Oppia ikä kaikki

(Kuva Uukan.)

Koulun nurkalla oli pienenpieni kioski. Olihan koulussa ruokala, mutta silti nallekarkit ja hillomunkit tekivät kauppansa. Nallekarkkeja sai ostaa kappaleittain. Helvikin osti joskus muutaman vähillä rahoillaan. Hän oli usein kuullut puhuttavan jostakin salmiakista. Siis lukiossa vasta. Sitä ei kioskissa myyty, mutta sitä voisi käydä ostamassa läheisestä apteekista. Onkohan se jokin lääke, mietti Helvi.

Riitta asui kirjakaupan yläkerrassa koulukortteerissa. Hän lähti Helvin kaveriksi apteekkiasialle. Kun kerran kaikki sitä salmiakkia kehuivat, pitihän sitä edes kerran maistaa. Tummanpuhuvan apteekkitiskin takaa kysyttiin: "Mitä saisi olla?" " Kaksikymmentä grammaa salmiakkia, kiitos." Apteekkari otti pikkuruisen paperipussin, punnitsi siihen neliön muotoiset voimakasaromiset salmiakkipalaset. Hän taittoi pussin kauniisti kiinni ja löi rahat kilinän ja asianmukaisen ronksutuksen kera kassaan.

Helvi käveli aarteineen Riitan kanssa takaisin koululle. Oli ruokatunti. Sen aikana sai koulun alueelta luvallisesti poistua. Salmiakkia piti heti maistaa. Jos Helvin makunystyrät pitivät nallekarkeista ja suklaasta, niin salmiakin ärhäkkä maku oli niille kerta kaikkiaan liikaa. Makuasioista ei voi kiistellä eikä pidä kiistelemän. Riitta sai sen pussin oitis itselleen eikä Helvi ole sen koommin omasta mielestään salmiakkiin koskenut.

Vuosia on vierinyt ja perhettäkin siunaantunut. Muu perhe pitää salmiakista. Tietävätkö he syövänsä ammoniumkloridia? Maistuisiko se sillä nimellä yhtä hyvältä? Wikipediaa tutkiessaan Helvi suorastaan sävähtää, kun Sisu-pastillit mainitaan salmiakin yhteydessä. Niitä hän on kyllä syönyt. Onko hän tietämättään syönyt sittenkin salmiakkia? Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ajatuskin nostaa verenpainetta. Eivät ne Sisu-pastillit kyllä hyvälle maistukaan. Kiitos Tarinamaanantain tuli tämäkin asia vihdoin selväksi.

----

Tarinamaanantain 39. kuva-aiheeseen.

Heijastuksia

Ikääntyneen pimennysverhon
rei´istä piirtyy aamuruskon
helmiheijastenauha tummanharmaalle seinälle.
Tekee mieli koskettaa sitä.
Jokaisen aamun valoon on tunnustellen totuteltava.
Väistelen sujuvasti kirkkaat peilit ja samalla
suojaan kädelläni kirveleviä silmiäni.
Vanha puurolusikka on ystäväni.
Se ei ole liian kirkas, mutta kuitenkin käypä
peili ja näyttää tämänhetkisen totuuden todemmin.

Ylösalaisin.

Runotorstain 83. haaste.

"Olen puhunut ja huojentanut mieleni."

Suomi-äidin maine kiirii maailmalle testosteronin voimalla kiihtyvällä vauhdilla presidenttimme sukupuolesta riippumatta. Vaikka olihan ne liehuvat liekinvarret aikoinaan Euroopan huulilla.Vajaassa puolessa sekunnissa (14.3.2008 kello 19.04 CET) Google haki pienoisen demokratiamme ikeihanan ulkoasiainministerimme äskettäisiin putipuhtoisiin ja vaarattomiksi virallisesti julistettuihin tekstiviesteihin liittyviä linkkejä yli 21000 kappaletta.

Maailman tasa-arvoisimman maan päällysmiehet asettautuivat mennä yönä suut vinosti virneessä mediapetojen syöteiksi Brysselin yössä. Sinnekö se asia piti mennä selvittämään? Pantiin kerralla arvot tärkeysjärjestykseen. Pyydettiin hämmennnystä anteeksi koko Suomen kansalta. Mitä se jos oma vakikumppani unohtui listata tähän agendaan. Kas kun ei ollut rinnalla tukemassa. Se oli kai sitten siinä.

Kaikki on valtakunnassa hyvin, kun puolueen puheenjohtaja vihdoin pääsi palaveeraamaan hulabaloon aiheuttajan kanssa. Lausunnon rivien välistä ja nuoremman poliitikon otsaryppyjen asennosta jokainen voi tehdä omat loppupäätelmänsä median keskiöön päässeestä, tahallisesta tai tahattomasta, *sekstiviestittelystä. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista antaumuksella ja itseään säästämättä. Se ei ole jäänyt tekemättä, vaikka aikaa vievää puuhaa viestien näpelöinti kyllä on. Mutta kun komiteoista, istunnoista, virka-auton takapenkiltä esmes ei kenellekään kuulumattomia yksityisasioitaan voi tavan rahvaan tapaan ääneen kailottaa.

