkohan tuollainen muoviämpäri painaa?

_____

Pakinaperjantai # 234: Paljoksunta. Oudoksuttaa tällainen paljoksunta.

PS. Liika on liikaa, kollaaseissakin.