Painajainen

(Kuva on tehty ohjelmalla Dreamlines.)

Aikoja sitten kirjoitin Runotorstaihin tämän tarinan, joka itse asiassa onkin yksi painajainen.

______


On valoisaa, kevättä. Helvi on hiukan toisella kymmenellä. Isoisän kiikkustuoli on tyhjä. Tupa huutaa hiljaisuutta ja turvattomuutta aina, kun isoisä on jossakin asioilla.
_

Viime viikollakin äiti oli raijannut ruskeita pahvilaatikoita tupaan ja alkanut vimmoissaan ja itkuisena pakata pesueensa vaatteita niihin. Helvi oli seurannut salaa kammarin oven raosta. Äiti oli ollut niin outona, vieraana. Pelotti.

"Kyllä me tästä nyt lähdetään! Tehkää, miten haluatte!"

Isoisä yritti rauhoitella ja saikin äidin pinkkaamaan lastenvaatteet takaisin kaappiin. Pahvilaatikot nostettiin uuninpankolle sillä kertaa.
_

Puhelin soi ja soi ja soi. Helvi näkee, kun äiti kiirehtii heti pois tuvasta. Tytön on siis pakko vastata. Isä soittaa ja tivaa hakemaan äitiä puhelimeen. Helvi sanoo, ettei äiti ole sisällä, vaikka tietää hänen olevan. Ulko-ovi ei ollut kolahtanut. Lapsikin vaistoaa äidin häpeän, kun joutuu hakemaan hänet puhelimeen vintin pimeästä portaikosta. Hän teki mitä isä käski. Hän tekee aina mitä isä tai äiti käskee. Äiti työntää kammarin oven tiukasti kiinni. Puhelu on lyhyt.
_

On helteisen kesäpäivän ilta. Lauantai ja lakananvaihtopäivä. Isä ei ole vielä tullut töistä. Äitiä ei näy mailla eikä halmeilla. Olisiko hän mennyt vattuja poimimaan?, Helvi pohtii. Ahdistaa. Kun Helvi menee hakemaan vaihtolakanoita kaapista, hän huomaa kauniisti taitellun kirjelappusen siistin lakanapinkan päällä. Kirjeen sisällä on jotakin. Äidin sormukset! Helvin sydän särkyy mahdottoman edessä. Hirvittävä pelko kouristaa vatsan pohjaa, kun hän lähtee etsimään äitiä. Mitä se isä nyt sanoo?

_____

115. Pakinaperjantai.