yöperhosten tanssi
on niin keinuvan keveä hento
siinä on kaikki
ehkä rumban tai cha-chan poljento
aaltojen lempeä valssi
yösirkkojen sykkivä samba
jasmiinin huumaava tuoksu
sateesta painava palsa
sujuuko siltä salsa
orvokit osaavat tangoon taipua
öiseen hurmioon vaipua
kunnes yhtäkkiä alkaa villi
itikoiden katrilli
-----
Runotorstaille 53. haaste on tanssi.
Aitan pikkiriikkisestä ikkunasta paistaa päivä. Helvi hieraisee silmänsä auki. Tuvan ulko-ovi kolahtaa tutusti. Pappa se siellä kopistelee ja hetken päästä tyttö kuulee hänen kolauttavan aitan hakaa. Lempeästi. Aina ei neljäntoista ikäinen Helvi ole valmiiksi hereillä. Nuorena nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, Pappa aina sanookin. On Helvin aamulypsyvuoro.
Nurmikko tuntuu kostealta paljaisiin varpaisiin. Viivyttelemättä Helvi kietaisee ruutuhuivin päähänsä ja ottaa navettatakin eteisen naulakosta ja sujauttaa kumisaappaat pohkeista sierettyneisiin jalkoihinsa. Huomenia enempää ei sanoja vaihdeta. Karjokeittiön oven avatessaan Helvi kuulee lehmien lempeän yninän. Häntä odotetaan. Pappa on jo käynyt laittamassa valkean padan alle, joten Helvi pääsee heti pesemään Mansikin utareet. Lehmän kylki on lämmin ja pehmeä. Sitä vasten on hyvä painaa otsa ja herutella ensimmäiset maitotipat emaliämpäriin. Mansikki on Helvin nimikkolehmä ja helppolypsyinen. Kohta lämmin tuoksuva maito laulaa ja soi osuessaan tyhjän ämpärin pohjaan. Navettakissa istuu ojennuksessa kuppinsa vierellä. Se lipaisee kieltään.
Lypsettyään vielä Murun ja Pimpulan Helvi päästää lehmät laitumelle. Hän palaa pesemään astiat ja siistii navetan ja itsensä. Maitotonkka numero 2037 odottaa viejää parin kilometrin päässä olevalle maitolaiturille. Helviä odottaa ansaittu aamukahvi hellan reunalla. Päivä voi alkaa.
-----
Tarinamaanantaille 22. aiheesta muisto.
Rintaan pistää, kurkkuun nousee pala,
vaikka päätin, polkemaan en ala,
alan kuitenkin ja hullun lailla vauhtia vain lisään.
Hiki nousee vitkaan, hengitän vain sisään,
rentouden kun kadottaneet lihakseni on,
olen niiden oikkuin eessä avuton.
Pohje kireä kuin jousenjänne:
tuokaa helpotusta tänne.
Olkaa, kaulaa, ristiselkää, reittä, hartiaa
ihan joka paikkaa täytyy viruttaa.
Kiskon painot vuorovedoin minkä jaksan,
tästä kaikestahan maksan:
koko rahan edestä raadettava on!
Kohta kotiin päästyä on olo raukea ja nukuttaa.
Jos vaikka aamuun asti Unijukka tuudittaa.
Tätä on jatkunut jo monta kuukautta. Minä, Anna Emilia, pyörin mittatilatussa vuoteessani. Tempur-tyynyni ei suostu antautumaan mainoksen lupaamaan niskaa turvallisesti tukevaan muotoon. Kevyt untuvapeitekin painaa jostakin syystä liikaa. Uni ei ota tullakseen, vaikka lampaat on laskettu moneen kertaan, värinätärinärentoutukset otettu ja hengitetty oikeaoppisesti. Rentous on karannut. Jokainen soluni on reippaasti hereillä, ellei peräti hälytystilassa.
Mikä minun on? Päässä pyörivät tekemättömät työt, laiminlyödyt ihmissuhteet, vastaamattomat kirjeet, monet päätöstä odottavat isot asiat. Tämä on varmaan vain stressiä. Onkohan jotakin virustautia liikkeellä?
