(Klikkaa. Kuva on lepikon torpan pöydällä olevasta keittokirjasta. Joskus on ikävää, ettei museoesineisiin saa koskea. Olisi ollut mielenkiintoista tutustua muihinkin ohjeisiin.)
Muistan, miten Pappa liekutti kiikkustuoliaan tuvan lankkulattialla. Henkeään ahdisti. Toinen keuhko ei enää toiminut. Hänen teki mieli saada jotakin suuhunsa. Hellassa ritisi valkea ja keittolevy oli kuuma ja tyhjä. Pyysi minua ottamaan sipulin, kuorimaan sen ja laittamaan toisistaan irrotetut sipuliveneet keinumaan kuumalle. Siinä ne hiukan paloivat pohjalta, pehmenivät ja makeutuivat. Minäkin pidin tästä välipalasta. Tätä ohjetta en ole nähnyt missään keittokirjassa. Mutta opin pitämään sipulista.Pappa, ei äiti, opetti minut laittamaan arkiruokaa, leipomaan ruisleipää, vehnästä ja hiivaleipää ja vesirieskaa. Ei siinä keittokirjoja tarvittu. Kun äiti keitti vispipuuroa, minä sain kantaa ison kattilan ulos lumihankeen ja vispata sen tähtien valossa kuohkeaksi. Äiti ei opettanut, vaan oletti että osaan. Olihan koulussa kotitaloutta. Paremmin kuin oppimani ruuat, muistan miten väkersin valkoisesta kankaasta reikäompeleella koristellun kotitalousessun ja hilkan. Ihmettelen vieläkin minne se esiliina hävisi.
Jos oli juhlavampien tarjottavien tarve, pyydettiin avuksi kylän pitoemäntiä tai sukulaistätejä. Arjessa selvisimme itse vallan hyvin ilman keittokirjoja. Maustamalla ja maistamalla. Sopiva uunilämpötila tiedettiin poltetun puun määrästä, lämmön tasaantumisajasta ja heittämällä hyppysellinen karkeaa suolaa arinalle. Kuuntelemalla sitä ritinää. Tuoksusta tiesi kypsyyden.
On minulla keittokirjoja kaapissa. Mappiin koottuja lehtileikkeitä, uudempia ja vanhempia vuosikymmenten varrelta. Vanhimpana Maija keittää koulussa. Näyn viivanneen yli Maijan ja kirjoittaneen tilalle Liisa. Ensimmäisellä kotitaloustunnilla minulla ei ole ollut vihkoa, koska olen kopioinut taululta ruokaselosteen kirjan tyhjälle kansilehdelle. Muitakin merkintöjä löytyy. Jokaisen opetetun ruokalajin tai leivonnaisen kohdalle olen kirjoittanut Tehty tai vain merkinnyt sen vanhanaikaisen oikeinmerkin.
Käytin kirjaa vain koulussa, vaikka kotonakin ruuanlaitto kuului velvollisuuksiini ilmeisesti kyllästymiseen asti, koska kirjan takakanteen olen kirjoittanut Liisa ei keitä missään. Kokkaanhan minä. Tai olen kokannut. Vaihtelevalla menestyksellä. Omasta mielestäni parhaiten ulkomuistista, näppituntumalla. Ja nykyään vaihtelun vuoksi näppistuntumalla l. hakemalla yksinkertaisia ohjeita netistä.
____
Pakinaperjantain 145. aihe on Keittokirja
8 kommenttia:
Näppituntuma se on keittiössä minullakin. =)
Harvoin tulee katsottua oikeita ohjeita ja siksi harvoin tulee postattua ohjeita eteenpäinkään koska ruuanlaitto ja leivonta ovat sellaista "ripaus sitä ja toinen tätä"-meininkiä.
Ulkomuististahan ne kokitkin kaiken tekevät.
Heillä pitää olla satoja ohjeita päässään... =)
Olipa mukava pakina.
Meilläkin oli kotitaloustunnilla valkoiset hyvin silitetyt essut ja päähinekin. Essu piti olla aina puhdas ja silitetty. Kotitalousopettaja tarkasti tunnin alussa essut.
Muistan, että lapsuudessani ei ollut varsinaisesti keittokirjoja, reseptejä vaihdeltiin, kirjoitettiin vihkoihin tai sen ainoan keittokirjan takalehdille.
Kerropa minulle miten tehdaan ruisleipaa!
Alkajaiseksi klikkasin keittokirjaa ja kas, eteeni tulee makaronipaistos, jota sain eräissä häissä ja sen parempaa pitoruokaa en muista maistaneeni. Viime viikolla tein saaressa (tietämättäni) Lepikon torpan keittokirjan ohjeen mukaista paistosta, ja kylläpä maistui.
Tarinasi johdattaa kaikkinensa hyvän maun alkulähteille. -Mistä johtui että juuri pappasi oli oppinut ruuanlaiton salat; ennen vanhaan harva mies tarttui kauhaan ja kattilaan - vai muistanko väärin. On kiehtovaa lukea että olet ollut pappasi ruuanlaitto-opissa.
Sinulla on ollut luonteva suhde ruuanlaittoon. Näppituntumasta mestarikokit tunnistaa ;).
Una,
Näppituntumamenetelmä on varmaankin tavallisin. Jos jotakin puuttuu, laitetaan tilalle muuta. :)
Arleena,
Kiitos. Ainakin silittää piti ellei peräti tärkätä. Ainakin se päähine. Valkoisesta essusta näki heti, oliko se viikon aikana pesty. :)
Lastu,
Pappa oli leski ja "huolehti" meistä lapsista ja pientilasta muutaman kesän (juuri ne jolloin olin sopivassa iässä) vanhempieni ollessa ansiotyössä kaukana, kaukana. Ei hän hellan ääressä häärinyt, antoi hyviä neuvoja siitä kiikkustuolista. Oli lempeä mies ja kaikki valmistatamamme (nuorempi sisareni sai saman opin) oli aina herkullista. Kannustava. Siinä meidän talouskoulumme. :)
Siis läskisoosi, perunavelli, maitokeitto, lihakeitto, kalakeitto, silakkalaatikko, puurot ja kiisselit, leivonnaiset ym.
HPY,
Olen unohtanut miten saan linkin tänne kommenttiin. (Ottaisin neuvon mielelläni vastaan. ) Joten kopsasin sinulle seuraavan aiemmin kirjoittamani ohjeen. :)
aitasta taikinatiinu
ja jauhoja vakka
myös leipälaudat
sisälle lämpenemään
laitan alulle taikinan juuren
hellan vierelle heräämään
riittävän suuren
aamulla täytyy jatkaa
hierin jauhoja vatkaa
lopulta kaksi kättäni
taikinaan pistin
piirsin sen pintaan ristin
ja liinalla peitin
kohta jo limput nousi
ja leiviksi muuttui
enää vain toinen
kohotus puuttui
lämmennyt leivinuuni
kypsytti rukiiset varrasleivät
tuvassa leijui ihana tuoksu
heti seisahtui lasten juoksu
ei ole leivästä toviin pulaa
se valmista syödä on
sen päällä voi sulaa
Hauska tuo "Liisa ei keitä missään". :) Hyvää viikonloppua.
t: mariar
Mariar,
Hyvää viikonloppua myös sinulle!
Lähetä kommentti