perjantai 9. heinäkuuta 2010

Lemmikki


Olen lehmäfani, mutta urbaaniympäristössä en voi ajatella ottavani lehmää lemmikiksi. Pehmolehmiä, lehmäsaaleja, lehmämukeja ynnä muuta lehmärekvisiittaa separaattorin osia myöten kyllä löytyy. Hevosesta voisi käsittääkseni omistaa osan kaupunkilainenkin. Vastaavaa lehmänosituspalvelua en tiedä olevan. Ei ole kissaa eikä koiraa ja akvaariostakin on luovuttu. Joudun nyt kertomaan kuvan lemmikistä, joka ei siis ole omani. Valitsin Ossin, koska se ei ole ihan jokamiehen eikä jokanaisen lemmikki.

Eräässä tutussa talossa on siis lemmikkinä oheisen kuvan Ossi. Ossi on iguaani ja lötköilee isossa terraariossaan silloin, kun talossa on vieraita. Normaalioloissa Ossi liikkuu vapaana muun perheen joukossa. Se kulkee portaita ylös ja alas liukumäkeä laskien, kiipeää ketterästi hellan luukkuja pitkin liedelle ja keittiön työtasolle syömään siihen mahdolliseti jääneet yrtit. Ei voi koskaan tietää, mistä sen löytää. Ossi tarvitsee kuvan lämpölampun. Siis terraarion ulkopuolellakin sitä kannattaa etsiä lämpimistä paikoista. Tietokoneen näyttöpääte, ei siis mikään nykymallinen litteevee, esimerkiksi on hyvä paikka. Ossia varten kannattaa olla vaihtamatta läppäriin.

Se että Ossin selkäpiikit olivat selvästi näkyvissä ei johdu mistään mielenilmaisusta,vaan Ossilla oli kuvanottohetkellä menossa nahanluonti. Pyysin omistajaa kuvaamaan lemmikkinsä luonnetta yhdellä adjektiivilla. Nälkäinen. Pelokas. Kiltti. Sain kolme. Onneksi Ossi on kasvisyöjä.

Kuvatessa Ossi oli lasiseinän takana. Minulle tarjottiin kyllä mahdollisuus avata lasi ja ottaa tarkempia kuvia, vaikka makroja. Sen verran kavahdin noin metrin mittaista piikkiselkäistä liskoa, että kieltäydyin kunniasta. Tarkan kuvan saamisen vaihtoehdot olivat: A. Ossi ei lähtisi terraariosta minnekään eli pelkäisi minua B. Ossi liukkaasti vilistäisi ulos terraariosta eli minä pelkäisin sitä entistä enemmän. Miksiköhän? Äskettäin maalla käydessäni ja kävellessäni helteen paahtamaa heinikkopolkua oikein toivoin, että näkisin pitkästä aikaa kyyn. Iguaanihan on kiltti ja pelokas kasvissyöjä. Ei kyykäärmekään pahuuttaan puraise, ainoastaan puolustautuakseen.

Pakinaperjantai #189.

11 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Näinhän se on, että lemmikkien pitäminen kaupunkiasunnoissa on hyvin rajallista.
Yllätyksiä toki löytyy, Kuten Ossi. Joka näyttää viettävän leppoisaa lemmikin elämää.
Komealta joskin hieman pelottavalta Ossi näyttää. Luulisin, että omat läheiset ovat sille hyvin rakkaita.

Hyvää jatkoa Ossille.

SusuPetal kirjoitti...

Ossi vaikuttaa mukavalta. Hieman kyllä vaatisi itseltä totuttelemista, jos tuollainen vaeltelisi täällä...

Liisa kirjoitti...

Arleena,
Onhan niitä olemassa ihan pieniäkin lemmikiksi sopivia eläimiä, mutta minä suon niille vapauden.

SusuPetal,
En minäkään ottaisi, kuvan korkeintaan. :)

Kutuharju kirjoitti...

Häijyn näköinen symppis! Että metrin mittainen -- hurjaa! Tuollainen kun kääriytyy näytölle, ei siitä muuta sitten enää näekään ;) loppuisi (onneksi?) nettiriippuvuus.

Kivasti kerrottu ja tosi kiva kuulla mm. miten iguaania 'hoidetaan'. Ja vapaus on tärkeä asia, hyvä että Ossa saa siitä nauttia!

Liisa kirjoitti...

Kutuharju,
Lemmikeissä riittää valinnanvaraa, kunhan meillä riittää mielikuvitusta. Mutta tämä tarina on ihan tosi.

isopeikko kirjoitti...

Ulkonäkö voi pettää, lempeää liskoa luulee hurjaksi pedoksi. Mutta se on ehkä tarkoituskin, saalistajat eivät niin helposti tule haukkaamaan palasta. Eikös noitakin syödä jossain päin maailmaa?

Demetrius kirjoitti...

Kerrassaan komea kaveri. Se varmaan ulkoilisi mielellään nyt kun lämmintä riittää.

Liisa kirjoitti...

Isopeikko,
Luulisin, että syödään.

Demetrius,
Ulkonäkö usein pettää ihmisissäkin. :) En tiedä, päästivätkö koskaan ulkoilemaan. Tällaisia helteitä kun ei ole ollut kai liki sataan vuoteen.

Allyalias kirjoitti...

Ossi vaikuttaa hienolta yksilöltä, eikä ole objektiivisesti ajatellen lainkaan niin pelottava kuin lehmä. Tarinasta jäi puuttumaan tieto siitä, miksi Ossi on vieraiden aikaan terraariossa: Omien hermojensa, vain vieraiden hermojen takia?

Liisa kirjoitti...

Ally,
Kyllä ehdottomasti omien hermojensa takia. Terraario on yläkerrassa, joten rauhansa on lähes rikkumaton lasikaapin sisällä. Ellei tuijotuksia ja salamavalon välähdyksiä lasketa.

FONT LOVER kirjoitti...

hello my friend! warm greeting ^^!
your blog looks nice 0_0

by the way,
if you need to find unique fonts, you can go to our website.

best regards;