Kyllä minun pitäisi käydä katsomassa se Härön uusin elokuva ja televisiossa olisi tänä iltana kaksikin katsomisen arvoista dokumenttia, mietin ja askelmittari nilkassani sauvon liikunnallista viikkovelvoitettani. Ylihuomenna on spinning ja torstaina punttisali. Kävellessäkin mieleeni pulpahtaa kurssiseloste, jonka asettelua tulisi vielä viimeistellä. Power Point-diaesitystä en saa millään valmiiksi määräaikaan mennessä. Eihän tätä jaksa erkkikään, puuskahdan itsekseni ja lisään vauhtia. Tienhaarassa tulee vastaan entinen naapuri. En kyllä ehdi pysähtyä juttelemaan, kalenterinihan on buukattu täyteen puolen tunnin tarkkuudella. Joustotunnit olen unohtanut ja kunnolliset lomat jo vuosikaudet. Minulla menee todella lujaa eikä kukaan töissä voi täyttää paikkaani. Lenkiltä palatessa puhelimessa odottaa kaksitoista uutta viestiä. Ehtisinkö kuunnella?
Laskeutuessani alas portaita suihkuun mennäkseni kompastun omiin jalkoihini ja kaadun päistikkaa kohti kiviseinää. Silmänräpäyksessä ehdin nähdä pikakelausvideon elämästäni, sen merkittävistä henkilöistä ja hetkistä. Tajuan oitis, että työtä ja kuntoiluhetkiä ei minulle näytetty. Näin vanhempani, sisarukseni, ystäviäni, siis kaikki rakkaani, joita olen laiminlyönyt jo vuosikausia. Jo ennen kuin kaadun vasten seinää murtaen käteni, oivallan, mikä minulla oikeasti on. Kiire. Siitähän perheeni ja ystäväni ovat jo kauan yrittäneet minulle viestittää. Minun sairauteni on perfektionismi. Olen sallinut sen tunkeutua elämääni viruksen lailla salakavalasti. Se on kiihdyttänyt kehoni ylisuorittamiseen, soluttautunut soluihini ja lopulta murtanut puolustukseni siinä määrin, etten ole vuosiin kaikkivoimaisuudessani muistanut, mikä on tärkeää.
Missä on lapsuuden ja nuoruuden huolettomuus ja levollisuus? Mihin kadotin taivastuokiot, jotka voimaannuttivat jaksamaan? Mikä pakottaa minut oravanpyörän pyörittäjäksi niin työssä kuin vapaa-aikana? Toki perimä, kasvatus, olosuhteet ja ympäristö ovat vaikuttaneet minuun monella tavalla. Mutta itse itseni kiireen seitteihin sotkin, sen myönnän. Onneksi käteni murtui eikä käynyt sen pahemmin. Orava saa loikata pyörästään ainakin hetkeksi oppimaan itseään ja itsestään.
-----
Pakinaperjantain 32. haastesana on käänne.
Väitellyt lääkäritohtori
plaraa paksua potilaskansiota
ja tuijottaa vaiti koneen näyttöruutua.
Helvin selkää juilii ja
pakarat alkavat pahasti puutua.
Tohtori etsii koneelta täsmätietoa
ja se vie aikaa ja vaatii
potilaalta paineensietoa.
Vaikka Helviä alkaisi hiukan nyppiä,
ei hän tohdi tohtorin varpaille hyppiä
ja tarjota omaa
samalla koneella guuglattua ajatusta.
Se olisi epäluottamusta.
Onhan tohtorin helpompi tutkia paperipinoa
kuin tuolissa istuvaa ihmistä vinoa.
Kannattaisiko edes kuunnella keuhkot,
mitata paineet tai hiukan palpoida,
koska hän ei voi oitis Helviä deletoida?
Ei, on iisimpi kompuutteria käyttää
ja tilastoja täyttää,
ja laskea määriä.
(Ei toki diagnooseja vääriä.)
Täällä tehdään tiedettä ja tulosta
ja hankitaan seinälle sertifikaatti.
Saa rauhassa istua potilas naatti.
Hänet voi helposti delegoida
seuraavalle polille ja vastuun kiertää.
Antaa kiven alkaa kollegan kengässä hiertää.
