Koska en vuosikausiin ole kulkenut vaatekaupoissa, tunnen olevani
niissä kuin väärällä planeetalla. Hinnat alkavat näyttää samoilta kuin
markka-aikaan. Päässälaskua tarvitaan.
Olen kokeillut
onneani joskus ns. outleteissa, joita löytyy pääteiden varsilta. Niissä tulee jaloiteltua pitkillä automatkoilla. Joissakin
tuotteissa saattaa olla neljäkin eri hintaa, siis punaisia tarroja päällekkäin. On
kyse dynaamisesta hinnoittelusta. Hinnat saattavat
muuttua useamman kerran päivässä samalla tavalla kuin muinoin bensiinin
hinta.
Jopa ruuan perässä juoksutetaan vähävaraisia asiakkaita samalla
dynamiikalla: Maanantaina saa edullisesti maitoa, tiistaina leipää,
keskiviikkona kahvia, torstaina jotakin muutta. Kunhan asiakasvirta on
jatkuvaa.
Dynamiikka osoitti voimansa myös kevään lätkän
MM-kisojen lippujen hinnoittelussa, joista useat ihmiset suivaantuivat,
mutta yhtä useat eivät olleet millänsäkään. Ahneus on aikamme tai
kenties ihmisen ikiaikainen vitsaus. Kaikilla ei ole kuitenkaan varaa ahneuteen.
Ikävintä on se,
että tiettyä tuotetta myydään halvemmalla hinnalla vain esim. 200:lle
ensimmäiselle asiakkaalle. Suomi on kuulu maailmalla siitä, että olisimme tasa-arvoisia. Mitä tasa-arvoa tällainen on? Kun nuorena tyttönä olin töissä
osuuskaupassa, tavaroilla oli tietty hinta ja kaikki saivat ne sillä samalla hinnalla.
Nyt pitää muistaa tinkiä kaupassa kuin kaupassa. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Vähintäänkin
kysytään kaikenlaisia asiakaskortteja.
Puhelin- ja sähkölaskujen tarkistaminen vaatii jo korkeampaa matematiikkaa. Se ei olekaan enää mikään lievä laskutehtävä.
.
