Juhlaperinne

Helville oli siunaantunut neljä lasta, vaikka mies oli matkatöissä. Sikäli hankalissa hommissa kotiasioiden kannalta, että varsinkin viikonloput ja monet juhlapyhät perhe sai pärjätä ilman häntä. Juhlaperinteiden vaaliminen tai peräti luominen jäi siis äidin kontolle. Tietenkin Helvi kantoi mukanaan kotoa oppimansa, sen mikä miehelle sopi. Joulupukki ei esimerkiksi sopinut. Piti esikoisen kasvaa kouluikäiseksi, ennen kuin ensimmäinen tilauspukki sai astella olohuoneen vaaleille räsymatoille. Muistoksi siitä jäi mattoon mustat jäljet.

Uutena vuotena taas ei saanut olla ilotulitteita. Tähtisadetikut saivat riittää. Ihan viisastakin se oli, kun mies ei ollut itse niitä taivaalle laittamassa. Jotakin riemua ja iloa Helvi kumminkin tahtoi lapsille järjestää. Halusivat tietenkin toisten lasten tavoin valvoa myöhään ja seurata edes sivusta lähiön yhteistä taivaanrannanmaalausta, oli sitten pikkupakkanen tai peräti kipakka keli. Helvi sopi lastensa kanssa tietyt kellonajat, jolloin he kävisivät ilmoittautumassa ja tankkaamassa lämmintä juotavaa ja syötävää kotona. Helvillä oli silti huoli. Lapset olivat pimeässä papattien äänittämässä yössä. Olisipa jo silloin ollut kännykät.

Ennen kuin Helvi lasten kasvettua alkoi valaa uudenvuodentinoja heidän kanssaan, hän kehitti ihan oman, ainakin omasta mielestään hyvän ja turvallisen, tavan nähdä tulevaan vuoteen. Lasten ollessa omissa puuhissaan, hän asetteli pirtinpöydälle kahvikuppeja ylösalaisin ja niiden alle pikkuesineitä. Eri vuosina erilaisia. Oli kolikkoja, Kinder-munien ehjinä säilyneitä yllätyksiä, pikkuautoja, karamelleja, pieniä leluhahmoja. Mitä tahansa mikä mahtui tavallisen kahvikupin alle.

Nykyään muuten kahvia juodaan isoista mukeista, joten Helvillä olisi mahdollisuus visioida perheelleen suurempia tulevaisuudennäkyjä. Kupit sekoitettiin ja jokainen sai valita omansa. Isällekin oli aina omansa. Oli siinä Helvin mielikuvitus välistä koetteella, kun hän sepitti, mitä mikin esine merkitsi. Leikki oli lasten mielestä niin hauskaa, että yksi kierros ei koskaan riittänyt. Ymmärrettävää. Lukihan Helvikin eri lehdistä aina niin monta horoskooppia, kunnes sattui mieluisa tulevaisuudenkuva kohdalle.

_____

Pakinaperjantain 127. aihe on juhlaperinne

Näkemyksiä

Lastenlasten ensi piirroksia katsellessa innolla tarkastellaan, mitä ihmisen osia niissä on. Yleensä pää on suhteettoman suuri, kädet saattavat alkaa korvien kohdalta ja pitkät jalat kaulasta. Jotakin tunnistettavaa heidän näkemyksissään on, esimerkiksi minulla kikkarahiukset ja vaarilla pystytukka. Heti tietää kenestä piirroksessa on kyse. Vihreät silmätkin!

Vuosien varttuessa lasten näkemys ihmisestä täydentyy kaikilla yksityiskohdilla napaa myöten. Neljävuotias saattaa osata piirtää jo siluetin. Piirrettyjen ihmishahmojen koosta voi päätellä tai olla päättelemättä jotakin vaikka perheen sisäisiä valtasuhteista. Oman kehon oikea hahmottaminen on tärkeää. Rajat löytyvät liikkeen kautta. Kolhujenkin.

Nyky-yhteiskunta palvoo kauneutta ja terveyttä. Minulle yritetään siukkaasti myydä aikakauslehtiä lupaamalla, että joka numerossa on ainakin 20 sivua molempia edellä mainittuja. En tartu enää bonussyötteihin. Keski-iän näennäiskiireessä näkemys omasta kehosta alkoi hämärtyä siinä määrin, että kehonkuva alkoi vääristyä. Luonnollinen tapa liikkua ja käyttää kehoaan peittyi opittujen virheellisten tottumusten alle. En ymmärtänyt liikkuvani väärällä tavalla, vaikka perässähiihtäjä tai-juoksija toistuvasti neuvoi kiertämään lantiota. Suututti. Enkö muka osaa?

