uskaltaa,ei uskalla, uskaltaa

Pohjatuuli.
Pilvet piskoo.
Vaatteet päältään
rouva kiskoo.
Astuu kehtoon aaltojen.

Viipyy tovin,
taittuu kivun kärki.
Kylmää kovin,
sanoo terve järki.

-----
Kyhätty tämän aamun ensi hetkestä 57. haasteeseen kahdellakymmenellä sanalla.

Uni

Villiviinit ovat kietoneet talon
tiukkaan pakettiin,
jossa kuitenkin vetää.

Kierrän huoneita ja verantoja.
Suljen ikkunoita ja salpaan lukottomia ovia.
En ehdi, aina on jokin haka auki.

Eikä kukaan ole pyrkimässä sisään.

Salissa papukaijat kukertavat
trooppisessa sademetsässä.
Kukkien määrä hämmentää minut.
Ihmettelen, miten ne
kukoistavat hoitamatta.

Salainen puutarhani muuttuu
aurinkoiseksi Nammalakuruksi,
kun irtaudun itsestäni.

Näen itseni juoksemassa
ulos palavasta talosta
kantaen kolmea kapaloitua vauvaa
ja huudan ääntäkään päästämättä,
ettei sekään ole kenenkään syy.

-----

Runotorstain 56. haaste uni, kuva Dreamlines.

Muutos

Menopaussiko,

kun herää alvariinsa

kuumiin aaltoihin?

-----

Pakinaperjantai 42. haaste kriisi

Temppuja kerrakseen

Eihän se ole temppu eikä mikään laittaa ruokaa, kun on kunnon raaka-aineita. Nykyään kauppojen, minimarkettienkin, hyllyt tursuavat kaikenmaailman eineksiä ja puolivalmisteita. Toisin oli ennen. Muistan, miten kuiva-ainekaapistamme löytyi kidesokeria, palasokeria, suolaa, pippuria, kaurasuurimoita, mannasuurimoita, riisiryynejä ja ehkä joskus rusinoita. Hiivaa ostettiin myös. Muuten olimme melko omavaraisia. Jauhot säilytettiin vilja-aitassa. Maito lypsettiin omista lehmistä. Maidosta separoitiin kerma, joka hapatettiin ja kirnuttiin voiksi. Muutama temppu voin valmistamiseen vaadittiin, mutta nekin jo pieninä taidettiin. Liha kasvatettiin kotona. Siis se särvin leivän päälle.

Eräänä kesänä isä ja äiti jättivät meidän asiaksemme teurastuttaa juottovasikka. Niitä oli kaksi kasvamassa. Kommunikaatiossa taisi olla pahanlaatuinen katkos, koska teurastutimme Jänis-Vihtorilla molemmat vasikat. En vieläkään käsitä, miksi tämä teurastaja ei varmistanut asiaa vanhemmiltamme. Olihan meillä puhelin. Numero 19. Oli kesäkuuma ja sähkötön huusholli. Vanhemmat tulivat viikonlopuksi kotiin ja aitassa riippui parin juottovasikan ruhot.

- No, johan te tempun teitte? Piti teurastaa vain toinen vasikoista.

Tosisuuttua ei enää isänkään kannattanut, koska hengetöntä elikkoa ei saisi sillä eläväksi. Mutta vaistosinhan minä sanattomankin suuttumuksen ja vanhimpana lapsena otin syyt niskoilleni. Mutta millä tempulla tuollainen lihamäärä saataisiin säilymään syömäkelpoisena kellarittomassa huushollissa? Liha-aitan lankkulattian alla oli viilein paikka ja kaivossa. Eikä jäitä missään.

Alkoi Ilves-lasitölkkien vimmainen metsästys lähikaupoista, joita 50 vuotta sitten vielä onneksi oli, ja ruhot paloiteltiin sopiviksi keitinpaloiksi. En tiedä, mitä mausteita keitinliemeen oli saatavilla, mutta niin vain viikonlopun aikana kaksi juottovasikan ruhoa muuttui säilykelihaksi. Tuhattaitoinen äiti taikakauhoineen! Säilykettä riitti ja riitti kyllästymiseen asti eikä ruuan kanssa saanut tietenkään temppuilla. Hilipulootakin olisi jo maistunut mieluummin kuin ainaiset liharuuat. Samaa vaaleaa lihaa riitti keittoihin, kastikkeisiin, laatikoihin, leivän päälle. Saattaa johtua tästä tositarinasta, etten ole ollut juottovasikan lihasta järin innostunut sitten lapsuuden. Enkä muutenkaan säilykelihoista. Ja Ilves-tölkkejä, litraisia ja kaksilitraisia, on vieläkin ehjinä runsain määrin. Ovat muuten hyviä kukkavaaseja tai kauhatelineitä.

----

Tarinamaanantaille sana-aiheesta temppu.

