maanantai 11. heinäkuuta 2011

Paljon voi olla liikaa

Alle kaksivuotias osaa käyttää sujuvasti mummun kännykkää. Hän ei epäröi yhtään valita näppäimiä liian monesta vaihtoehdosta  Lopputulemana saattaa lähteä puhelu tuntemattomaan numeroon, josta automaatti vastaa : "Valitettavasti soititte väärään numeroon. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero." Oli se numero- tai merkkisarja aivan mikä tahansa. Se on mukavaa, kun joku siellä puhuu. Voi puhua paljon kun on sellainen pakettipuhelin.

Kuvia-pyyntö kaikuu myös usein isoäidin korvaan. Rusinoita etsitään harkitun hitaasti sekä äidin että mummun laukkujen lukemattomista eri lokeroista. Niitä on tarpeeksi paljon, koska on tarkoitus pysyä hereillä lounaaseen asti kotieläinpihan virikepaljouden jälkeen. Miten lehmä sanoo? Entä lammas? Kana? Possu? Kissa? Ankka? Kyllä siellä oli paljon erilaisia kotieläimiä.

Kotieläinpiha on auki joka päivä. Aikuisen ja lapsen lipun hinta eroaa vain euron. Se ei ole paljon se, mutta sitten se muuttuu aika paljoksi, kun tajuaa, ettei täällä jaksa kauan kierrellä, vaikka nähtävää olisi vaikka kuinka paljon. Potentiaalinen asiakas on lapsiperhe tai isovanhemmat lastenlasten kanssa. Varsinkin meitä ikäihmisiä tuntuu tässä maassa olevan paljon, itse asiassa ihan liikaa.

Tällä retekellä ensimmäinen ankkalammikko ainakin viisine kauraa napsivine ankkoineen olisi saattanut riittää, koska sitä ennen olimme jo ehtineet laskea kuuteen, kun näimme ratsukkojen palaavan ensimmäiseltä lenkiltään. Riikinkukko ei suostu näyttämään komeaa pyrstöään, marsut pysyvät piilossa, mutta pupuja löytyy paljon sekä luppakorva- että pystykorvaversioina.

Silkkikanoja on aika paljon. Ylämaan karja märehtii, ropakossa itsensä ryvettänyt emakko makaa kyljellään. Lampaita ja hiehoja silitetään eikä aitauksestaan karannut pikkukilikään pelota. Strutseista pysytään loitolla ja ohitetaaan tutut leghorn-kanatkin, koska ne kirjavammat ja komeammat siellä aiemmin nokkasivat häkkiin tarttunutta pikkukättä. Kanaverkkoihin ei enää kosketa, kiivetään vain lauta-aidoille. Minipossu on kiva ja siisti. Paljonkohan kello on? Jokohan pitäisi lähteä lounaalle?

Strutsitkin saavat olla ihan rauhassa. Paikoillaan seisovat aasit vaikuttavat turvallisilta ja tavallinen kotikissa, varsinkin kun sillä on pennut siellä häkin sisällä olevassa mökissä.  Ei se ole Sune, vaan joku toinen, mutta kiinnostava. Ja mieluisia ovat myös eräässä häkissä olevat pahnojen päällä siellä täällä olevat kananmunat, koska kananmunat ovat herkkua syödä ja se Muna-kirja pitäisi löytää, kun sitä on ennenkin luettu. Niitä pieniä munia oli melko paljon. Eivätkö kanat enää nukukaan orrella ja muni sievästi pesiin? Onko niilläkin kiire ja tavoitteena munia niin paljon munia kuin mahdollista?

On paljon paljon kaikkea, pääskysiä, varottavia nokkosia, raparperiä vanhojen rakennusten kivijalkojen vierellä ja avoimessa tilassa kuumuutta. Ihmisiä, ääniä, busseja, autoja, kieliä. Musiikkia, lauluja. Laulattaa: Kiertelen ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan. Kun sanon: Päivää. Hän sanoo: ...  Ja vain kaksi kertaa silmät ovat painua kiinni, mutta mummolassa on taas paljon kaikkea, mutta onneksi jo tuttua.

Ja näitä pihoja näkyy nykyisin riittävän. Ennen oli vain Korkeasaari ja Ranua ja Ähtäri. Muistaakseni.

Sillä aikaa vaari on käynyt poimimassa paljon mansikoita. Kuinka paljon ne maksoivat? Paljonkohan tuollainen muoviämpäri painaa?

_____

Pakinaperjantai # 234: Paljoksunta. Oudoksuttaa tällainen paljoksunta.