Lopulta olin ihan hukassa ja ulkona omasta kehostani. Elämänkokoisen repun laskisin niin mielelläni vaikka maitolaiturille. Nyt en enää pane pahakseni, vaikka minua ohjataan hengittämään oikein. Kävelemään myös. Onhan tässä aikaa koko loppuelämä. Jos tässä prosessissa löytyisi nimettömälle ja näkymättömälle lapselle minussa nimikin. Pääsisin seuraavalle luokalle - ehdoitta.

____

Tarinamaanantain 63. sana-aihe on näkemys.
Pakinaperjantain 125. aihe on nimetön.

Pamfletti

Olemme jokainen kulttuurimme kutomia kummajaisia, jos ja kun uskallamme itse katsoa peiliin tai antaa toisten katsoa meitä. Ilman sinivalkoisia tai vaaleanpunaisia silmälaseja. Vitivalkohangilla tarpeelliset aurinkolasit himmaavat vielä enemmän.

Radiossa menossa oleva Eeva-Maija Haukisen lukema matkakuvaus Hevoskärryillä halki Suomen vuonna 1896 ja eilinen TV-ohjelma Omituiset länsimaiset ovat viimeksi avanneet korviani ja silmiäni. Toki huumorilla.

1800-luvun lopulla maatamme kiertäneet sisarukset ihmettelevät mm. kummallisia sänkyjämme, päästävedettäviä ja sivustavedettäviä matolaatikoita, jotka kuhisevat russakoita ja luteita. Kumpaankin lajiin lapsuudessa ja nuoruudessa läheistä tuttavuutta tehneenä en voinut sivuuttaa kuulemaani. Ihmettelivät sisarukset myös miksi rehellisiksi tunnetut suomalaiset yleensä lukitsevat asumuksiaan, koska avaimen löytää joka tapauksessa helposti kopeloimalla oven vuorilaudan alustaa.

Entä eilinen verraton ohjelma, jossa kaksi heimopäällikköä Papua-Uusi-Guineasta jatkoivat tutustumistaan Ranskaan? He kävivät mm. kirkoissa, metsästämässä ja Moulin Rougen kabareessa. Kierreltyään ja ihmeteltyään aikansa kirkkojen kultauksia, he tajusivat mihin länsimaiset ahnehtimansa kullan ovat tarvinneet. Miksi metsästämään lähdettiin suurella joukolla ja mekkalalla, oli myös käsittämätöntä. Kuin myös hinkumme nousta korkeille paikoille, josta sitten voi lasketella alas suksilla sujutellen.

Heidän kulttuurissaan miehet ja naiset asuvat eri taloissa ja komeisiin sulkiin saavat koskea vain miehet. Moulin Rougen kabareessa oltiin siis katsomassa isolla rahalla naisten sääriä. Miten naiset saivat koskea sulkiin ja kantaa mitä upeimpia sulkapäähineitä vähäistäkin vähäisemmissä vaatteentapaisissa? ihmettelivät heimopäälliköt.

Ai niin, se pamfletti! Poimin muutaman aina ajankohtaisen, siis tähän taantuma-aikaankin sopivan sananlaskun. Koeteltua viisautta?

***

1. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
2. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
3. Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
4. Ahne on hyvä ottaan mutta käs vapisee, jos antaa tarttis.
5. Askel askeleelta portaita kiivetään.
6. Ei kateen kontti ole koskaan täysi.
7. Ei se lapsi ikinä itse kävele, jota aina talutetaan.
8. Helposti saatu on helposti menetetty.
9. Hyvä antaa vähästänsä, paha ei paljostansakaan.
10. Jokainen pisara muovaa kiveä.
11. Jos mies muistaa maata, niin maa muistaa miestä.
12. Kauppa se on, joka kannattaa.
13. Kolme kertaa kun valehtelee, niin uskoo itsekin.
14. Kuta koulu kovempi, sitä oppi selkiämpi.
15. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
16. Toinen puhuu aidasta, toinen aidan seipäästä.
17. Viedään kuin pässiä narussa.
18. Älä laita kaikkia munia samaan koriin!
19. ....
    