Siltasirkus

no, on tässä nyt jotakin kitkaa
kun tää autojono liikkuu nii vitkaa
joko ne sillat taas ylös juuttu
se tästä sirkuksesta vielä puuttu
nyrkkiä huitoo tuolla joku pelle
ku tietäs vaa miksi ja kelle
se on tietysti joku tirehtööri
jota oottaa iso iltakööri
onneks ei huuda nyt ambulanssi
otetaas vaikk´ esiin pasianssi
hei nyt minä nään sen verran
tää syytä on oikeesti sirkuksen herran
traktorin perässä on kuljetus leveä
ei pääse ohi, vaikk´ ois laiha ja keveä
helpolla päästiin tällä kertaa
ei tarvinnu seistä helteessä tunnin vertaa
sillat on vanhat ja uusia ne pittää
ettei ehtis tapahtua pahempaa mittää
siltajumijuttu on sen verran tuores
ett´ vastaan kahtee haasteesee yhess´ kuoress´

------

Runotorstaille haastesanaan tuore/Pakinaperjantaille sirkus

Onko siitä jo niin kauan?

Oli toukokuun puoliväli vuonna 1967. Helvi viivytti lähtöään kotoa. Piteli kiinni tuvan kattoon kiinnitetyistä renkaista. Isä ja äiti antoivat Helville 200 markkaa. Helvi tiesi, miten tiukkaa rahasta oli eikä olisi millään halunnut ottaa rahoja. ”No, ota nyt. Osta sillä itelles joku matkavaate.” Helviä kuristi kurkusta. Hänen oli määrä lähteä kesäksi Englantiin töihin. Pelotti jättää perhe omiin hoteisiinsa. Onneksi matkustaminen 40 vuotta sitten oli hidasta. Junassa jo ehti rauhoittua ja etääntyä. Halvin tapa oli matkustaa laivalla. Se kestäisi neljä vuorokautta.

Parin päivän päästä Helvi puristi vasemmalla kädellään neuvostoliittolaisen laivan reelinkiä rystyset valkeina. Oikealla kädellä hän vilkutti saattajille. Päällään hänellä oli uusi turkoosinvihreä villakankainen kävelypuku. Seikkailu sai alkaa. Koko ajan piti omaksua uusia asioita.

Laivat sekä meno- että paluumatkalla olivat uskomattoman isoja ja hienoja Helvin mielestä. Univormut ja univormujen kantajat olivat komeita. Eikä Helvi vallan hukassa ollut. Venäjän aakkoset ja alkeet olivat jo hallussa. Kylteistä sai sentään selvää. Ruokasalin pöydillä oli valkoiset liinat, ateriat aina täsmällisesti tiettyyn aikaan ja pöytäseurue oli etukäteen valittu ja aina sama. Astiat olivat isoja ja kauniita, aterimia oli katettu joka lähtöön. Siinä sitä oppi pöytätavatkin samaan hintaan. Laivassa matkusti onneksi muutama muukin suomalainen. Marimekkoiset löysivät heti toisensa.

Tilburyn sataman tullissa kyseltiin kaikenlaista. Helvistä tuntui, että häntä kuulusteltiin kuin jotakin kriminaalia. Väärältä paikalta se tuntuikin. Meteliä, kiirettä, kumisevaa tyhjyyttä, mutta kamalan paljon ihmisiä. Kotona olisi ollut parempi. Työ oli tavanomaista raatamista, milloin mankelin, milloin silityskoneen ääressä. Oli kosteaa ja kuumaa, mutta ei liian raskasta. Cilla Black kaikui radiosta. Teetaukoja ja ruokatunteja todella odotettiin. Vessassakaan ei saanut viivytellä. Englantilaista ruokaa moititaan, mutta Helvillä ei ollut valittamista. Talvella hän söisi vain kerran päivässä. Kesä kerrytti viisi lisäkiloa. Varsinkin englantilainen suklaa oli hyvää. Vei melkein hampaatkin mennessään.

Kanaalin vuorovesi, rantakivikon öljyläikät, lauantaiset ruokaostosreissut, tenniksen alkeet, viininmaistajaiset, Sussexin hauska murre, lasillinen sherryä päivällisen päälle, Felphamin pubi, Southhampton, Lontoon ihmeet ja kuuden päivän sota jäivät kesästä mieleen. Helvi kortteerasi general assistant managerin kodissa niin pienessä huoneessa, ettei sinne mahtunut edes aikuisen sänkyä. Isäntä pelotteli hänet, ettei hän sotatilan takia pääsisi matkustamaan takaisin Suomeen.

Koko kesän Helvi nukkui puoliksi solmussa liian pehmeällä hetekalla valittamatta. Täysihoidosta hän tietenkin maksoi, mutta vastinetta rahalle hän ei osannut vaatia. No, saihan Helvi kuumasta kesästä opintoihin vaadittavan maassaolotodistuksen To Whom It May Concern, oppi viikkaamaan pyyhkeet ja tyynyliinat englantilaisittain, pesettämään kaikki vaatteet pesulassa, juomaan maitoteetä, syömään paahtoleipää marmelaadin kanssa, tiskaamaan astiat huuhtelematta ja varsinkin karttamaan nelikymppisiä naimisissa olevia miehiä. Ja sen verran tienatuksi rahaa, että sai ostetuksi paluulipun ja tuliaisiksi kaikille sisaruksilleen neuleet. Niillä sen reissun sai kuitatuksi.

-----

Pakinaperjantain aiheesta 40.