PS. Liika on liikaa, kollaaseissakin.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Lemmikki

Anna Emilia voitelee ryppyisiä käsiään pimeässä makuukamarissaan. Tuntiessaan tutun arven hän muistaa kuin eileisen päivän, miltä valkoinen karitsa näytti kuolleena vasten ruskeiden kuusenneulasten peittävää maata.    Maapohjanavetan aikaan talossa pidettiin aina lampaita kuten miltei jokaisessa torpassa. Lampaat ja pässi olivat irrallaan navetassa. Navetta oli ladon, hevostallin ja saunan takana. Takimmaisena rakennuksena, mutta onneksi lähinnä kaivoa.

Lampaat laidunsivat kesällä tietenkin ulkona lammashaassa, jonka erotti vallanmetsästä tiheä riukuaita. Viheliäinen piikkilanka-aita erotti aitauksen peltotilkuista. Piikkilanka oli nimensä veroinen.

Eräänä kesänä yksi lampaista jostakin syystä hylkäsi karitsansa. Mitään silminnähtävää poikkeavuutta karitsassa ei päälle päin näkynyt, joten sen sysimiselle ei keksitty mitään järkevää selitystä. Ehkä emolla ei riittänyt sille maitoa. Anna Emilian piti ottaa se kiinni ruokittavaksi. Kiinniotossa kävi sitten köpelösti. Anna Emilia sai sormeensa pitkän haavan siinä hommassa.

Pienestä koostaan huolimatta karitsa oli kuitenkin melko voimakas. Aidan piikki miltei halkaisi alle kouluikäisen tyttölapsen etusormen, koska hän ei ymmärtänyt päästää ajoissa irti karitsan  turkista. Kahden piikkilangan välistä nopealiikkeisen karitsan kiinniotto ei onnistunut, mutta lammashakaan ei Anna Emilia ei uskaltanut mennä sen pässin takia.
Anna Emilia luki onnettomuuden omaksi syykseen. Aina kun hänelle oli sattunut jokin vahinko, hän oli saanut siitä moitteet. Sormi oli vereslihalla ja olisi vaatinut muutaman tikin tai edes laastarin, mutta äidilleen ei Anna Emilia uskaltanut kertoa mitään. Onneksi hän löysi ruutukankaisen esiliinansa taskusta nenäliinan. Siihen hän  kietaisi verta vuotavan ja tykyttävästi särkevän sormensa. Kädet tukevasti nyrkissä essun taskussa Anna Emilia meni tuvalle ja yritti esittää reipasta ja alkoi tehdä muita hommia.. Joku muu sen karitsan sitten otti kiinni.

Jotta karitsa jäisi henkiin, sitä oli ruokittava pullomaidolla. Se leimautui ihmisiin ja ryhtyi sisälampaaksi. . Päiväsaikaan se köpötteli tuvan lankkulattialla. Iltaisin se tapasi piiloutua tuvan pitkän penkin alle, koska ei halunnut lähteä yöksi ulos toisten lampaiden syrjittäväksi. Eikä se mennytkään aitaukseen, vaan viereisten korkeiden kuusten alle. Erään heinäkuisen ukkosyön jälkeisenä aamuna karitsa ei sitten enää ilmaantunutkaan tuvalle.
____

Pakinaperjantai 129: Lemmikki

Kuvan korvamerkityillä tummilla lampailla ei ole mitään tekemistä tarinan kanssa ja toivottavasti piikkilangatkin ovat jo historiaa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Internetti hyötykäytössä


Laittoivat Pakinaperjantain aiheeksi sanan härrävärkki. Minä en tiedä mikä se sellainen on. Se on varmaankin substantiivi. Jokin laite, vekotin. Päätin ottaa asiasta selvää. Minulla on tietokone edessäni. Varmaankin sanan merkitys aukeaa tuossa tuokiossa harrastamalla hiukan nörtin kliktivismiä. Sitten kirjoittaisin sen pakinan.

Klikkasin synonyymisanakirjan sivulle ja hain sieltä kyseistä sanaa. Ei tullut vastausta. Se tarkisti kysymystäni: Tarkoititko sanaa harrastus? Ei, härrävärkkiä minä etsin. Neuvoi etsimään toista sanaa. Niin minäkin tekisin, jos en tietäisi. Sanoisin vain päästäkseni pälkähästä, että hyvä on kysymys.

Piti seuraavaksi siirtyä etsimään sanaa sivistyssanakirjasta. Jotenkin tuo härrävärkki ei muistuta lainkaan muinoin koulussa ulkoa opeteltuja sivistysanoja. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä. Klikkasin siis sivistyssanakirjaan.