Näin meillä. Selkokielellä. Miten muissa kulttuureissa?

_____

Pakinaperjantain 123. haastesana on Pamfletti.

Keskiviikko

Tupa on hiljainen. Kuuluu vain kiikkustuolin tasainen unettava keinunta ja kissan kehruuääni. Pappa rapisuttaa sanomalehteä öljylampun hämärässä valossa. Kellokin raksuttaa raukeasti. On vielä viileää, vaikka hellaan on viritetty valkea. Pannukahvi tuoksuu.

Pikku-Helvi nukkuu hetekan pohjalla pitkällä seinällä. Jostain syystä sitä ei ole nostettu illalla ylös. Punaviolettisiniruutuisen täkkinsä alla Helvi alkaa kuitenkin heräillä. Hän kuulee kevyen unen läpi, miten äiti tulee jo sisään navetalta. Lehmät on lypsetty. Samalla kylmänvire hivuttautuu kynnyksen yli lattiatasossa olevaan yösijaan. Nuoremmat sisarukset nukkuvat pönttöuunin kupeessa kamarissa. Oven ollessa kiinni sinne ei kylmä kiiri joka oven aukaisulla.

"Miksi ette ole herättänyt Helviä. Alkaa tulla kiire." hätäilee äiti isälleen.

Pappa kopaisee Helviä jalasta täkin läpi. Helvi ei ole heräävinään. Häntä väsyttää niin kovasti. Tuvan lattia on kylmä. Keskellä lattiaa on kantikas jakkara, jonka päällä on pesuvati, saippua ja hammasharja. Ne odottavat pientä koululaista. Paitsi keskiviikkona. Se on vapaapäivä kansakoulun ensimmäisen luokan oppilailla. Helvi kyllä muistaa, mikä viikonpäivä tänään on. Vaikka koulussa on ihan mukavaa, vapaa keskiviikko tuntuu hyvältä. Ajavat naapurin tukkeja koulumatkan varrella. Rekiteitä menee ristiin rastiin. On seurattava puhelinlankoja, ettei eksy. Jännittää vähän, milloin on hypättävä hankeen alta pois.

"Antakaa minun nukkua vielä. Nythän on keskiviikko", vastaa Helvi ja kietoo täkin tiiviimmin ympärilleen. Nuoremmat sisaruksetkin nukkuvat vielä. Kunhan hellassa on palanut vielä pari uunillista klapeja, on lämpimämpi nousta päivän puuhiin.

- Niinpäs onkin. Miten se pääsi unohtumaan? Kukahan lapsista herää tänään ensimmäisenä?, tuumaa äiti ja ottaa ahkeruuskupillisen kahvia hellan kulmalla aina lämpimänä olevasta kahvipannusta ja etsii samalla esiin ompeluksiaan. Pappa avaa radion.

______

Tarinamaanantain 61.aihe on Keskiviikko

Turistirysät

(Näin pärjättiin ennen. Toisin on nyt.)

Rysä on tunnetusti katiskan sukuinen kalastusneuvo. Rysän alkukantaista, mutta nerokasta arkkitehtuuria on käytetty mallina tuntemiani turistirysiä suunniteltaessa, joko vahingossa tai tieten tahtoen. Suuaukon on oltava valtaisa houkutteleva nielu, joka jakautuu useaan syvemmälle rysän uumeniin johtaviin sokkeloisiin käytäviin. Nieluja voi olla myös useita, mikäli tarkoituksena on rakentaa joku ideaparkki. Tällaisia alkaa Suomessakin olla jo kylliksi.

Peilejä ja portaikkoja, lasikattoja, muovikukkia, suloisesti solisevia suihkulähteitä kultakylkisine kaloineen löytyy houkuttelevimpien rysien sisältä. On nuolia ja muuta ohjausta sinne ja tänne, oikeita kiertosuuntia, liukuvia lasiovia, pyöröovia ja kulloisenkin taustamusiikin mukaan välkkyviä vaihtuvia neonvalotekstejä ja kuvioita tavallisille seinille ja valtaville näyttöruuduille. Tarkoitus pyhittää keinot. Rysän nieluun eksynyt turisti pitää saada viihtymään, siis viipymään ehtiäkseen kuluttaa muutakin kuin kengänpohjia. Peilejäkin löytyy, joista voi vilkaista habitustaan vähän väliä ja samalla muistaa kiskoa suupieliä kohti korvia. Viihtyä pitäisi. Vaan kun ei.

