Kone on hyvä renki

Väitellyt lääkäritohtori
plaraa paksua potilaskansiota
ja tuijottaa vaiti koneen näyttöruutua.
Helvin selkää juilii ja
pakarat alkavat pahasti puutua.

Tohtori etsii koneelta täsmätietoa
ja se vie aikaa ja vaatii
potilaalta paineensietoa.
Vaikka Helviä alkaisi hiukan nyppiä,
ei hän tohdi tohtorin varpaille hyppiä
ja tarjota omaa
samalla koneella guuglattua ajatusta.
Se olisi epäluottamusta.

Onhan tohtorin helpompi tutkia paperipinoa
kuin tuolissa istuvaa ihmistä vinoa.
Kannattaisiko edes kuunnella keuhkot,
mitata paineet tai hiukan palpoida,
koska hän ei voi oitis Helviä deletoida?

Ei, on iisimpi kompuutteria käyttää
ja tilastoja täyttää,
ja laskea määriä.
(Ei toki diagnooseja vääriä.)
Täällä tehdään tiedettä ja tulosta
ja hankitaan seinälle sertifikaatti.
Saa rauhassa istua potilas naatti.

Hänet voi helposti delegoida
seuraavalle polille ja vastuun kiertää.
Antaa kiven alkaa kollegan kengässä hiertää.

Sitten voi maalata koneella vanhaa tekstiä
ja liittää uuden joukkoon.
Tässä polkassa jää avuton Helvi loukkoon.
Sotkeutuu pahoin seittiin,
jos uskoo tähän reittiin
saada hoitoa hyvää.
Vanhat epikriisit ovat kuin jumalansanaa,
Helvi mielessään hiljaa manaa.

Ellei itse byrokratian rattaissa juosta jaksa
ja ylimääräistä liksaa maksa,
saa yksin haavansa nuolla
ja lopulta,
lukemattomien diagnoosien kautta,
apua saamatta - kuolla.

----

Runotorstain 50. haastesana on kone.

Todistettavasti

Syntymätodistuksena minulla on tallessa kirje, jonka äitini on kirjoittanut isälleen pari kuukautta syntymäni jälkeen. Silloin ei vielä ollut puhelimia kovin taajaan eikä ilmoitusasioilla nykyisenlainen kiire. Yhtä aikaa kaikille kaikkialla. Kastetodistuksesta en tiedä. Valokuva on kumminkin ja sellaisesta kulmasta otettu, että kummitädin käsivarsilla voisi olla kuka tahansa. Kai se on autenttinen todistus kyseisestä tilaisuudesta, koska se on albumissani.

Koulutodistukset ovatkin sitten kaikki visusti tallessa, arvostelukirjoissa välitodistukset ja irrallisina lukukausitodistukset, huonompina ja parempina. Onneksi ne paranivat loppua kohden. Näin lakkiaispäivänä uutisia kuunnellessa, omat neljä laudaturiani eivät tunnu enää missään. Nyt niitä pitää olla kahdeksan, että pääsee uutisiin. Tai sitten väärä tieto sanomalehdessä ylioppilaaksi pääsystä, vaikka kurssit ovatkin vielä kesken.

Lukioaikana kävin rippikoulun. Nykyisin siitäkin annetaan todistus. Meille suurille ikäluokille riitti merkintä kirkonkirjoihin. Juhlatkin olivat, sekä rippijuhla että lakkiaiset, todella vaatimattomia nykyiseen runsauden juhlakulttuuriin verrattuna. Tosin muutama toisintoimiva nuori saattaa salata vanhemmiltaan lukion päättötodistuksen ja ylioppilastodistuksen saamisen säästyäkseen mahdottomalta juhlapyöritykseltä. Kaikki eivät mielellään esittele todistuksiaan koko suvulle ja tuttavapiirille.

