Punainen

Punainen on väritetty sana: Punainen tupa ja perunamaa. Punainen viiva. Punakynä. Punakone. Punainen Risti. Ruusut tulipunaiset. Punamulta. Mutta nyt sanoista tositarinaan.

Olen lähtöisin punamullalla maalatusta mökistä. Talvisin hiihdin posket punaisina kouluun. Yhden vuoden yksin. Toisella luokalla veljen kanssa. Poikkesimme usein naapuritalossa koulumatkalla, koska meille tarjottiin siellä punakylkisiä omenoita. Kotonamme niitä ei kasvanut.

Lähdin oppikouluun. Se tarkoitti kohdallani kiertokoulua, koska kouluaikana perheeni muutti niin monta kertaa, etten ehtinyt juurtua minnekään. Siksi punamullalla maalattu kotimökki muuttui vuosien mittaan aina vain tärkeämmäksi.

Vanhempani patistivat opiskelemaan, koska heillä itsellään ei ollut ollut siihen mahdollisuuksia. Lukion jälkeen keräsin kamppeeni yhteen matkalaukkuun ja muutin Helsinkiin opiskelemaan. Olin tuonaikainen uusavuton, liian nuori maalaistyttö suureen kaupunkiin. Mitä alkaisin opiskella?

Yhdeksi aineeksi valitsin venäjän kielen, koska en osannut sitä entuudestaan sanaakaan enkä edes tuntenut ketään joka olisi osannut. Oudot aakkosetkin kiehtoivat. Suorastaan rakastuin tuohon kieleen ja kulttuuriin. Politiikasta en ymmärtänyt mitään. Se ei minua kiinnostanut.

Työssä kieli ja politiikka alkoivat kummasti hiertää toisiaan. Yllätyin kun keskiseen Suomeen palatessani oppilaat alkoivat nimitellä minua ryssäksi ja kommunistiksi. Venäjä, ryssä ja kommunisti olivat heille synonyymeja. Selvittelin heille sanoja ja niiden merkityksiä. Ja tulimme hyvin toimeen. Englannin tunneillakin he pyysivät opettamaan jonkun sanan venäjää. Yhteiseksi iloksi. Joskus hajamielisyydessäni saatoin aloittaa oppitunnin reippaasti väärällä kielellä.

Aloin harrastaa hölkkäämistä jossain vaiheessa. Sen seurauksena painoni putosi ja piti ostaa uusia vaatteita. Jotenkin silloin satuin tykästymään punaisiin pitkiksiin ja puolipitkään punaiseen takkiin. Luultavasti kaipasin piristystä. Hätkähdin, kun uuden lukuvuoden alkaessa eräs työkaveri tokaisi minun hankkineen aatteeni väriset vaatteet. Onneksi kahden kesken. Taas seurasi sanan selitystä. Totta se oli, että hän näki punaista. Olinhan pukeutunut punaiseen. Punainen oli hänelle kuin punainen vaate. Minulle vain väri värien joukossa.

____

Tarinamaanantain aiheesta Punainen.

Hidasteita

Muutaman viime päivän aikana olen hämmästynyt tuon tuostakin tämän koneen ja sen silmieni eteen tuomien muutosten ja uudistusten kanssa.

Ensiksi, tämä blogialusta suoltaa uusia ominaisuuksia niin nopeaa tahtia, etten pysy mukana. Sinne on tullut lukija ja lukijoitakin muutama.

Toiseksi, Vuodatus taas kadotti kaikki laatikot jonnekin.

Kolmanneksi, käyttämäni Googlen lukija muutti muotoaan ihan itsekseen, pyytämättä. Jotenkin automaattisesti. Siihen tuli mm. sellainen uusi hyvä ominaisuus, että se kääntää tilaamani syötteet omalle kielelleni, siis suomeksi. Googlessa puhaltavat siis uudet tuulet.

Neljänneksi, em. yhtiön Analytics on myös uudistunut. En ollut oppinut käyttämään entistäkään. Olikohan se alfa, kun nyt näkyy olevan beta?

Viidenneksi, WP:n Monotone-kuvablogipohja hohti aikansa vitivalkoisena. Ei muuten ole lainkaan yksitoikkoinen se pohja. Viime viikolla se kai päivitettiin entistä ehommaksi, mikä minun kohdallani on yhtä kuin hitaammaksi.

Viimeinen muutos, joka on kaikkein hankalin luetelluista, on nyt tämä koneen oma näppäimistö. Olisin odottanut a:n tai s:n lakkaavan pelittämästä, koska ne ovat selvästi kuluneimmat. Mutta ei! Ko. tempun teki e:n ja t:n välissä oleva näppäin. Kun sitä painaa ei tapahdu yhtään mitään. Jouduin siis tämänkin tekstin vasiten laatimaan ilman sitä. Onnistui tämä vielä nyt, mutta kun se puuttuva on useammassa kuin yhdessä salasanassa...

