Kahden osuuskaupan kylän juhannuskokon paikka oli mäellä erään isohkon maalaistalon lehmihaassa. Soratien poskessa oli ainakin kymmenenmentävä katettu maitolaituri nuorille ja kai vanhemmillekin lempiväisille. Vasta vuosia tämän 50-luvun juhannusmuiston jälkeen olen sen oivaltanut. Koko kylän kokolle kokoonnuttiin perheittäin jäsenkirjoja kysymättä. Sen sijaan arkisin tarkkaan syynättiin, kumman osuuskaupan ovisaranat aukeaisivat kenellekin. Miksi myymälät tuolloin jo rakennettiin ostoskeskuksiksi? Puhuttiin Aavasaksasta. Jotkut kai kävivät siellä juhannuksena.
------
Kymenlaaksossa Anjalan kartanon pihassa muistan istuneeni auringon lämmittämällä kivellä eräänä myöhempänä juhannuksena. Ensimmäisen kerran ilman esiliinaa. Ohjelmasta minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, mutta onnellisesta olosta kyllä. En istunut kivellä yksin, vaan varovasti nojauduin itseäni pari vuotta vanhemman pojan kylkeen. Paikkakunnat vaihtuivat ja kirjeet kulkivat aikansa. Muistaakohan hän paremmin? Oli kylän poikia, minä tyttö vain poikkesin siellä eloni alkutaipaleella.
------
Oman kotipitäjän juhannukset 50- ja 60-luvuilla olivat kuin suoraan perinnekirjasta. Suursiivous tehtiin ennen juhannusta, kaikki paikat aittoja myöten kuurattiin, irrotettiin tuplat, haettiin pakolliset koivut, lämmitettiin juhannussauna ja poltettiin mahdollisesti nuotion kokoinen kokontapainen lammen rannassa hyttysten syöttinä. Suurten ikäluokkien tullessa naimaikään konfirmoitavia riitti lähemmäs sata vuosittain. Nykyään samaisen pitäjän syntyvyys on alle kymmenen.
Vuoden ainoa konfirmaatiojumalanpalvelus veti väkeä. Koko pitäjä tuntui kokoontuvan kirkolle. Henkilöautoja ei juuri ollut. Kuorma-autojen lavoille laitettiin irtopenkit ja näin peräkyliltäkin päästiin mukaan. Kai moni kävelikin kilometrisotalla tai tuli vesitse kahden järven välisellä kannaksella olevaan kirkkoon. Korven tyttönä en tiennyt mitään näistä vesireiteistä. Mieleeni ovat jääneet valkopaitaiset tumma-asuiset miehet ja valkoisissaan ruusukimppujaan nuuhkivat vasta konfirmoidut tytöt. Ja se ehdoton, kesän ainoa jäätelötötterö ennen kotimatkaa.
------
Lapsuuden juhannukset muistuvat lämpiminä ja poutaisina. Mökkijuhannuksista taas on painunut syvimmin tajuntaan hyttyset ja polttiaiset, sateet ja koleus. Parhaimmillaan muistan juhannusyönä olleen peräti neljä astetta lämmintä. Ei sentään pakkasta. Onneksi tuvassa oli iso leivinuuni. Lähdettiin sieltä joskus sen suurempia miettimättä melkein saman tien helpompiin oloihin takaisin kaupunkiin, oli juhannus tai ei. Juhannustaioista vain puhuttiin. Ei viskelty vastoja, kukkia poimittiin vain vaasiin koristeeksi. Korkealla mäellä ei pihlaja eikä juhannusruusukaan koskaan ehtinyt kukkaan jussiksi. Se oli kielon, suokukan ja suopursun aikaa.
------
Ai niin. Se viimeinen juhannus kotikotona. Olimme siellä koko perheellä, mutta juhannuskirkkoon ei ollut monta lähtijää. Vain vanhempani ja minä. Taisi olla pientä kiireenmakua lähdössä. Mieheni istui jo ratissa. Äitini istahti takapenkille, isä isokokoisempana oli valmiina pelkääjän paikalla. Ovi paukahti kiinni ja siinä samassa mieheni starttasi liikkeelle ja minä jäin kuin nalli kalliolle pihaan seisomaan. Jonkin ajan päästä äiti loihe kysymään: "Mihinkäs se Helvi jäi?"
_______
Muisteltu Pakinaperjantaille aiheesta Juhannus.