Virkatodistus oli aikoinaan outo sana yhdeksänvuotiaalle. Minut lähetettiin hakemaan papinkirja oppikouluun pyrkimistä varten neljän kilometrin päässä olevalta metsäkämpältä. Rovasti oli luvannut tuoda sen tullessaan pitämään seuroja. Lähdin illansuussa sitä kirjaa noutamaan. Arkaillen astuin metsäkämpän pihapiiiriin ja vihdoin tukkijätkiä täynnä olevaan tupakalta haisevaan tupaan ja sain käteeni virkatodistuksen enkä mitään kirjaa. Ihmetytti se hiukan, vaikka en sitä paljon joutanut miettimään juostessani viilenevässä toukokuun illassa takaisin kotiin puhelinlankoja seuraten. Sosiaalilautakunnan antama varattomuustodistus toi vapaaoppilaspaikan vuosi toisensa perään. Pari tutkintotodistustakin löytyy, vesileimallisia ja erikoisesti taiteltuja.

Onpa noita todistuksia elämän aikana kasaantunut. Löytyy rokotustodistuksia, lainhuudatustodistuksia, henkilöllisyystodistuksia, vihkitodistus, lasten syntymä- ja kastetodistukset, todistuksia lukuisille kursseille osallistumisesta, puhumattakaan mapillisesta työtodistuksia. Mitäpä niitä kaikkia edes tointaa etsiä muistin komeroista? Läärintodistuksia ei ainakaan. Lähiapteekkiin ei tarvitse enää näyttää edes KELA-korttia, joka on käypä henkilöllisyystodistus. Kai minä näilläkin jo olen vielä todistettavasti olemassa.

M.O.T.

-----

Pakinaperjantai/31. aihe Todistus

Kerran

Kerran

Elämä

muuttuu eletyksi,

kun tulee

ymmärretyksi.

Edes

kerran.

----

Runotorstai/48. haaste 1

Helvin aamutoimet

Ikkunaverhon raosta pilkistävästä valosta Helvi päättelee kellonajan. On taas tuhottoman aikaista. Itse asiassa aamuyötä, vaikka kuka näistä ajoista enää tietää. Kääntelyttävät kelloa niin, että Helvin biorytmit ja sisäinen kello ovat jo vuosia sitten seonneet. Siitä on tullut tapa, sanoi lääkärikin Helvin valittaessa huonoa nukkumistaan.

Taas on valittava kahdesta pahasta se pienempi. On joko otettava pilleri tai noustava ylös. Helvi nousee varovasti ylös, ettei herätä autuaan unta nukkuvaa yhtä ikääntynyttä petikaveriaan. Huokaisee kateellisena. Mistä sille tuota unta riittää? Ovatkohan kaikki pitkänimettömäiset yhtä nukkuvaisia? Helvi kiipeää yläkertaan kännykkä ja silmälasit kädessään selkäänsä vanutellen.

Keittiön pöydällä vartoo lääkedosetti, mutta ei ole vielä sen aika. On keksittävä muuta. Onneksi tämä tietotekniikka on keksitty. Jos ei pääse Itellan postilaatikolle, laajakaistaa pitkin pääsee vaikka minne. Helviä eivät palomuurit estä. Iimeilejä, ainakin niitä spammisellaisia, on odottamassa. Helvin tuhotessa roskaposteja ja surffatessa lukaisemassa nettipäiväkirjoja ja e-lehtiä, aamupala-aika onkin nopeasti käsillä.

Ei muuta kuin kolme reilua mitallista presidenttiä suodattimeen ja kolme kupillista kahvia ropsottuu ihan itsekseen valmiiksi. Sitten hän laittaa pari desiä sydänystävällisiä hiutaleita ja leseitä teemakulhoon suolattomaan veteen muutamaksi minuutiksi mikroaaltoihin lillumaan. Gefilusta, kokojyväleipää, benecolia, flavonoideja, marjoja, juustoa, vähäenergiaista ja kuitupitoista suuhunpantavaa kaikki. Juomalasi, muumimukit ja siniset puurolautaset vakipaikoilleen. Mutta aina tuppaa jotakin haetuttamaan, vaikka kuinka olisi laittavinaan valmiiksi.