Eikä *uuvimeisseli auta yhtään, kuten ennen Adle*in ja *emingtonin aikaan. Onneksi hii*i toimii vielä.

_______

Pakinape*jantaille haastesanasta Ä**ävika.

Panssarit

Sillä naapurin Malviinalla on se heikko selkä. Olemme siitä paljon haastelleet, koska itselläni on samansuuntaista kremppaa. On kuulemma diagnooseja osteopeniasta, stenooseista, osteofyyteistä johonkin automa… autoimmuunisairauteen asti. Pahanlainen sekasyndrooma se on. Lääkärisanoja ja numerosarjoja. Selvällä suomella sanottuna hänen selkänsä on vino ja kiero. Ja kipeä. Pistää. Juilii.Vetää. Työntää. Kiskoo. Puhuvat nykyään tukielinsairauksista. Sitä se on. Selätön Malviina ei tahdo pysyä pystyssä. Kun kovasti sattuu, lihakset luonnostaan jämähtävät panssariksi rangan avuksi. Välillä häntä huippasee hyvänlaatuisesti.

Konservatiivinen tämä Malviina tietenkin iäkkäänä immeisenä on. Siksikin hän luulee saavansa konservatiista hoitoa vuosia jatkuneeseen kiusaan. Se tarkoittaa käytännössä ihan vaan sitä, että pitää paketoida itsensä tukikorsettiiin. Niin ja hoitaa itse itseään. Pitää liikkua, jotta ranka pysyy liikkuvana.. Hän on kokeillut tietenkin kaikki tunnetut liikehoidot, kyseenalaiset vaihtoehtohoidot ja poppaskonstitkin. Eilen hän taas oli ollut venytyksessä.

” Tässä hommassa on, kuule, jonkinlainen ristiriita. Selkäranka tarvitsee lihaspanssarin tuekseen. Rintakehän lihaspanssari taas pitäisi kuulemma purkaa, saada auki. Vasta sitten alkaisi sen oikeanlaisen lihaspanssarin rakentuminen. Ja kuule. Minun olisi opittava olemaan reagoimatta. Ei pitäisi välittää mistään. On se erikoista.”

Kokeeksi ostettu korea ja kallis korsetti on muuten hankala pukea. Mustat hakaset hukkuvat käänteiden alle. Malviinan puoliso on saanut sormensa kipeiksi näprätessään hakasia kiinni juhlatilaisuuksien alla. Laadukkaaksi mainostettu vaatekappale ei kyllä kunnolla tue, mutta kohottaahan se valahtanutta rintavarustusta. Tosipaikan tullen Malviinan on vaan suostuttava Respectan mittatilattuun vaaleanpunaiseen kokopitkään nirunarunauha-hakas-vetoketjutukiliiviin. Se se vasta panssari on. Puristaa niin ettei henki tahdo kulkea. Ihan liikepaikoillakin Malviina on oppinut sujauttamaan kätensä puseronsa alle, löysäämään rensseleitä ja aukomaan edessä olevaa vetoketjua tarvittaessa.

”Onneksi Malviina on oppinut olemaan välittämättä - edes jostakin ”

_____

Pakinaperjantain aiheesta Panssari.

Näyttö

Kesti tovin ennen kuin Anna Emilialle selvisi mistä näytöstä kirjoittaa. Näkyä, näkyvä, nähdä, näyttää. Nimisana näyttö vrt. käyttö, täyttö. Siis tietotekniikassa. Entä jos kuitenkin guuglaisi:

(Näyttöjen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pikselin eli kuvapisteen koko (esim. 0,26 mm), resoluutio, kaistanleveys (kHz) ja virkistystaajuus (Hz). Nämä määräävät sen, kuinka tarkkaa näyttötilaa on mahdollista monitorilla käyttää. Nykyisissä monitoreissa värien määrä ei yleensä vaikuta käytettävään tarkkuuteen. Näytönohjaimen tehtävänä on piirtää kuvat näytölle, ja näytönohjaimen muistin koosta riippuu miten suuria resoluutioita ja värimääriä näytöllä voidaan esittää.)

Monitori. Moni tori. Monella torilla livekonserteissa onkin näkynyt isoja litteitä näyttöjä. Jotenkin on kai jännää, kun sama ohjelma, jota lavalla esitetään, pyörii koko ajan siinä taustalla. Ne ovat siitä hankalia, ettei tiedä kumpaa katsoisi. On niitä tarpeellisiakin: liikenneasemilla, koulujen käytävillä ja lennonjohtotorneissa. Vähiten miellyttävää on muuten seurata näytöltä vaikka mahalaukun tähystystä. No, nämä ovat esimerkkejä näytön käytöstä.

