Paperin kantajia

Pakinaperjain aihe hajauttaa ajatuksia sinne tänne, varsinkin jos pitäytyy tuohon anagrammiin paperin kantajia. Paperinkeräys, lukemattomat erilaiset paperilaadut, paperin teollinen valmistaminen ja siitä valmistetut tuotteet vaativat kantajansa. Mutta pitäydyn nyt yhteen paperinkantajaryhmään ja yhteen nuoruusvuosieni tositarinaan.

Olin nimittäin opiskeluaikana yhden kesän töissä paperitehtaan laboratoriossa. Tutkin massaa ja sitten valmista tuotetta l. paperia, jonka valmistaminen tämän päivän Suomessa alkaa olla liian kallista, mikä tuntuu uskomattomalta. Vihreän kullan maa on muuttumassa kai joksikin IT-alan sisällöntuottajamaaksi. Siis laitetaan ykkösiä ja nollia riveihin tai jonoihin. Tai ne laittavat, jotka osaavat.

Mutta aiheeseen palatakseni. Työ oli kolmivuorotyötä. Työvaatteena oli valkoinen itsetuntoa kummasti kohottava työtakki. Se piti muistaakseni itse hankkia, koska minulla on tallella yksi sellainen vieläkin. Tai ainakin oli viime kesänä. Saattoi se mennä Kontin säkkiin. En pitänyt lainkaan massan analysoinnista, koska en omasta mielestäni oikein hallinnut sitä. Jo itse näytteen hakeminen oli pelottavaa. Tehdassalissa oli valtavasti desibelejä, mutta jostakin syystä 60-luvulla ei käytetty kuulonsuojaimia. Ei edes korvatulppia. Tai me laborantit emme ainakaan käyttäneet.

Sen sijaan valmiin tuotteen tutkiminen oli mukavaa työtä, vaikkakin kiireistä. Paperipojat kantoivat työkseen vihertävissä putkiloissa useita paperinäytteitä vuoron aikana. Näyte oli paperikoneen levyinen (siis useita metrejä) ainakin puolimetriä pitkä paperisuikale rullattuna korkilliseen putkiloon. Entinen piti aina saada alta pois ennen seuraavaa. Leikata, punnita, ottaa lujuudet, sileydet, painot yms. Kaikki kirjattiin muistiin lomakkeille. Paljon siinä sai pyörittää käsin veivattavaa laskukonetta. Paperin piti pysyä tasalaatuisena, joten labratulokset olivat vuoropäällikölle tärkeitä. Kerran koko homma kohdallani meni kyllä työpaikkakiusaamisen puolelle.

Palopukit ovat minulle tuttuja ötököitä. Niitähän on aina siellä missä on vastasahattua puuta, esim. lautataapeleissa. Yksi palopukki kerrallaan ei haittaa maalaistyttöä lainkaan, vaikka se tarraisi napakasti ihoon kiinni. Eräs paperipojista (tai ehkä se oli koko porukan jäynä) toi paperirullakotelossa paperirullan lisäksi tuliaisiksi työpöydälleni kymmeniä palopukkeja. Koska työ oli hektistä jo muutenkin, oli iskeä paniikki. Miten hävittää ne hetkessä? Muistaakseni sain apua työtovereilta ja paperi tuli tutkituksi ajallaan. Ja maailma sai paperinsa laadukkaana.

____

Pakinaperjantain 161. aihe on anagrammi ja jokin anagrammi sanasta pakinaperjantai.

Hyvää Joulua!

(Klikkaa isommaksi!)

Juhla-asu Keskiäkäiselle

Keskiäkäinen on saanut arvonnassa kutsun pressan juhliin. Kaltaistensa tavoin hän ensi aluksi toteaa, ettei hänellä ole mitään päällepantavaa. Niin naisten tapaista. Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Hän marssii hovivaatettajansa, jo työkyvttömyyseläkkeellä kitkuttavan, mutta käsistään kätevän ystävänsä Ikikipeän kanssa lähimpään käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden putiikkiin, Tavaramereen.

Ikikipeä on aikoinaan käynyt kankaanvärjäyskursseja harrastuksekseen. Hehän ostaisivat vaikka vanhat verhot, värjäisivät ne alumiinisessa mehumaijassa ja ompelisivat suonperänsinisen itsenäisyysasu-unelman. Pengottuaan vaate- ja kangasröykkiöitä aikansa, tuunaushamstereilla oli käsissään muutama silkkihuivi rimpsuilla ja ilman. Löytyipä pari hiukan kulahtanutta silkkilakanaakin.

Ja ei kun töihin. Keskiäkäinen luonnosteli mallia sillä aikaa kun Ikikipeä puuhasi höyrymehustimen kanssa. Värjäsi, ja kuivasi. Sitten silitti ja leikkasi. Lopulta sovitti. Toiveiden mukaan rukkasi ja hioi. Ja kuinka ollakaan Keskiäkäisen kroppaa myötäilevä unelmankevyt vaatekappale alkoi hahmottua. Sinistä silkkisilppua vain jäi jäljelle. Siitä saisi vielä vaikka mitä.

Hei tämähän on valmis. Kuvassa Keskiäkäinen katsoo itseään peilistä ilmeisen tyytyväisenä lopputulokseen. Hänellä on suorastaan kevyt olo. Valmisvaatekaupoissa kun on aina niin ikäviä vaatteita. Enää ei puutu kuin asusteet. Vielä ehtii, vielä ehtii. Ihan hyvin. Vai ehtiikö?
____

Susupetalin Keskiäkäinen kaipaa vaatteita.

PS. Hyvää itsenäisyyspäivää!