Välkkeestä turistiparka saattaa saada migreeniä ennakoivaa sahalaitaa silmiinsä. Sehän pakottaa hänet viipymään rysän perillä pitempään. Löytyy apteekki, löytyy hiljainen rentoutus- ja happihuone. Hänenlaiselleen. Välkeriippuvaisia valot salakavalasti kiihottavat shoppailemaan, etenkin jos ainakin osassa erikoistavaraliikkeitä on ns. ikuinen loppuunmyynti 70 % alennuksella. Niillä prosenteilla kun ostelee turhuuden markkinoiden madeinchina- ja madeinkorea-tuotteet, voi huoletta satsata euroja itseensä ja lukea seuraavan viikon lehdestä, miten se ja se tuote on jouduttu vetämään pois markkinoilta.

Alko löytyy turistirysistä ehdottomasti. On myös vierasperäissanoilla nimettyjä kahviloita ja ravintoloita jokaiseen makuun. Seisten juotava lattekaan ei maksa kuin 3,50 euroa kuppi ja pulla saman verran. Kertakäyttömukin saattaa saada 20 sentillä, ellei vedestä erikseen peritä maksua. Ilmastointi kuivaa silmiä ja suuta. Alkaa väsyttää loputon hälinä ja huiske. Mitä ihmettä minä täällä teen? Missä se exit olikaan? Kysyn ja lopulta olen raittiissa ulkoilmassa ja alan hissukseen tuntea oloni omaksi. Vielä on löydettävä auto lentokentän kokoiselta parkkialueelta.

”Rysäpyynti ei vahingoita kaloja ja rysästä on helppo päästää alimittaiset kalat takaisin kasvamaan.” Taidan kuulua edelleenkin alimittaisiin.

______

Pakinaperjantai.

Depressio

Tapasin äskettäin Annan, entisen työkaverini. Hän tarjosi minulle kahvit Shellin baarissa. Muisteltiin menneitä. Eläkkeelle jääminen oli varsinaisena puheenaiheena, koska olen itsekin kohta jäämässä oloneuvokseksi. Kyselin Annalta, millaisen paperisodan hän aikoinaan joutui käymään.

- Kyllä minun vanhat kalenterini ja muisti kertovat pitkästä taistelusta. Oikea jalkani osoitti yhdeksänkymmenen asteen kulmassa sivulle, kun poljin toiseksi viimeiselle käynnille psykologin vastaanotolle. Joitakin testejä oli vielä kuulemma tulossa. Eläkkeelle en päässyt rankaperäisillä diagnooseilla, vaikka tavarat eivät enää pysyneet käsissä ja jalat katosivat välillä alta. Ne olivat liian vähäisiä vaivoja Kelan lääkäreille.

- Mitä ne vaati? Lisää diagnooseja tietenkin. Millaisia testejä ne muuten teetti?

- Annas olla, kun kerron. Ne tehtiin siellä neljännessä kerroksessa. Odotuskäytävä oli muuten aina tyhjä ja täysin virikkeetön. Kohta hoikka punakiharatukkainen nuori psykologi pyysi minut sisään. Testit alkoivat. Tehtäviä oli paljon. Ne olivat matematiikkaa, yleistietoa, päässälaskuja, muistitehtäviä ja tuntuivat ihan helpoilta. Olisikohan niissä kannattanut bluffata, että lopputulos olisi ollut toivottava, sekin tuli mieleen. En kuitenkaan bluffannut. Minut on opetettu yrittämään parhaani – kaikessa.

- No se kyllä tiedetään. Liiankin kanssa.

Lopuksi minulle lyötiin käteen kymmenen pahvikorttia. Siinäpä vasta alkoikin puliveivaaminen. Kämmenet kostuivat. Otsalle kihosi muutama helmi. Näkö sumeni samaa tahtia kuin pulssi nousi. Olinhan minä joskus kuullut musteläiskätestistä.Nekö nyt sitten mittaavat ihmisen työkunnon ja rangan tukevuuden? Psykologi ei ollut ohjailevinaan minua, kuulemma tarkkaili vain ja teki muistiinpanoja. Katselin kuvia ja ihmettelin hiljaa ja ääneenkin. Aloin jo katsella ympärilleni, jos vaikka nauhoittivatkin sen session. Minulla kun oli se selkä julmetun kipeä eikä istumisestakaan tahtonut tulla mitään. Kiemurtelin siinä tuolilla kuin mato koukussa. Mutta joutua nyt itse siihen.