Eikä kulu aikaakaan, kun kumppani herää ja hakee lehden. Aamurutiinit ovat hykerryttäviä, jos niitä alkaa tarkkailla. Radio napsautetaan päälle, puuro kauhotaan lautasille ja kahvi kaadetaan mukeihin. Sanomalehti silmäillään läpi. Lyijykynä odottaa valmiina. Helvi saa nopeasti puolet lehdestä. Toivottavasti tänään ei ole liian hankala sudoku, hän ajattelee. Lauantaiaamuisin Helvikin yrittää ehtiä osingolle. Silloin ilmestyy kuvaristikko. Jos lehti on myöhässä, on päivä pilalla. Täytyy hakea jostakin pinkasta vaikka vanha ilmaisjakelulehti tai mainos tai ratkaisematon ristikko tavattavaksi. Siinä sivussa ne menevät pakolliset pilleritkin huomaamatta.

Ja aamuhartaus. Mistäs siinä puhuttiinkaan? Kumpikaan ei muista.

------

Pakinaperjantaille aiheesta Aamutoimet

Lasten satu

JÄNÖ KÄPÄLÄN PUKUHUOLET

Oli varhainen kevät. Tuntui, että keväät tulivat entistä aikaisemmin. Ulkona oli kosteankylmää, mutta lumilämpäreitä oli enää harvakseltaan siellä täällä. Jänö Käpälä, Reunametsän pupupäällikkö, oli tullut lämpimään tupaan kuivattelemaan kastuneita käpäliään ja turkkiaan. Samalla se pitkillä korvillaan kuunteli radiosta PupuX-asemaa, koska kohta tulisivat Reunametsän viimeiset uutiset ja säätiedot.

Jänö Käpälä oli hiukan huolissaan asustaan, joka oli edelleen kokovalkoinen. Sen kavereillakin oli. Maa oli melkein paljas talven valkoisesta eikä mikään antanut suojaa vaarallisten eläinten, Kettu Repolaisen ja Heikki Haukan, silmiltä. Niiden varjotkin olivat pelottavia. Olihan Jänö Käpälällä oma osoite, mutta ei se siellä pimeässä loukossa pitkään yksin viihtynyt. Piti päästä ystävien seuraan. Niillä retkillä vaani aina vaara.

Jänö Käpälälle palautui elävästi mieleen edellinen syksy. Se oli ollut silloin vielä keskenkasvuinen. Äpärettä kasvavalla pellolla se oli saanut loikkia henkensä kaupalla siksakkia, kun läheisen maalaistalon lapset, ihmisenpennut, olivat huutaneet sitä kiinni. Jänöä oli pelottanut niin kovasti, että se oli lopulta sydän pamppaillen ja ristihuulet väpättäen painautunut ojanpohjalle ja pistänyt päänsä pensaaseen. Ihmisen pennut olivat tulleet ja ottaneet sen syliinsä ja riemuissaan kantaneet Jänön tupaan.

Turhaan Jänö oli pelännyt. Nämä lapset pitivät eläimistä ja tahtoivat vain itselleen lemmikin. Jänölle tarjottiin herkkuja apilasta lähtien, mutta ei se viihtynyt vakituisesti sisällä. Se ikävöi Reunametsän väkeä. Aikuisten neuvosta talon lapset ymmärsivät asian ja Jänö sai loikkia takaisin vapauteen. Ystävällisen kohtelun rohkaisemana Jänö oli siitä lähtien vieraillut talossa säännöllisesti. Hänellä kun ei ollut omaa radiota.