Taas sama tarkistuskysymys: Tarkoititko härskare tai härskarinna? En tarkoittanut. Ei ole sivistyssana. Niin arvelinkin. Hyppäsi ihan selvästi ihan toisen kotimaisen kielen puolelle. Jatkoin seurustelua koneeni kanssa. Se kysyi: Etkö löytänyt etsimääsi? En löytänyt. Konekaverini ei luovuttanut vielä, vaan neuvoi: Lähetä kysymys VastausWiki-yhteisölle.

Lähetin kysymyksen eteenpäin. Seuraavaksi olisi pitänyt vastata itse tähän lähettämääni kysymykseen tai lähettää kysymys edelleen Facebookiin. Siihen torppasi klikkailuni. En ihan härrävärkin takia viitsi liittyä naamakirjaan.

En kuitenkaan menetä toivoani, koska Pakinaperjantain viikkohaasteeseen näkyy tulleen jo useita vastauksia. Aion myös kysyä asiaa lapsilta, koska he tietävät nykyään paljon enemmän kuin aikuiset. Sitä paitsi odotan innolla vastausta sinne VastausWiki-yhteisöön. Siellä näkyy jo entuudestaan olevan kymmeniä ellei satoja (en jaksanut skrollata) kysymyksiä jonossa.

Ei taaskaan syntynyt sitä pakinaa.

Sanoja:
internet = verkko, web, webbi, www, netti, tietoverkko
nörtti = (engl. nerd) on arkikielessä innokas tietotekniikan harrastaja. Stereotyyppisessä merkityksessä nörtti on harrastukseensa tai tieteeseensä syventynyt, sosiaalisesta elämästä hieman syrjäytynyt. (wikitietoa)
kliktivismi = (engl. clicktivism) tehoton asioihin vaikuttaminen internetin (keskustelu) sivuja klikkailemalla (Suomen Kuvalehden vuoden 2010 sanoja. Sulut minun)
substantiivi = nimisana
synonyymi = samaa tarkoittava, samamerkityksinen sana
härskare = on ruotsia ja tarkoittaa valtias, hallitsija
härskarinna = em. sanasta johdettu naista tarkoittava sana, valtiatar
härrävärkki ?
skrollata = vierittää
_____

Pakinaperjantain 215. haaste

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vuosi 2011


Sää

Koko Suomen taas kerran yllättänyt lumipeite paksuuntuu edelleen. Siperialaistyylinen viima nietostaa lunta ihmisen kannalta vääriin paikkoihin. Aurauskalusto saa kerrankin olla tuottavassa työssä ympärivuorokautisesti. Ei kirsku hiekka eikä sepeli kuten useina vähälumisina talvia aura-autojen jyrsiessä pari kertaa viikossa melkein lumetonta maata. Netin sääsivutkin tukkeutuvat lumeen. Sammakko tietää.

Juhannukseen mennessä lumi sulaa ja jäät lähtevät eteläisemmässä Suomessa. Kesällä saattaa olla kuusikymmentä celsiusastetta lämpimämpää kuin talvella. Syksyn ruska ehtii ennen ensilunta. Marraskuussa lumitykit aloittavat joka tapauksessa kuumeisen tykityksensä hiihtokeskuksissa, koska lumille on päästävä silloin kun ihminen päättää.

Vaalit

Kansa seuraa alkuvuoden vaaligallupeja ja pörssikursseja nenä netissä kiinni. Postistaan luopuvat kansanedustajat etsiskelevät uutta työtä. Jatkoon haluavat vaalirumbaavat vankistamalla omaa brändiään. Pään on pysyttävä pinnalla ja äänen kuuluvilla 24/7 ja fotoshopattujen kuvien näkyvissä mieluusti joka viestimessä. Vaalikoneet surraavat kysellessään, onko alamainen täysin samaa, melkein samaa, hiukan eri tai täysin eri mieltä vai onko yleensä mitään mieltä mistään.

Ehdokkaiden aikaa kuluu omilla YouTube-kanavilla, skypessä, mesessä tai chatissä. Blogeja syntyy ja sammuu. Facebook-kaverikutsuja satelee. Twitter visertää. Tupaillat ja torikokoukset muuttuvat somettamiseen, koska sitä vartenhan löytyy laajaa valokaapelikaistaa tuhansia kilometrejä. Naamakirjaan ilmestyy useita profiileja samoille ehdokkaille. Tuolloin näkyvyys on suurempi, tosin vain naamakirjalaisille. Vaaleissa ei sitten kuitenkaan juuri mikään muutu.