Onneksi olemme mobiiliviestinnän huippumaita globaalisti ajatellen ja nokialaisella pääsee langattomasti ja laajoja kaistoja. Minkähänlainen vokabulaari uusimpiin virkakännyköihin on muuten syötetty valmiiksi? Naisosastolta täytyy löytyä tietyt kehonosat niihin liittyvine uhkeine adjektiiveineen. Alusvaateosastoa unohtamatta. Ellei esisyötetyssä sopivassa sanastossa löydy, kahdensadan **sekstiviestin sepittäminen pukstaavi pukstaavilta vie ehdottomasti liikaa työaikaa. Voihan työkännyköissä olla tietysti valmiiksi tallennettuna hätä-on-suuri-tilanteisiin räätälöityjä instantviestejä. Ellei niin vielä satu olemaan, annan tässä ilmaisen vinkin sisältötuottajille. Markkinarako on jo valmiina. Ellei se ole sitten kerrasta poikki. Jää nähtäväksi ja kuultavaksi.

* po. tekstiviestittelystä

**po. tekstiviestin

----

Pakinaperjantain 68. haaste.

Pako

Kotona kahdenkymmenen vuoden kulttuurikerrostuma kirkuu raivaajaa. Parittomia sukkia lojuu siellä täällä. Virttyneet ja pituuttaan leveämmiksi venähtäneet teepaidat ja nyppyläisiksi kuluneet legginsit ovat vallanneet muiden kulahtaneiden vaatekappaleiden kanssa huushollin kaiken laskutilan. Saunakin on muuttunut varastoksi. Sinne ei juuri viitsi vilkaista.

Keittiön pinnoista ei alkuperäistä väriä näy. Ei juuri pintojakaan. Viikolla oli syttyä koko huusholli, kun pitkästä aikaa tuli mieliteko saada toustia englantilaisittain. Paahdin kärytti palovaroittimen soimaan. Työpöytä ja kaikki olohuoneen tasot pursuavat laatutavaraa, ilmaisnimitarroja (lastenlapsille postimerkeiksi) lehtimainoksista, sairauskertomuksia, lukemattomia laskuja, nessunenäliinoja, muutaman viime vuoden kalenterit tärkeine merkintöineen, muistilappuja käsittämättömine numerokirjainsarjoineen. Ovatkohan ne niitä salasanoja?

Vanhoja lehtiä, kuivuneita kuulakärkikyniä, monta kertaa käytettyjä ostoslistoja, terättömiä loppuun pureskeltuja lyijykyniä (ristikot, ristikot, sudokut!), paperiliittimiä , pumpulipuikkoja, CD-levyjä, käytettyjä paristoja, coldrexia, pumpulipuikkoja, kirjoja, relaksantteja, pyykkipoikia, kiemurtelevia johtoja, appelsiininkuoria, tilkkuja, kuulokkeita, erilaisia leluja, karstattua lampaanvillaa, omenansiemeniä, kuivuneita ruusunlehtiä osuu silmiini tältä istumalta vain jotakin pientä mainitakseni. Siivousprojektini on koko ajan alkamista vaille valmis. Puoliksi suunniteltu on jo melkein tehty. Yritän taas nousta tästä työ(?)tuolilta pesemään pyykkiä, raivaamaan tasoja.

Vaatekaappi ja kodinhoitohuone saavat minut heti huonovointiseksi ja pois tolaltani. Miksi heittäisin 35 vuotta vanhan Napisan-vaippapesuaineen pois? Tuo kotelomekko oli päälläni, kun esikoinen kastettiin. Ovathan nämä häälahjaksi saadut keittiöpyyhkeet jo reikäisiä, mutta heittää nyt lahja pois. Ei tule kuuloonkaan. Lasten vanhat verkkarit ovat aina kelvanneet minulle. Yhtään omaa verryttelypukua en ole koskaan ostanut ja silti näitä riittää liiaksi asti. Mitä nyt taskut ja resorit ovat rispaantuneet. Kelpoja collegehousuja on myös yllin kyllin.

Huonekalujakin on kahden asunnon verran. Yksi sänky on nostettu nurkkaan pystyyn tilan säästämiseksi. Odottamaan. Silloin tällöin ovikello soi. Niinä onneksi lyhyinä hetkinä saan vasemmalla kädellä vetäistyksi olohuoneen pöydän tyhjäksi. Kirjavalla matolla ei roskat onneksi näy. Sen verran ottaa naisen luonnolle tämä sekasotku. Ovelle mennessäni työnnän jalalla enimmät kengät naulakon alle, ettei mahdollinen tulija kompastu heti. Suljen auki retkottavat komeronovet ja uskallan avata oven. Ellei siellä ole joku ulkomaalainen opiskelija myymässä printattuja kissataulujaan opiskelurahojen toivossa tai naapurin poika tilauttamassa vessapaperia luokkaretkirahastonsa kartuttamiseen, siellä on yleensä onneksi hyvä ystäväni.

Hän tuntee minut ja elämäntilanteeni. Ymmärtää. Yhdessä pakenemme muistoihin. Jatkamme siitä mihin viimeksi jäimme. Ympäristö unohtuu totaalisesti. Ei meitä kumpaakaan haittaa pölyiset pinnat, mustuneet katkaisijat ja ovenpielet. Arjen raadollisuuden jakaminen sielunsisaren kanssa on juhlaa. Siirrymme oitis toiseen todellisuuteen, missä materia menettää merkityksensä. Hetkiksi.

Ystävän lähdettyä katson kotiani taas omin, entisen perfektionistin, silmin. Jospa huomenna. Ellen itse jaksa, niin tilaan apua. Mutta ensin pitäisi siivota sen verran, että kehtaa pyytää tänne jonkun siivoamaan. Ikkunoiden likaisuus ei näy, kun käännän säleverhot kiinni. En anna tekemättömien askareiden stressata, vaan pakenen tätä leveää laajakaistaa pitkin taas kepein sormin luoksenne Blogistaniaan…

----
Kirjoitettu Allyaliakselle Varapakinaperjantaihin aiheesta Pako.