- Millaisia kuvia niissä oli?

- Kummallista, miten jok´ikinen kuvakortti muistutti minun mielestäni jotakin selkärangan osaa. Olen sen verran nähnyt magneettikuvien poikkileikkeitä. Oli lantiota, joo, enimmäkseen lantiota. Sehän viittaa tietenkin seksiin tai sen puuttumiseen. Minä ajattelin, että sanon kyllä mitä ajattelen ajattelematta sen enempää mitä sanon. Totta siis, joka sana.

- Mitähän minä näkisin niissä?

- On ne netissä nykyään. Voit käydä katsomassa. Oikeita vastauksia ei ole. Mikä erikoisinta, minä itse en saanut nähdä edes omia tuloksiani, vaikka kuinka tivasin. Lausunto olisi saattanut herkkää sielua viirata vielä lisää – suuntaan tai toiseen. Minun arkijärkiymmärrykseeni ei mahdu, ettei minulle todellakaan selvitetty, mitä se psykologinplanttu niistä ja kaikesta aikailusta ja oheisräpeltämisestä nauhalle luki tai paperille pisti. Vaan mitäpä niistä. Masentuuhan sitä, kun ei mihinkään kykene.

Olkoonpa hyvää tai huonoa, osattiin sillä lausunnolla tehdä Annasta sen sortin sairas, että yksi uusi diagnoosi kymmenen entisen jatkoksi riipustettuna lopulta riitti liikauttamaan eläkeasiaa eteenpäin. Vaikka ihan saman oloiselta se Anna minun mielestäni edelleen vaikuttaa.

____

116. Pakinaperjantain taikasana.

Painajainen

(Kuva on tehty ohjelmalla Dreamlines.)

Aikoja sitten kirjoitin Runotorstaihin tämän tarinan, joka itse asiassa onkin yksi painajainen.

______


On valoisaa, kevättä. Helvi on hiukan toisella kymmenellä. Isoisän kiikkustuoli on tyhjä. Tupa huutaa hiljaisuutta ja turvattomuutta aina, kun isoisä on jossakin asioilla.
_

Viime viikollakin äiti oli raijannut ruskeita pahvilaatikoita tupaan ja alkanut vimmoissaan ja itkuisena pakata pesueensa vaatteita niihin. Helvi oli seurannut salaa kammarin oven raosta. Äiti oli ollut niin outona, vieraana. Pelotti.

"Kyllä me tästä nyt lähdetään! Tehkää, miten haluatte!"

Isoisä yritti rauhoitella ja saikin äidin pinkkaamaan lastenvaatteet takaisin kaappiin. Pahvilaatikot nostettiin uuninpankolle sillä kertaa.
_

Puhelin soi ja soi ja soi. Helvi näkee, kun äiti kiirehtii heti pois tuvasta. Tytön on siis pakko vastata. Isä soittaa ja tivaa hakemaan äitiä puhelimeen. Helvi sanoo, ettei äiti ole sisällä, vaikka tietää hänen olevan. Ulko-ovi ei ollut kolahtanut. Lapsikin vaistoaa äidin häpeän, kun joutuu hakemaan hänet puhelimeen vintin pimeästä portaikosta. Hän teki mitä isä käski. Hän tekee aina mitä isä tai äiti käskee. Äiti työntää kammarin oven tiukasti kiinni. Puhelu on lyhyt.
_

On helteisen kesäpäivän ilta. Lauantai ja lakananvaihtopäivä. Isä ei ole vielä tullut töistä. Äitiä ei näy mailla eikä halmeilla. Olisiko hän mennyt vattuja poimimaan?, Helvi pohtii. Ahdistaa. Kun Helvi menee hakemaan vaihtolakanoita kaapista, hän huomaa kauniisti taitellun kirjelappusen siistin lakanapinkan päällä. Kirjeen sisällä on jotakin. Äidin sormukset! Helvin sydän särkyy mahdottoman edessä. Hirvittävä pelko kouristaa vatsan pohjaa, kun hän lähtee etsimään äitiä. Mitä se isä nyt sanoo?

_____

115. Pakinaperjantai.