Palvelut

Muussakin asioinnissa kaikki kynnelle kykenevät pakotetaan verkkoon ja hoitamaan ennen kasvokkain saadut palvelut itse. Postitoimistot ja kyläkoulut vähenevät. Peeceet väistyvät ja kännyköillä surffaillaan, ostetaan tavarat, matkat, liput, autonpesut, cocacolat, lainataan rahat. Toisaalta kännykät pienenevät, toisaalta kasvavat kokoa. Kirjan kokoisen laitteen käyttö puhelimena vaatii aluksi totuttelua sekä soittajalta että katsojalta. Käteinen raha ei enää kelpaa joka paikassa. Se on vähintäänkin pestävä ennen käyttöä.

Vaaditaan taitoa näprätä ja alituisesti päivittää ja siinä sivussa päivitellä, ellei peräti sadatella, kaatuilevia alati uusiutuvia teknologiainnovaatioita kuten digitelevisioita, teräväpiirtotelevisioita, ipadeja, navigaattoreita, tabletteja. Onhan se globaali uutinen, jos tietyn puhelimeksi tarkoitetun laitteen toimimattomuuden vuoksi ei herää ajoissa töihin tai matkalle.

Elämän- ja tavaranhallinta

Kiire ja kulutus lisääntyvät. Paperin, maamme talouden entisen kivijalan, kulutus sekä kasvaa että vähenee. Paikallinen päivälehti esimerkiksi aloitti paperin säästämisen ostamalla vain toispuolisesti pintakäsiteltyä painopaperia. Lehti kääntää sivut itsekseen rullalle välittömästi, kun sen avaa aamukahvipöydässä. Ennustan, että tämä toimenpide nopeuttaa lehden muuttumista elektroniseksi.

Suomalainen kotidatan vakuutusinnovaatio myydään hyvällä hinnalla maailmalle. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse enää ottaa varmuuskopioita tiedostoistaan. Minullakin on niin kiire, etten ehdi kirjautua edes nettipankkiin maksamaan laskujani. Aika ei vähene, mutta kiire lisääntyy. Niinpä kansalaisilla oletetaan olevan aikaa vaikka kuinka, koska melkein jokaisen kaupasta ostettavan tuotteen kylkeen ja televisiouutisen loppuun liitetään vähintään yksi www-mantra. Kuinka moni kiirehtii heti nettiin tutkimaan taustoja, mahdollisesti kommentoimaan ja tykkäämään, jota voisi välistä kyttäämiseksikin luulla. Ne jotka ovat koko ajan online, langoilla joita ei enää juuri näy missään. Yleensä siis langattomalla. Moni kuitenkin edelleenkin tulostaa salaa tärkeimmät asiakirjansa, koska kotivakuutustenkaan korvausasioissa ei aina päästä yhteisymmärrykseen.


Osa kansasta uusii taas tänäkin vuonna olohuoneensa kaluston ja vaatevarastonsa, osa kiipeää vintille etsimään sinne mahdollisesti unohtuneita 60-luvun kalusteita ja vaatteita. Tai pärjää ilman niitäkin. Kirpputorihinnat noussevat korkeammiksi kuin globaalijättitavarataloketjujen hinnat. Vintage, vihreys ja luomu muuttuvat luksukseksi ja siitähän on aina haluttu maksaa. Aikakauslehtien tilaajilleen tarjoamat tilaajalahjat kallistuvat edelleen. Jo alkuvuodesta näkyy saavan naistenlehden viideksi kuukaudeksi alle 50 eurolla ja samalla lahjaksi 137 euroa maksavan hopeisen kaulakorun.

Hohhoijaa. Siinäpä aluksi. Palataan asiaan vaikka vaalien jälkeen...

____

Pakinaperjantai No 214

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Maaäitimme yhteinen


Ilmastonmuutos puhuttaa. Vuosittain alan vaikuttajat kokoontuvat pohtimaan ilmakehämme tilaa. Lentävät mantereelta toiselle visioimaan, innovoimaan, asettamaan tavoitteita, tekemään yhteisiä päätöksiä. Hikoilevat kokouksissaan pääsemättä yksimielisyyteen.

Ihminen jättää isoja jalanjälkiä. Tekojärvet, kuivatut suot, käännetyt jokien kulkusuunnat, tuhoutuvat sademetsät, avohakkuut, viljely- ja asuinsijojen varastaminen jatkuvan kasvun vaatiman energiantuotannon tarpeisiin. Kaivokset. Ydinjätteet. Luonnon monimuotoisuus on katoamassa. Sairastumme. Kansainvaellukset alkavat. Nälkä pakottaa osattomat liikkeelle.