Asiaan. Näyttö on siis vain se ruutu, joka näyttää tarvittaessa kaiken millä kone ja netti on täytetty. Anna Emilian oman koneen näytön täyttää kaunis digikuva erämaajärvestä. Osin kyllä kuvan vasen laita on ikävästi kuvakeviidakon peittämä. Nämä näytöllä olevat kuvakkeet ovat oikoteitä laajakaistalle ja erilaisiin ohjelmiin. Aina kaikki ei kyllä toimi. Näyttö saattaa pimetä jonkin automaattisen päivityksen takia juuri pahimmalla hetkellä. Joskus se taas huutaa erroria. Kone on juuri toipunut vakavasta virheestä. Ottakaa yhteys ylläpitäjään…

Näyttö on erittäin herkkä kapistus. Koneen mukana tuli tarkat ohjeet siitä, miten sitä tulee paapoa. Se on pidettävä puhtaana, varottava koskemasta siihen terävillä esineillä jne. Rasvaiset sormetkin pilaavat sen. Sylimallisissa koneissa näytön paikkaa on mahdoton valita, joten kannattaa hankkia erillinen. Toisaalta kannettavaa konetta voi siirrellä mielensä mukaan. Näyttöä pitää myös säästää, mikä alkaneen taantuman aikana on ihan järkeenkäypää. Anna Emiliallakin on jokin näytönsäästäjäsysteemi pyörimässä. Sen kyllä luulisi kuluvan siinä, kun se koko ajan jotakin näyttää…, mutta ei hän ymmärrä tuosta em. virkistystaajuudestakaan mitään. Silmät tässä väsyvät.Taas.

______

Pakinaperjantaille 103. aiheesta.

Sata sanaa allasjumpasta

Ryttään vaatteet lukon taakse ja köpöttelen suihkuun. Pikapeseydyn uimapuku päällä kuunnellen kanssajumppaajien uutiset. Iäkkäimmän rouvan pyyhe jäi kotiin. Kertakäyttölaudeliinatkin hän kuljettaa edestakaisin.

Altaassa vedän uloshengityksellä napanapin kiinni pysyäkseni pohjassa. Olkapää ei anna painaa lötköpötköä reisiin suorin käsin. Pinnaan reilusti ja teen omiani. Olen kuuntelevinani. Ohjaaja kaiuttaa mielimusiikkiaan, vaikka ryhmä haluaisi jutella mukavia. Säkkijärven polkka vaihtuu Leila-valssin kautta Adagioon ja vain altaan laattarivistöt keinuvat notkeina musiikin tahtiin.

Altaan pohja viettää vaarallisesti. Vesikin on viileää. Joka kerta puhumme samat asiat. Lyijynraskain raajoin hivuttaudun suihkuun. Paleltaa. Saunaan ja pukemaan. Makkaran paistaminen kiukaalla KIELLETTY! Laittakaa maksulippu tähän piikkiin!

Nähdään taas! Kotona nukahdan nojatuoliin.

______

Sadannen Pakinaperjantain erikoinen.

Pakko

”Herranjestas, ei voi olla totta!” huudahtaa Sanelma, kun saa kuulla sisarensa Milman synnyttäneen lapsen edellisyönä. Hän on ollut piikana Virtalassa jo jonkin aikaa. Jostakin se leipä on otettava. Yhdessä Milman kanssa ovat kulkeneet iltamia ja talkootansseja. ”Miten hän ei ole minulle, ainoalle sisarelleenkaan, mitään puhunut? Missähän? Milloin? Kenen kanssa?” Päässä takoo:”Tästä se äiti kyllä meitä varottivarottivarotti…Nyt vasta ymmärrän. Pelottaa mennä äidin eteen.” Sanelma oli juuri ollut lypsyllä tiedon tultua. Maitoämpäri sai jäädä niille sijoilleen. Matkaa on vajaat kymmenen kilometriä. Äkkiäkös sitä nuorilla jaloilla. On mentävä, Milman takia.

Sanelma astuu tupaan. Totta se on. Ei tästä mihinkään pääse. Kapaloissa tuhisee piskuinen vajaan vuorokauden ikäinen äidin maailmaan auttama ihmisen alku. Koko talonväki on täpinöissään. Äidin on tietenkin hommailtava arkiaskareita. Perheen nuoremmat lapset ovat ihmeissään, kun yön aikana kotiin on ilmaantunut vauva kuin tyhjästä. Haikarat tuovat niitä.

Äiti hätistää hengästyneen Sanelman heti navettahommiin suu tiukkana viivana, mutta ei malta olla sanomatta: ”Mitäs minä teille sanoin niistä teidän yötä myöten kulkemisista. Tässä sitä nyt ollaan. Mitään vaatettakaan ole.”

