Helvi, 7v, kulkee tätinsä perässä kärrytietä pitkin. Täti laulaa hoilottaa "Anna arpisten haavojen olla...". Ämpärit ovat täynnä kullankeltaisia lakkoja. On siinä jonossa toisiakin. Jokakesäistä retkeilyä jalkapatikassa joka suunnassa avautuville ojittamattomille luonnonsoille. Äidin mielestä on liikaakin porukkaa lähisoilla, aitoissa ja ladoissa nukkujia.
Helvi, 23v, on heinäkuussa kovin raskaana eikä lähde soille, koska lähimmät suot on ojilla pilattu. Kauas on pitkä matka. Äitinsä jaksaa vielä ja Helvi tuoresäilöö Haagan kerrostalon kylmäkellariin soiden kultaa kahden litran Ilves-tölkkeihin. Jokakesäiset. Tähän marjaan tottumaton mieskin alkaa hiljalleen tykästyä sen makuun.
Helvi, 25v, on lakka-aikaan taas raskaana, peräti yliaikaa jo mennään. Lähettää silti puolisonsa anopin kera kultaa hakemaan. Onneksi lapsi ei päätä syntyä sillä aikaa, koska päivystäjiä ei ollut. Ostetaan ensimmäinen pakastin, joka on kestävä yli kolmekymmentä vuotta. Lakkoja varten.
Helvi, 30v, on vihdoin päässyt pohjoiseen. Tähän asti hän on vain kuullut vaneriastioissa etelämmäksi kuljetetusta Lapin hillasta. Nyt hän poimisi itse. Vaikka kuinka paljon. Kerrankin.
Vihreä reki, joksi kulkupeliä nimitettiin, pysäytetään sopivan näköisen suon laitaan. Mies ja tenavat jäävät autoon. Miksikö? Kun Helvi avaa auton oven ja säntää farkkuhaalareissaan suolle, hyökkäävät sen miljardit sääsket heti hänen kimppuunsa. Voi kurjuujen kulminaatio! Suo on kultaisenaan marjoja, mutta kunnon varusteet puuttuvat. Tuskin litraa Helvi pystyy poimimaan. Sen kerran kun...
____
Pakinaperjantain 137. aihe on Karu pohjola