Äiti Maa kärsii kuumista ja kylmistä aalloista. Vuoroin puhuroivat kuumat tuulet metsäpaloineen, vuoroin vinkuu hyytävä viima paukkupakkasineen. On kuin maa olisi kyllästynyt kiihtyvän kaupungistumisen kivikahleisiin. Etsii vapautta sementin ja asfaltin alta esiin puskevana voikukkana, puna-ailakkina, villivadelman taimena.

Annetaan Äiti Maalle puheenvuoro. Ollaan edes hetki puhumatta päälle. Kuunnellaan. Suojellaan Äiti Maata, ettei sen tarvitsisi repiä mekkojaan ja viittojaan polttavina helteinä, tsunameina, tulivuorenpurkauksina, syöksyvirtauksina, tulvina.

___

Pakinaperjantai No 210: Seuraava suojelukohde.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Vähitellen


On kuuma kesäpäivä. Malviina katselee kerrostalon toisen kerroksen keittiön ikkunasta vinosti oikealle. Sillä kohtaa kaavassa on vielä tyhjä metsäinen tontti. Malviina on päästänyt poikansa (Kuudenikäinen, Timo Turunen ja Katri-Helena) ensimmäisen kerran keskenään ulos ja pyytänyt heitä pysymään omalla pihalla. Aikansa pysyivätkin, kun äiti säntäili ikkunasta toiseen seuraten heidän liikkeitään. Varttitunnissa äidin ohjeet näkyivät unohtuneen. Metsäseikkailun kutsu oli voimakkaampi. Äiti-Malviinan sydänalaa kouraisee oudolla tavalla. Pitäisi vähitellen löysätä napanuoraa, antaa tilaa oppia itse, mutta samalla valvoa. Lähtee perään ja hakee pienet seikkailijat takaisin. Kaappaa kainaloonsa, silittää silkohapsia ja on hyvillään, että lapset ovat siinä silmien alla.

***

On pakkasta. Malviinan varpaita paleltaa, mutta tämän hän haluaa nähdä ja kuulla. Poikansa sotilasvalatilaisuuden ohjelmineen. Olkoonkin pakkasta ja matka pitkä. Ainakin kaksi nuorukaista pyörtyy kesken tilaisuuden. Auttajat ovat lähellä. Malviinan silmäkulmasta vierähtää kyynel kuin postimerkkinä ylös lähetetylle huokaukselle. Hän kuunteli tarkkaan, mihin nämä nuorukaiset sitoutuivat. Mahdottomaan hänen mielestään. Hernekeitto ja pannari maistuvat sentään tutulta ja äiti lukitsi omat pelkonsa ja ajatuksensa sydämensä takimmaiseen sopukkaan.

***

Kevään korvalla Malviina on ollut kaksi viikkoa pois kotoa. Poika on muuttanut sillä aikaa ensimmäiseen omaan asuntoonsa. Ei ole puhelinta, on onneksi sentään osoite. Miten tässä nyt näin kävi? Pari kertaa Malviina nousee portaat yksiön oven taakse mukanaan kassillinen ruokaa. Soittaa ovikelloa. Ei vastausta. Huolenpoikanen kipristää taas kerran sydänalaa, ihan kuin silloin kuumana kesäpäivänä viisitoista vuotta sitten. Hän nojautuu hetkeksi vasten viileää seinää, mutta alkaa kohta askeltaa kantamuksineen alas ja naurahtaen hupsuudelleen käskee itseään päästämään irti, lähettämään lapsensa lentoon. Kantakoon elämä.

______

Pakinaperjantai No 209.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Sanoja


ei sipuleita tällä kertaa enää
siksi että olisit itkettänyt minua

vaan siksi kun sen yhden kerran
syksyllä yhdessä
kiersimme sipuleita

minun ja sinun sipulit
ne kaksi sipulia kopsahti yhteen

sinä sanoit että se tarkoittaa
että myös tulevana vuotena
teemme yhdessä samaa

niin sanoit


ja kahdeksan tuntia
ennen viimeistä sydämenlyöntiäsi
sanoit että aika käy pitkäksi


on sanoja jotka eivät unohdu koskaan

_____


Valokuvatorstain
ja runotorstain 184. haaste.

Edit. 16.11.

Tämä kuva käynee myös Mustavalkomaanantain haasteeseen # 48: Muisto isästä.