”Älähän nyt, tuumaa isäntä ja kiikuttaa keinutuoliaan sykkeensä tahdissa, mutta ei sano poikkipuolista sanaa. Elämä jatkuu. Konkreettisesti. Yllättävästi. Pakottamatta. Luonto tekee tehtävänsä.

Seuraavana aamuna isäntä lähtee kirkolle asioilleen. Kärrytietä kävellessään hän tottuu jo ajatukseen. Herra antoi. Joutuu kävelemään reilun kilometrin maantien vartta ennen kuin pääsee ison tien varteen odottamaan linja-autoa. Kylällä naapureiden liikkeet tiedetään yleensä tarkemmin kuin kotona.

Isäntä tuumaa kyselijöille ykskantaan, että meillepä poikkesi toissayönä mies. Siitä sen enempää. Käy kirkolla ja palatessaan poikkeaa postille naapuriin ja arvaa, mistä on puhetta piisannut. Talon vanha emäntä käy siinä siunailemaan, että ei kyllä olisi millään uskonut Milmasta. Sisarestaan kyllä. Isäntä ei antaudu moiseen keskusteluun, vaan vetää rauhallisesti ruskean paperipussin sarkapuseronsa taskusta. Siinä on kirkkokaramelleja. Talon iso lapsikatras on heti hänen ympärillään. Jokainen saa suunsa makeaksi ja asia on sillä erää loppuun käsitelty.

______

Pakinaperjantaille 98. haastesanaan Kumiharjalepakko

Ruudun takaa

Malviinalla on ikävä ulkoilmaa. Kevät on hiirenkorvalla ja nuoret norjavartiset rouvat rapsuttelevat kukkapenkkejään. Etsivät esikoita ja poistavat pensailta ja perennoilta loputkin talvisuojaukset. Sitähän Malviinakin haluaisi tehdä. Vaan kun ei kanna kintut eikä kierry selkä. Pää sentään kääntyy sen verran, että hän voi ikkunastaan ihailla vihreästä silmin nähden vehmastuvaa puistoa.

Yhtäkkiä tuttuihin puihin ja pensaisiin tykästynyt Malviina huomaa liikettä rannassa. Muutama vuosi sitten syntyi valtava kalabaliikki puistopuiden luvattomasta kaatamisesta. Malviinalle tuli hätä. "Ei kai ne taas. Antakaa niiden nyt olla rauhassa ja kasvaa", huokaa Malviina ja tajuaa, ettei ajatuksen voima nyt yksin riitä.

Varovasti hän taiteilee saunalle hätiin. "Sattuipa kaunis sää talkoisiin. Jokos ne loppuivat, kun ehditte jo tänne asti? Miten on? Ovatko nyt luvat kunnossa?" tiedustelee Malviina muina miehinä. Ihan häneltä on luu mennä kurkkuun, kun sanan säilät alkavat viuhua. Eivät osu ihan kohti, kun puhutaan kolmannessa persoonassa. "On se kumma. Eikö mokomalla mustilaisella ole muuta tekemistä kuin kyylätä ikkunasta toisten tekemisiä?", raikaa keväinen duetto. Malviina seisahtuu säikähtäneenä nojaamaan koivunrunkoa vasten ja antaa ryöpytyksen valua ylitseen. Vihdoin tulee hengenvedon mittainen tauko ja hän saa puheenvuoron.

"Kuulkaas, ihan oikeassa te olette! On tullut aika, jolloin minulla on päiviä, että ainoa yhteyteni ulkomaailmaan on nuo ikkunat. Postilaatikollekaan asti en aina pääse. Ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä ymmärrätte mitä se tarkoittaa. On mahdotonta elää vilkaisematta välillä ulos. Etukäteen en voi tietää, sattuuko joku juuri silloin olemaan ikkunani kohdalla", vuodattaa Malviina. "Jos se on kyyläämistä, niin sitten on. Ja kai se on vastavuoroista, jos te sen kerran huomaatte."

Nykyään Malviina ei juuri etupihalle katsele. Takapihalle avautuukin avarampi maisema. Etupihalle hän voi vilkaista säleverhojen suojasta kastellessaan kukkia. " Miten tuonne ikkunoiden väliin on päässyt kärpänen?", ihmettelee Malviina. Jollei ketään näy, Malviina kiskaisee säleverhot ylös ja antaa valolle tilaa. Ei pidä välittää. Kannattaa pitää hyvät välit naapureihin, vaikka se merkitsisi sitten välinpitämättömyyttä kaikesta muusta. Talkookahvit saavat jäädä taas väliin. Joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.

Asunnonvälittäjä tulee tulee muuten tulevalla viikolla arvioimaan Malviinan asunnon hinnan.

_____

Tarinamaanantain 50. aihe on Välinpitämättömyys