Nyt alkoivat Reunametsän paikallisuutiset ja kohta tulisi myös säätiedot. Uutistenlukija kertoi metsässä liikkuneista retkeilijöistä, jotka olivat jättäneet yhden muovikassin ja juomatölkin jälkeensä. Varoitettiin astumasta teräväreunaiseen tölkkiin. Siivouspartio lähtisi liikkeelle heti huomisaamuna. Muovikassikin olisi vaarallinen ensikertalaisille. Jäniksiä neuvottiin olemaan pistämättä päätään muovipussiin, vaikka kuinka pelottaisi. Pensaat, vaikka lehdettöminä harvatkin, olisivat turvallisempia piilopaikkoja.

Lopulta tulivat säätiedot. Pakkanen palaisi vielä ainakin pariksi viikoksi ja uutta lunta saataisiin vielä, ennustettiin. Jänö Käpälä huokasi helpotuksesta, sillä Reunametsän räätälin kevätkiireet olivat hirmuiset. Puolelta jäniksistä puuttui sopivankokoinen kesäpuku. Onneksi uutiset lupasivat lisäaikaa. Tyytyväisenä pehmeän talviturkkinsa kuivattanut Jänö poistui tutuksi käyneestä tuvasta ja lähti kepein käpälin viemään viimeiset uutiset Reunametsään.

Sen pituinen se.

-----

Vanha satu, joka löytyy jo Tarinatuvasta.

Tunnelma

Vieno ruusuntuoksu ottaa meidät vastaan, kun astumme kappeliin. Näiden piti olla pienet hautajaiset. Yllätykseksemme kappeli onkin melkein täynnä. Istuudumme oikealle puolella toiseksi takimmaiselle penkkiriville. Tilaisuuden alkuun on vielä varttitunti aikaa. Tumma-asuiset hautajaisvieraat, sukulaisia ja ystäviä, käyvät tervehtimässä leskeä ja hänen lapsiaan ja lastenlapsiaan.

Viisi minuuttia ennen H-hetkeä kappeli hiljenee, kolmen minuutin kuluttua kappelin kellot alkavat soida ja pappi astuu sakastin ovesta saliin. Hän kättelee lähimmät omaiset. Albinonin Adagio täyttää syvillä sävyillään akustisesti kauniin tilan. Virsitaululla on kolmen virren numerot. Kaikki sivupöydät ovat täynnä kukkalaitteita ja niiden laskeminen vie runsaasti aikaa. Viimeisenä laskevat kukkansa veteraaniveljet.

Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva.

Missä kantajat viipyvät?

Kerätkää jo kukkalaitteenne. On päästävä liikkeelle.

Viimeinen matka alkaa. Avatulle haudalle on 800 metriä. Aurinko helottaa kirkkaalta toukokuiselta taivaalta. Kukkalaitteiden ruusut tuoksuvat ulkonakin kevään ensimmäisenä hellepäivänä. Yli sadan saattajan kulkue on polveilevassa maastossa vaikuttava näky. Tempo on hidas, mutta monelle saattajalle silti liian nopea. On pysähdyttävä välillä lepäämään. Perillä itsekin hakeudun männyn alle voidakseni tukeutua sen runkoon. Siirryn sopivan korkuisen hautakiven luo ja otan tuen siitä. Hitaasti valkoinen arkku lasketaan hiekkaisen maan poveen. Sitten asetellaan laudat päälle ja kansi kukkalaitteita varten.

Sun haltuus rakas Isäni.

Saattoväki hajaantuu eri reiteille muistotilaisuuteen mennessään. Edessäni kävelee nainen, joka on mielestäni laittanut liikaa hajuvettä. Minun on päästävä nopeasti hänen ohitseen.

------

Vuoden takainen tunnelma (sana-aihe) Tarinamaanantaille.

Ei enää

ei enää

juokse sanojeni vuolas virta
säpäleiksi raukes puinen pirta
takkuuntuivat loimilangat luodut
kaikkosivat kudesanat mulle suodut

säkeiksi sitoa
soneteiksi sovittaa

-----
Runotorstai/Ei