Sitten voi maalata koneella vanhaa tekstiä
ja liittää uuden joukkoon.
Tässä polkassa jää avuton Helvi loukkoon.
Sotkeutuu pahoin seittiin,
jos uskoo tähän reittiin
saada hoitoa hyvää.
Vanhat epikriisit ovat kuin jumalansanaa,
Helvi mielessään hiljaa manaa.
Ellei itse byrokratian rattaissa juosta jaksa
ja ylimääräistä liksaa maksa,
saa yksin haavansa nuolla
ja lopulta,
lukemattomien diagnoosien kautta,
apua saamatta - kuolla.
----
Runotorstain 50. haastesana on kone.
Syntymätodistuksena minulla on tallessa kirje, jonka äitini on kirjoittanut isälleen pari kuukautta syntymäni jälkeen. Silloin ei vielä ollut puhelimia kovin taajaan eikä ilmoitusasioilla nykyisenlainen kiire. Yhtä aikaa kaikille kaikkialla. Kastetodistuksesta en tiedä. Valokuva on kumminkin ja sellaisesta kulmasta otettu, että kummitädin käsivarsilla voisi olla kuka tahansa. Kai se on autenttinen todistus kyseisestä tilaisuudesta, koska se on albumissani.
Koulutodistukset ovatkin sitten kaikki visusti tallessa, arvostelukirjoissa välitodistukset ja irrallisina lukukausitodistukset, huonompina ja parempina. Onneksi ne paranivat loppua kohden. Näin lakkiaispäivänä uutisia kuunnellessa, omat neljä laudaturiani eivät tunnu enää missään. Nyt niitä pitää olla kahdeksan, että pääsee uutisiin. Tai sitten väärä tieto sanomalehdessä ylioppilaaksi pääsystä, vaikka kurssit ovatkin vielä kesken.
Lukioaikana kävin rippikoulun. Nykyisin siitäkin annetaan todistus. Meille suurille ikäluokille riitti merkintä kirkonkirjoihin. Juhlatkin olivat, sekä rippijuhla että lakkiaiset, todella vaatimattomia nykyiseen runsauden juhlakulttuuriin verrattuna. Tosin muutama toisintoimiva nuori saattaa salata vanhemmiltaan lukion päättötodistuksen ja ylioppilastodistuksen saamisen säästyäkseen mahdottomalta juhlapyöritykseltä. Kaikki eivät mielellään esittele todistuksiaan koko suvulle ja tuttavapiirille.
Virkatodistus oli aikoinaan outo sana yhdeksänvuotiaalle. Minut lähetettiin hakemaan papinkirja oppikouluun pyrkimistä varten neljän kilometrin päässä olevalta metsäkämpältä. Rovasti oli luvannut tuoda sen tullessaan pitämään seuroja. Lähdin illansuussa sitä kirjaa noutamaan. Arkaillen astuin metsäkämpän pihapiiiriin ja vihdoin tukkijätkiä täynnä olevaan tupakalta haisevaan tupaan ja sain käteeni virkatodistuksen enkä mitään kirjaa. Ihmetytti se hiukan, vaikka en sitä paljon joutanut miettimään juostessani viilenevässä toukokuun illassa takaisin kotiin puhelinlankoja seuraten. Sosiaalilautakunnan antama varattomuustodistus toi vapaaoppilaspaikan vuosi toisensa perään. Pari tutkintotodistustakin löytyy, vesileimallisia ja erikoisesti taiteltuja.
Onpa noita todistuksia elämän aikana kasaantunut. Löytyy rokotustodistuksia, lainhuudatustodistuksia, henkilöllisyystodistuksia, vihkitodistus, lasten syntymä- ja kastetodistukset, todistuksia lukuisille kursseille osallistumisesta, puhumattakaan mapillisesta työtodistuksia. Mitäpä niitä kaikkia edes tointaa etsiä muistin komeroista? Läärintodistuksia ei ainakaan. Lähiapteekkiin ei tarvitse enää näyttää edes KELA-korttia, joka on käypä henkilöllisyystodistus. Kai minä näilläkin jo olen vielä todistettavasti olemassa.
M.O.T.
-----
Pakinaperjantai/31. aihe Todistus
